Suuressa ja pienessä mukana

”Joka päivä jossain päin Kiinaa avataan uusi kirkko ja noin kaksi miljoonaa aikuista ottaa kasteen vuosittain, päivittäin kastetaan yli 5000 uutta aikuista kristittyä. Virallisen kirkon jäsenmäärä on noin 40 miljoonaa, kotikirkkojen jäseniä on toiset 40 miljoonaa eli yhteensä protestantteja on noin 6 % Kiinan asukkaista. Lisäksi katolisia on noin prosentti.” Näin kerrotaan Kiinassa työskentelevän professori Miikka Ruokasen haastattelussa Seurakuntalainen.fi-sivustolla (14.6.).

Se, joka on mukana tukemassa Kiinassa tehtävää kristillistä työtä, saa siis olla todella suuressa mukana.

Samanaikaisesti tiedämme, että kristillistä uskoa on syrjitty ja vainottu Kiinassa jo pitkään. Vankilassa istuva kristitty on usein unohdettu ja yksinäinen. Vaikka hänet olisi vangittu juuri siksi, että hän on ollut suuressa kristillisessä työssä mukana, hän joutuu vankilassa kokemaan itsensä hyvin pieneksi. Eikä tarvitse edes ajatella niin dramaattisia asioita kuin maailman nopeimmin kasvavaa kirkkoa tai vangittuja kristittyjä. Jokainen kristitty on mukana sekä suuressa että pienessä.

Jos kristitty kantaa sydämellään maailmanlähetystä: ajattelee, rukoilee, toimii ja tukee sitä, hän on yötä päivää mukana maailman suurimmassa ja tärkeimmässä operaatiossa – evankeliumin viemisessä kaikkeen maailmaan. Samanaikaisesti hän joutuu jatkuvasti kokemaan, kuinka pientä tämä työ käytännössä on.

Se on rukoilemista ja toivomista, että lähetystilaisuuteen tulisi edes joku. Se on pitkäjänteistä työtä, että lähetyskannatus saataisiin edes loivaan nousuun. Välillä myös kristillisissä piireissä voi törmätä aivan käsittämättömään tietämättömyyteen perustuvaan kritiikkiin ja vastustukseen lähetystyötä kohtaan sekä sen vähättelyyn. Jotta voisi olla suuressa mukana, täytyy olla pienessä uskollinen. Kristuksen kirkkoa eivät helvetin portitkaan voita, mutta välillä tuntuu siltä, että yksi ainoa lehtikirjoituskin voi tuhota todella paljon.

Jos kristitty kantaa sydämellään maailmanlähetystä: ajattelee, rukoilee, toimii ja tukee sitä, hän on yötä päivää mukana maailman suurimmassa ja tärkeimmässä operaatiossa – evankeliumin viemisessä kaikkeen maailmaan. Samanaikaisesti hän joutuu jatkuvasti kokemaan, kuinka pientä tämä työ käytännössä on.

Hiljattain kuuntelin, kun kristitty johtaja kertoi kansainvälisestä projektista, jota hän oli vetänyt. Se oli menestynyt yli kaikkien odotusten. Myöhemmin sama johtaja kertoi samaan aikaan läpikäymistään sydäntä särkevistä vastoinkäymisistä yksityiselämässään. Elämä on usein paradoksaalista. Siihen kuuluu usein täysin erilaisia ulottuvuuksia, jotka näyttävät olevan ristiriidassa jopa keskenään. Helpot vastaukset karisevat, mutta Kristuksen antama lupaus pysyy: ”Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi” (Matt. 25:27)

Kirkkohistoria on täynnä esimerkkejä uskollisuudesta, joka on johtanut siunauk­seksi monille. Norjalainen kristillinen Dagen-lehti kertoi (25.5.) vuonna 1948 perustetusta Bethany Global Universitystä, joka on USA:n ainoa yliopisto, joka keskittyy yksinomaan kulttuurirajat ylittävään lähetystyöhön. Opiskelijoista, joita on nykyään 365, seitsemänkymmentä prosenttia päätyy lähetystyöhön.

Yliopiston juuret ovat viiden amerikan-norjalaisen pariskunnan yhteisessä lähetysnäyssä. Näky kantaa edelleen, ja tavoitteena on aloittaa evankelioiva työ 500 tavoittamattoman ihmisryhmän parissa. 435 ryhmän parissa tehtävässä työssä koulu on jo yhteistyötahojen kanssa jollakin tavoin mukana.