Työstä voi tulla turhauttavaa, taakoittavaa ja itsekästä. Sen äärellä voi kokea, ettei saa mitään todellista aikaan eikä elinikä riitä merkittävään vaikutukseen. Miksi?

Jokainen ihminen etsii jotain, joka vakuuttaisi meille, että olemme käyttäneet elämämme hyvin, Timothy Keller muistuttaa. Hän viittaa ranskalaiseen filosofi Luc Ferryyn, joka kuvasi sitä keinona ”kohdata elämä luottavaisesti ja kuolema pelottomasti ja katumatta”.

Työstä on länsimaiden yksilökeskeisessä kulttuurissa tullut tapa määritellä itsensä. Näin työ voi hiipiä elämässä epäjumalaksi, joka alistaa valtaansa elämän muut osa-alueet. Silloin ihminen alkaa palvoa työtään odottaen sen antavan elämään merkityksellisyyttä enemmän kuin Jumala antaisi.

Ajatellaanpa tilanne, jossa liikeneuvottelussa täydellinen avoimuus johtaisi kannaltasi pienempään neuvotteluvaraan kuin vähäinen petos. Kumman tien valitset? Jos päädyt puhumaan epäselvästi, se osoittaa, että menestyminen on sinulle tärkeämpää kuin Jumalan kunnioittaminen tai lähimmäisesi hyvä.

Kun työstä tulee sisäistä kaupankäyntiä

On vaarallista jakaa muut ihmiset ihmisiin, jotka palvelevat työssään ja niihin, jotka palvelevat itseään työnsä kautta. ”Itsekeskeisyyden ja kilpailuhenkisen ylpeyden DNA vaikuttaa syvällä meissä jokaisessa”, Keller kirjoittaa.

Jos väärät asiat valtaavat sydämen, se vaikuttaa tekoihin. Toivo suuntautuu johonkin, joka kuvitellaan pelastukseksi. Matkalla tuota päämäärää kohti ollaan valmiit vaikka mihin, ja jos jokin tilanne riistää tuon asian, raivostutaan. Epäjumalat ovat julmia, ne voivat harhauttaa elämän väärille raiteille ja rääkätä ihmisen henkihieveriin.

Vanha testamentti varoittaa toistuvasti epäjumalanpalvonnasta ja Uudessa testamentissa vakuutetaan ihmisen pelastuvan yksin armosta, uskon kautta. Martti Luther ymmärsi, että näissä molemmissa painotuksissa on pohjimmiltaan kyse kymmenen käskyn ensimmäisestä käskystä: ”Minä ole Herra sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Voimme siis suistua palvelemaan epäjumalia tai ponnistelemaan pelastaaksemme itsemme. Molemmissa tapauksissa on kyse Jumalan hylkäämisestä ja sisäisestä kaupankäynnistä.

Erilainen pomo Manhattanilla

Moni kohtaa työssään tilanteita, joissa joutuu punnitsemaan omien arvojen ja työpaikan odotusten välistä ristiriitaa. Kellerin mukaan kristityillä on kaksi tyypillistä vaaraa: esiintyä ahdasmielisinä tai sulautua joukkoon. Kristillisen uskon ja työn suhde ei kuitenkaan typisty siihen, että toitotamme joka välissä omaa uskoamme tai siihen että osoitamme kollegoillemme ylemmyydentuntoa. Sen sijaan kristittyjen tulisi osoittautua työpaikallaan erilaisiksi syvällisellä tavalla. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että he eivät suostu toimimaan häikäilemättömästi. Lisäksi heidän tulisi olla anteliaita ja pysyä rauhallisina kohdatessaan vaikeuksia tai epäonnistumisia.

Kirjassaan Keller kertoo seurakunnassaan tapaamasta naisesta: ”Hän oli töissä eräässä yhtiössä Manhattanilla, ja kohta aloittamisensa jälkeen, hän teki suuren virheen. Hän kuvitteli, että se maksaisi hänelle työpaikan, mutta hänen pomonsa meni esimiehensä luo ja otti täyden vastuun siitä, mitä nainen oli tehnyt. Seuraus oli, että pomo menetti osittain maineensa ja toimintavapautensa organisaatiossa.

Nuori nainen oli hämmästynyt pomonsa teosta ja meni kiittämään häntä. Hän kertoi pomolleen, että hän oli nähnyt usein esimiesten ottavan kunnian hänen aikaansaannoksestaan, mutta ettei hän ollut koskaan nähnyt esimiehen ottavan syytää niskoilleen jostakin, minkä nainen oli tehnyt väärin. Hän halusi tietää, mistä pomon erilaisuus johtui. Pomo oli hyvin vaatimaton ja väisteli naisen kysymyksiä, mutta tämä oli itsepintainen. Lopulta mies sanoi hänelle: ”Olen kristitty. Se merkitsee muun muassa sitä, että Jumala hyväksyy minut siksi, että Jeesus Kristus otti niskoilleen syyn asioista, jotka minä olen tehnyt väärin. Hän teki sen ristillä. Siksi minulla on halu ja joskus kyky ottaa syy kontolleni toisten puolesta” Nainen tuijotti pomoaan pitkän tovin ja kysyi: ”Missä kirkossa käyt?”