Uskomme, tunnustamme ja torjumme

Kristitty uskoo. Se mitä hän uskoo, on määritelty Raamatussa ja uskontunnustuksissa. Uskontunnustusten avulla kristitty tunnustaa uskonsa. Uskoon kuuluu sen totena pitäminen ja siihen luottaminen, mitä Raamatussa on Kristuksesta kerrottu ja mitä uskontunnustuksissa on kiteytetty.

Kristitty uskoo Kristukseen, joka ”ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin” ja joka ”nousi kolmantena päivänä kuolleista”. Harvemmin ajatellaan, että kaikkeen aitoon uskoon kuuluu myös väärien ja valheellisten uskomusten torjuminen. Kristillisen uskon tunnustamista ei voi olla ilman, että samaan aikaan torjutaan harhat.

Kun kristitty tunnustaa uskovansa, että Jeesus sovitti hänen syntinsä kuolemalla ihmisten puolesta ristillä, hän samalla hylkää monia vääriä opetuksia. Esimerkiksi sen islamilaisen opin, että ristillä ei kuollutkaan Jeesus, vaan joku muu. Kun kristitty tunnustaa uskovansa, että Jeesus nousi kuolleista, hän samalla torjuu niiden uskomuksen, jotka sanovat, ettei Jeesus noussut kuolleista. Samalla tavoin voisi käydä läpi kaikki kristillisen uskon pääkohdat. Aina kun uskomme jotakin, torjumme samalla sen vastakohdan: ne näkemykset, jotka merkitsevät kyseisen uskonkohdan kieltämistä.

Tämän tähden on mahdotonta ajatella, että kristitty ei koskaan kieltäisi, vastustaisi tai torjuisi mitään.  Jotkut kristityt haluaisivat, että puhuttaisiin vain positiivisista asioista. Eikä vastustettaisi mitään eikä ketään. Eikä vedettäisi rajaa mihinkään. Käytännössä uskova ihminen ei voi toimia näin. Muuten kristillinen usko menettää merkityksensä ja häviää. Mitä epämääräisemmin kristityt määrittelevät ja tunnustavat uskonsa sitä nopeammin se häviää. Tilalle tulevat erilaiset muut uskonnot, ideologiat ja harhaopit.

Jos haluamme säilyttää uskomme, rajojen asettamiselle ei ole vaihtoehtoja.

Kaikkien kristittyjen, ja tietysti aivan erityisesti kristittyjen johtajien ja työntekijöiden, tehtävä on opettaa uskosta mahdollisimman selvästi ja ymmärrettävästi. Heidän vastuullaan on myös torjua väärät ja harhaiset opit. Uusi testamentti on täynnä kehotuksia tähän. Se joka ei näin tee, vaarantaa oman uskonsa olemassaolon. Siellä, missä usko Jeesukseen on ollut elävää ja voimakasta, näin on myös aina tehty. Koko kirkkohistorian ajan kristityt ovat vetäneet rajaa siihen, mikä ei ole heidän uskonsa mukaista.

Usein esiin nousevat uudet harhaopit ovat jopa johtaneet siihen, että kristityt ovat määritellet ja tunnustanet uskonsa entistä kirkkaammin ja selvemmin. Tätä tarvitaan enemmän juuri nyt. Jos haluamme säilyttää uskomme, rajojen asettamiselle ei ole vaihtoehtoja. Samalla kristittyjen tulee rukoilla ja kilvoitella, jotta kaikenlainen rajankäynti tapahtuisi mahdollisimman suurella kunnioituksella ja rakkaudella.