Uskonnonvapaus hyytyy entisestään Kiinassa

Maassa jyllää kommunistisen hallinnon masinoima ”uskonnon kiinalaistaminen”. Kuuliaisuutta saa osoittaa vain kommunistiselle puolueelle.

LEHTIKUVA / REUTERS Mike Hutchings

Kuva: iStockphoto/ Spondylolithesis

Maassa jyllää kommunistisen hallinnon masinoima ”uskonnon kiinalaistaminen”. Kuuliaisuutta saa osoittaa vain kommunistiselle puolueelle.

Kristittyjen seuraamista kasvot tunnistavan tekoälyn keinoin, uiguurien ”uudelleenkoulutusleirejä” ja vähemmistöihin kuuluvien vainoa. Kiinassa uskonnollisia toimia koskevat uudet säädökset astuivat voimaan helmikuun ensimmäisenä päivänä. Kiinan kristityille se merkitsi uutta aikakautta.

Mistä on kysymys?

  • Kiinan presidentti Xi Jinping astui virkaansa vuonna 2013. Hänen kaudellaan Kiinan uskonnonvapaus on heikentynyt dramaattisesti, ja asiantuntijat vertaavat nykytilannetta 1960-luvun kulttuurivallankumoukseen.
  • Kiinassa kristittyjen määrä kasvaa voimakkaasti, ja tämä hermostuttaa kommunistista puoluetta, joka näkee kristityt, kuten muutkin vähemmistöt, poliittisena uhkana.
  • 1.2.2018 ruuvia kiristettiin, kun Kiinassa astuivat voimaan uskonnollista toimintaa koskevat säädökset. Ne ovat johtaneet massiiviseen seurakuntien kyttäämiseen, kirkkojen sulkemisiin ja ihmisten vainoihin. Puolue vaatii kristittyjä osoittamaan uskollisuutta puolueelle.

– Uskonnollisesta vainosta on tullut tehostetumpaa. Uskonnollisia kokoontumisia voidaan järjestää vain hallituksen hyväksymillä paikoilla ja niissäkin esiintyviä ihmisiä kuvataan, kuvaa China Aid -ihmisoikeusjärjestön työntekijä Brynne Lawrence.

Monet kristityt eivät halua kokoontua näillä virallisilla paikoilla vaan valitsevat mieluummin kokoontua vaikkapa kodeissa. Näin he pyrkivät välttämään hallituksen kontrollia teologiaan tai jumalanpalvelusten muotoon.

Uutta on se, että monia seurakuntia on kielletty päästämästä kokoontumisiin alle 18-vuotiaita.

– Tämä on vakava ihmisoikeusrikkomus. Käytännön tuomitsee YK:n ihmisoikeusjulistuksen artikla 18 ja Kiinan perustuslain artikla 36, joka takaa kansalaisille uskonnollisen vapauden.

– Tavoitteena on kahmia entistä suurempaa kuuliaisuutta kommunistiselle puolueelle. Menetelmä tunnetaan nimellä sinicization, joka tarkoittaa ”uskonnon kiinalaistamista”. Kiina pakottaa ihmiset yhtenäiseen ajatteluun, jossa kiinalainen hallinto nostetaan kaiken keskukseksi. Kristittyjä on pakotettu osoittamaan kuuliaisuutta kommunistiselle puolueelle ennemmin kuin Jumalalle.

Soita sukulaiselle – päädyt vankileirille

Monet asiantuntijat arvioivat Kiinan olevan tällä hetkellä tiukimmassa kontrollissa sitten Maon johtaman kulttuurivallankumouksen. Presidentti Xi Jinping nähdäänkin Maon jälkeen voimakkaimpana johtajana, ja maan kristityt epäilevät, että vakiinnutettuaan asemansa Xi Jinping tulee pyyhkäisemään kristillisyyttä kovalla kädellä. Jo nyt hän on onnistunut tiukentamaan kontrollia merkittävästi, hengellisestä herätyksestä huolimatta.

China Aid

  • Kristillinen ihmisoikeusjärjestö, joka perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 2002.
  • Tavoitteena tuoda esiin kiinalaisten kristittyjen kokemaa vainoa, rohkaista vainottuja sekä kouluttaa pastoreita puolustamaan uskonnonvapautta.
  • Teksasin keskustoimiston henkilökunnan lisäksi järjestöllä on Kiinassa laaja kirjeenvaihtajien ja juristien verkosto.
  • Turvallisuussyistä henkilökunta käyttää peitenimiä eikä esiinny julkisesti kuvillaan.
  • chinaaid.org

Seurakuntia on suljettu, kristittyjä ja pastoreita on pidätetty ja vangittu.

– Kristittyjen keskuudessa on kasvavaa huolta. Tilanteesta riippuen monet taistelevat oikeuksiensa puolesta, ja toiset päättävät olla hiljaa pelätessään hallinnon kostoa.

