Uhriutumisen aikakausi

”Saat tänä päivänä asioita esittämällä itsesi uhrina. Mitä suurempi uhri sitä enemmän saat tukea, sympatiaa tai oikeudellisia korvauksia.” Näin sanoo tutkimusprofessori D.A. Carson vuoden takaisessa länsimaista kulttuuria analysoivassa luennossaan.

Tämä on inhimillistä ja kertoo siitä, että meillä on yhä kyky tuntea empatiaa toista ihmistä kohtaan. Pidämme Daavid ja Goljat -asetelmista, joissa pieni ja heikko yllättäen voittaakin suuren ja vahvan. Olemme nähneet, miten usein tässä maailmassa valta sokaisee ja saa käyttäytymään moraalittomasti. Rikkaat riistävät köyhiltä. Tunnemme iloa, kun vallassa olevat joutuvat häpeään ja heikot nostetaan kunniaan.

Uhriutuminen on tehokas ase niin sanotuissa kulttuurisodissa, joissa perinteiset ja uudistusmieliset arvot ottavat mittaa toisistaan. Kulttuurisotia käydään muun muassa sellaisissa kysymyksissä kuin abortti, aselait, maahanmuutto, homoseksuaalisuus, yksityisyys ja uskonnon julkinen rooli.

Ihmisten mielipiteisiin ei vaikuteta pelkästään argumentoimalla hyvin tai viittaamalla tutkimuksiin. Tehokkainta on vaikuttaa tunteisiin. Yksittäisen ihmisen vaikuttava ja tunteisiin vetoava tarina voi muovata mielipidettäni paljon vahvemmin kuin kasa kylmiä tutkimuksia. Ja voisiko parempaa tarinaa olla kuin uhrin tarina? Mitä kaikkea hän joutuikaan kokemaan epäreilun lain, toimintakulttuurin tai suvun alaisena.

Uhriutumisen tehokkuus on kuitenkin riippuvaista siitä, mitä osapuolta uhri edustaa. Vähemmistöön kuuluvan tai uudenlaista ajattelutapaa edustavan uhriutuminen on vetoavampaa kuin enemmistöön kuuluvan tai perinteisiin nojaavan. Uhriutuminen on aina myös riski. Jos epäonnistut uhrin esittämisessä, herätät myötähäpeää ja vastustusta.

Uhriutuminen on tehokas ase niin sanotuissa kulttuurisodissa, joissa perinteiset ja uudistusmieliset arvot ottavat mittaa toisistaan.

Mitä sitten kristittynä pitäisi ajatella uhriutumisesta? On hyvä tunnistaa uhriutumisen tunnevaikutus. Ei ole viisasta alkaa muovaamaan omaa kristillistä maailmankuvaansa yksittäisten, varsinkaan mediasta luettujen, elämäntarinoiden kautta. Asioilla on monesti toinenkin puolensa.

Meidän ei ole kristittyinä syytä lähteä siihen kilpajuoksuun, kuka on suurin uhri. Ei ole mitään takeita siitä, että sellainen kilpajuoksu voitetaan. Maailman nihkeän tai vihamielisen suhtautumisen kristittyihin ei pitäisi yllättää. Kristitty ei elä median, yhteiskunnan tai oikeuslaitoksen saaman tuen, hyväksynnän ja sympatian varassa. Jumala pitää omistaan huolen, vaikka valtio tai media ei pitäisikään.

Tämä ei tarkoita passiivisuutta. On hyvä, että kristityt osallistuvat yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Jos he eivät osallistu, kuka sitten ajaa kristillisiä arvoja? On hyvä, että kristityt puolustavat vainottuja kristittyjä ja muita kaltoinkohdeltuja. Voimme luopua omista oikeuksistamme, muttemme lähimmäisten oikeuksista. Kun kärsin vääryyttä, voin Jeesuksen esimerkin mukaisesti kääntää toisen posken, mutta en voi kääntää toisen ihmisen poskea.

Tässä maailmassa on ollut vain yksi täysin puhdas uhri. Jeesus kärsi täysin epäoikeudenmukaisen oikeusprosessin ja tuomittiin kuolemaan ainoana syyttömänä. Mutta tämä täydellinen uhri annettiin meidän epätäydellisten ja syntisten edestä. Tämä on suurin voitto, joka pesee mennen tullen kaikki voitot ja tappiot, mitä tässä maailmassa ja kulttuurisodissa käydään.