Suomalaisen kristillisyyden puuttuva tekijä

Viime viikolla käytiin eduskunnassa dramaattinen keskustelu, joka koski avioliittolain muutokseen liittyvien lakien käsittelyä. Keskustelussa perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko kritisoi niitä, jotka veivät lain muutoksia eteenpäin: ”Pääministeri Sipilä, ulkoministeri Soini, olette molemmat tunnustavia kristittyjä, ja tiedostatte aivan varmasti, että Jumala on korottanut teidät tähän tehtävään juuri tätä aikaa varten. Missä on teidän jumalanpelkonne? Missä ovat teidän uskonne juuret – ihmisten mielipiteissä vai Jumalan sanassa?”

Niikko muistutti, ettei mikään olisi estänyt ministereitä tuomasta eduskuntaan vain sellaisia lakeja, jotka he kokevat oikeiksi. Nyt lakimuutoksia vietiin eteenpäin, vaikka muutosesityksistä puuttuu ratkaiseva lapsivaikutusten arviointi. Lisäksi kansalaisaloite nykyisen avioliittolain säilyttämiseksi keräsi tuoreeltaan yli 100 000 nimeä ja on tulossa eduskunnan käsittelyyn.

On aivan liian paljon tilanteita, joissa toimitaan ”minä kyllä itse ajattelen tässä asiassa toisin, mutta minun täytyy nyt kuitenkin toimia näin” -periaatteen mukaisesti.

Näiden asioiden valossa lakimuutoksia ei olisi ollut syytä viedä eteenpäin. Kun kristittynä äänestää tunnustavaa kristittyä poliitikkoa, on luonnollista, että hänellä on oikeus olettaa tämän seuraavan politiikassaan johdonmukaisesti vakaumustaan, varsinkin niin sanotuissa arvokysymyksissä.

Tämä herättää kysymyksen suomalaisen kristillisyyden puuttuvasta tekijästä. Se näkyy todella monessa muussakin kysymyksessä kuin avioliittolaissa. Puuttuva tekijä on tämä: kristitty on kutsuttu, ei ainoastaan puhumaan uskostaan ja ottamaan kantaa sen perusteella, vaan myös seuraamaan sitä käytännössä elämässään ja toiminnassaan. Seuraamuksista riippumatta.

Valitettavasti yksikään kristitty ei ole elämässään aina täysin johdonmukainen. Meidän tulisi kuitenkin rohkaista toisiamme seuraamaan vakaumustamme myös käytännön ratkaisuissamme. Sekä yhteiskunnassa että kirkossa on aivan liian paljon tilanteita, joissa toimitaan ”minä kyllä itse ajattelen tässä asiassa toisin, mutta minun täytyy nyt kuitenkin toimia näin” -periaatteen mukaisesti. Näin pyritään välttymään ikäviltä seuraamuksilta. Tällainen toimintatapa on kuitenkin vastoin lukuisia Uuden testamentin opetuksia. Ei pidä myöskään unohtaa, että meidän todelliset arvomme varsinaisesti lopulta näkyvät juuri oman elämämme valinnoissa. Samalla kun iloitaan niistä monista tunnustavista kristityistä, jotka ovat näkyvillä paikoilla yhteiskunnassa, kaikkien kristittyjen tulisi rukoilla heidän puolestaan ja tukea heitä.

Tärkeä voitto

Kansanedustaja Jutta Urpilainen valitsi viime sunnuntaina kristitystä marttyyristä kertovan kirjan Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan (Uusi Tie 2015) vuoden kristilliseksi kirjaksi. Sen on kirjoittanut Jukka Sariola. Kirja voitti samalla myös kaikki yleisöäänestykset. Ystäväni Seija -kirjan menestys on suurempi ja tärkeämpi asia kuin ehkä ymmärrämme. Se kertoo siitä, miten usko Jeesukseen ja aidosti Jumalalle eletty elämä puhuttelee edelleen tänäkin päivänä laajasti yli kaikkien rajojen.