Brynne Lawrencen mukaan haavoittuvimmassa asemassa ovat seurakunnat, joilla ei ole virallista asemaa. Myös seurakuntia auttavat lakimiehet ovat hallinnon tarkkailun alla ja joutuvat usein pidätetyiksi ja kidutetuiksi.

– Myös etniset vähemmistöt, erityisesti uiguurit ovat joutuneet vakavan vainon kohteeksi. Hallitus perustelee toimiaan ääriaineksen kitkemisellä, mutta todellisuudessa rauhanomaisia viattomia ihmisiä on suljettu uudelleenkoulutusleireille vain heidän rotunsa ja uskontonsa vuoksi. Nämä leirit ovat todellisuudessa vankiloita, jotka on suunniteltu vähemmistöjen aivopesua, nälkiinnyttämistä ja kiduttamista varten.

Lawrencen mukaan ihmisiä pidätetään triviaaleista syistä. Siihen riittää soitto ulkomailla asuvalle sukulaiselle tai halal-lihan kysyminen.

Vakoilun lonkerot ulottuvat länsimaihin

Kasvava talousmahti ja investoinneillaan eri mantereille lonkeroitaan ulottava maailman väkirikkain maa vakoilee kansalaisiaan myös ulkomailla. Usein vakoojiksi värvätään kiinalaisia vaihto-opiskelijoita. Brynne Lawrencen mukaan Kiina on erityisen kiinnostunut ulkomailla asuvista toisinajattelijoista sekä poliittisista toimijoista.

– Tapauksia on tullut esiin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Vähän aikaa sitten Kanadassa ja Norjassa pidätettiin kiinalaisia vakoilusyytteiden vuoksi.

Hän tietää tapauksia, joissa Kiinan hallinto on käyttänyt ulkomaille uskonnollista tai poliittista vainoa paenneiden sukulaisia painostuskeinona.

– Kiinassa elävät sukulaiset ovat syy, etteivät paenneet voi kertoa kokemastaan väkivallasta länsimaissa medialle. Useimmat kiinalaiset pakolaiset eivät ole turvassa, jos he palaavat Kiinaan.

China Aid nostaa esiin ihmisoikeusrikoksia ja välittää tietoa myös poliittisille vaikuttajille Yhdysvalloissa. Entä mitä tavallinen kristitty voi tehdä?

– Kiina haluaa näyttää hyvältä kansainvälisen yhteisön silmissä, ja siksi maa vapauttaa vankeja ja vähentää vainoa, mikäli se saa suurta kansainvälistä huomiota. Tämän vuoksi ihmisoikeusrikkomuksista kannattaa pitää ääntä.

Uuden Tien lukijoita hän kehottaa ottamaan aktiivisesti yhteyttä kansanedustajiin, jotta he nousisivat vastustamaan Kiinan uskonnollista vapautta rikkovaa politiikkaa.

– Me uskomme Jumalan voiman ilmestymiseen ja siksi rukous on välttämätöntä.

Lisäksi

Pelkoa tunnetaan Suomessakin

Hys Hys. Kiinalaisten ja iranilaisten maahanmuuttajien kanssa työskentelevät suomalaiset kristityt ovat havainneet näistä maista tulleiden olevan varovaisia sanoissaan. Osa saattaa pelätä maanmiehiään jopa siinä määrin, ettei suostu tulemaan mukaan seurakunnan yhteisiin kokoontumisiin, vaan haluaa tavata suomalaisia kristittyjä ilman muita maanmiehiään. Erityisen varovaisia kristityt ovat poliittisten kantojensa esiintuomisessa.

Näyttää siltä, että jossain määrin peloille on katetta. Ruotsissa pakolaisvakoilusta on tuomittu Kiinan, Iranin ja Ruandan valtioille vakoilleita. Kesäkuussa Ruotsissa pakolaisvakoilusta tuomittiin tiibetiläismies, joka on Kiinan kansalainen. Elokuussa Helsingin Sanomat kertoi, että mies kävi tiuhaan myös Suomessa.

Tiedusteluainestonsa hän luovutti Kiinan tiedustelupalvelu MSS:lle Puolassa. ”Syyttäjä kertoi miehen myös käyneen vuosina 2013–2015 useita kertoja Suomessa tapaamassa henkilöitä, jotka oli yhdistetty kiinalaiseen tiedustelupalvelu MSS:ään”, jutussa todetaan.

Lehden mukaan mies hankki tietoa Ruotsissa asuvien tiibetiläisten osoitteista, perhesuhteista ja poliittiseen toimintaa osallistumisesta. Tietoja käytettiin henkilöiden tai heidän läheistensä kiristämiseen. Kiinan Suomen suurlähetystö ei suostunut kommentoimaan aihetta Helsingin Sanomille.

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari totesi lehdelle:

”Tällaisia tapauksia tulee säännöllisesti tietoon Suomessakin. Valitettavan pysyvältä tämä ilmiö näyttää.”

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!