Vääristynyt syntioppi leviää kristikunnassa

”Tämän päivän länsimaalaiselle ihmiselle oppi synnistä on vaikein kristillinen opinkohta selittää.” Näin on todennut eri puolilla maailmaa yliopistoissa luennoiva teologian tohtori, kirjailija Don Carson. Jos ihminen ei näe itseään syntisenä, hän ei voi ymmärtää kristinuskon sanomaa Jeesuksen sovitustyön välttämättömyydestä, jotta voisimme pelastua. Kun ihminen pitää itseään synnittömänä ja virheettömänä, hän ei tunnista omaa pahuuttaan eikä ymmärrä omien tekojensa vääryyttä ja loukkaavuutta.

Sitä vastoin silloin kun ihminen näkee Jeesuksen sovitustyön merkityksen ja arvon, hän voi myös kohdata oman syntinsä ja syyllisyytensä. Hänen ei tarvitse enää torjua sitä eikä loukkaantua niihin, jotka muistuttavat häntä siitä. Omaa syntisyyttään ei tulisi nähdä vain periaatteellisena kaikkia koskevana tosiasiana. Se tulisi kuulla juuri minua henkilökohtaisesti koskevana uutisena.

Ajankohtainen avioliittokeskustelu on nostanut esille vääristyneen syntiopin kristittyjen keskuudessa. Piispojen avioliittoa koskevassa tuoreessa selonteossa (2016) todetaan aivan oikein, että miehen ja naisen välinen avioliitto on Raamatun ja tradition valossa kristillisen kirkon kanta. Tämä on hyvä. Mutta kun kannanotossa pidättäydytään puhumasta homosuhteista syntinä, jää ratkaiseva osa kristillisestä sanomasta kertomatta.

Kukaan ei ole synnitön ja itsessään vanhurskas. Siksi kenenkään ei pitäisi heittää sitä kuuluisaa ensimmäistä kiveä.

Samalla on tärkeä muistaa, että Raamatussa on arvioitu puhuttavan noin kuusisataa kertaa enemmän heterojen synneistä kuin homojen. Kirjailija Niilo Tuomenoksa on sanonut: ”Väärästä pyhityksestä puuttuu synnintunnustus. ’Minä vaivaisesta’ on tullut ’sinä vaivainen’.” Kristillisessä kasvatuksessa on opeteltava puhumaan tasapainoisesti siitä, että syntisyys vaikuttaa aina jollakin tavoin kaikkien ihmisten kaikilla elämänalueilla. Synti on meidän jokaisen kohdalla monimutkaisempi ja syvempi todellisuus kuin kukaan meistä ymmärtää. Kukaan ei ole synnitön ja itsessään vanhurskas. Siksi kenenkään ei pitäisi heittää sitä kuuluisaa ensimmäistä kiveä.

Päinvastoin kuin voisi kuvitella syntisyydestä puhuminen ei tee ihmisestä arvottomampaa vaan arvokkaamman. Ihmistä pidetään silloin vastuullisena. Samalla saamme olla kiitollisia siitä, että Jumalan varjeluksesta kristikunnassa on edelleen tarjolla armonvälineet synnin käsittelemiseen. Esimerkiksi uusien virsikirjojen ”Jumalanpalveluksen tekstejä” osiossa on kuusi sivua erilaisia synnintunnustuksia, joiden avulla voi aloittaa oman syntisyytensä pohtimisen tasapainoisesti.

Normaaliin kristillisen elämään kuuluu syntiensä tunnustaminen ja Jeesuksen sovitustyöhön turvautuminen. Jumalan sana sekä julistettuna että luettuna, samoin kuin rippi, kaste ja ehtoollinen, tuovat Jeesuksen sovitustyön meille henkilökohtaisesti uskossa vastaanotettavaksi. Jeesuksen uhrikuolema riitti sovittamaan koko maail­man synnit ja myös meidän jokaisen henkilökohtaiset synnit. Se on meille pysyvän kiitoksen ja ylistyksen aihe.