Suomalaisia on muuttanut ja siirretty Siperiaan vuosisatojen ajan. Neuvostoliiton hajottua evankeliumi alkoi kiinnostaa Siperian Suomi-seuroissa.

Nimellä Siperia on viime aikoihin asti ollut Suomessa huono kaiku. Siperiaa on pidetty kylmänä ja kolkkona karkotusseutuna. Vasta viime vuosina sen kuva on lisääntyneen tiedon myötä alkanut muuttua.” Näin kirjoitti filosofian tohtori Alpo Juntunen Siperiaan karkotettuja suomalaisia käsittelevässä tutkimuksessaan vuonna 1983.

Siperian huono maine johtuu ennen kaikkea siitä, että se oli paikka, jonne rikolliset ja poliittisesti arveluttavat henkilöt karkotettiin pakkotyöhön. Suomalaisia sinne karkotettiin 1700-luvulta alkaen. Stalinin aikana sinne siirrettiin etnisiä vähemmistöjä, inkerinsuomalaiset mukaan lukien.

Eila oli nelivuotias, kun hänet karkotettiin sisarustensa ja äitinsä kanssa Komin tasavaltaan, Ural-vuoriston länsipuolelle, jossa talvet ovat pitkiä ja kylmiä.

Joillekin työleirit koituivat kohtaloksi, toiset karkotetuista alkoivat rakentaa uutta elämäänsä uudella alueella. Neuvostoaikana oma kansallinen ja uskonnollinen identiteetti oli kätkettävä. Suomea ei saanut puhua kuin kotona, eikä uskoa voinut harjoittaa yhdessä, mikä oli tehokas tapa identiteetin tuhoamiseen.

Neuvostoliiton hajottua 1991 eri kansallisista taustoista tulevat saivat jälleen kokoontua yhteen. Eri kaupunkeihin perustettiin myös Suomi-seuroja, joissa oman suomalaisen identiteetin sai tuoda esiin. Näistä seuroista muodostui myös kosketuspinta luterilaiselle lähetystyölle.

Aluksi kaikki virret laulettiin samalla sävelellä

Novosibirskin kaupungissa Suomi-seuran yhteyteen syntyi 1990-luvun alussa hengellistä toimintaa, jota vetivät suomalaiset lähetystyöntekijät. Martti Halonen ja Matti Vuolanne olivat merkittäviä hahmoja, jotka tekivät lähetysmatkoja Suomesta käsin pari kertaa vuodessa.

– Me tunsimme joitain Raamatun kertomuksia, mutta ne menivät meillä keskenään sekaisin. Luulimme, että Joosefin veljet tappoivat hänet, vaikka se olikin Kain, joka tappoi Abelin. Kun pastorit tulivat Suomesta, he kertoivat meille, miten asiat ovat, nauraa Novosibirskissä asuva inkerinsuomalainen Eila Belozapko, 82.

Belozapko, joka käyttää myös mielellään tyttösukunimeään Talonpoika, kuului näihin seurakunnan alkuvaiheen vastuunkantajiin. Aivan alkuvaiheessa pidettiin yksinkertaisia seuroja, luettiin Raamattua ja laulettiin virsiä. Tosin sävelistä Siperiaan karkotetuilla ei ollut muistikuvaa, joten kaikki virret veisattiin samalla sävelellä. Suomalaislähetit tosin auttoivat oppimaan muitakin sävelmiä.

Opettajaisä vietiin Stalinin karkotuksissa

Eila Talonpoika syntyi Inkerinmaalla, Pietarin lähellä Haittalan kylässä vuonna 1938. Perhe joutui Stalinin hajottamispolitiikan uhriksi. Opettajaisä vangittiin 1930-lopulla kansanvihollisena. Eila oli nelivuotias, kun hänet karkotettiin sisarustensa ja äitinsä kanssa Komin tasavaltaan, Ural-vuoriston länsipuolelle, jossa talvet ovat pitkiä ja kylmiä.

– Siellä oli kova nälänhätä, ja kaksi veljeäni kuoli nälkään. Niinpä lähdimme sieltä takaisin Pietariin, mutta meille ei annettu lupaa jäädä sinne. Sanottiin: te olette suomalaisia, menkää pois.

Eilan Hilma-täti oli paennut Viroon ja kutsui siskonsa perheineen sinne.

– Elimme Virossa hyvin. Äiti oli lypsäjä. Minä kävin Virossa koulua kaksi luokkaa. Mutta äidillä oli keuhkosairaus, ja lääkäri sanoi, että on parempi, että muutamme siitä ilmastosta pois.

Perhe kuuli sukulaistytöltä, että Siperiassa ilmasto olisi parempi, ja niin alkoi pitkä ja vaivalloinen junamatka valtakunnan halki.

Vähäosaisten auttaja

Novosibirskissä Eila teki työuransa kaupan alalla. Hän meni naimisiin ja sai kaksi lasta, lastenlapsia ja nyt jo yhden lastenlastenlapsenkin. Hän oli mukana perustamassa luterilaista seurakuntaa 1993 ja hänet konfirmoitiin yhdessä parinkymmenen naisen kanssa vuonna 1996. Noihin aikoihin saapuivat amerikkalaiset lähetystyöntekijät, jotka tekivät työtä isolla rahalla.

– Vähäosaisille jaettiin lappuja, joita vastaan he saivat kirkolta paketin ruokaa, peruselintarvikkeita ja Raamatun. Minä olin vastuussa tuosta toiminnasta.

Seurakunta järjestäytyi uudelleen ja Novosibirskin Kristus Vapahtajan seurakunta perustettiin vuonna 2002. Tähän Inkerin kirkkoon kuuluvaan seurakuntaan kuuluu tällä hetkellä viitisenkymmentä seurakuntalaista. Seurakunta sai viime vuonna uuden kirkkoherran, Timur Pamjatnihin.

Suomi-seuran kokoontumisissa Sana tuli ymmärrettäväksi

Suomalaisen kulttuurin keskuksesta Omskissa muodostui merkittävä suunnannäyttäjä myös Igor Kreosin elämässä. Igorin isoisä Valentin Pöntinen oli kotoisin Inkerinmaalta, ja hänet karkotettiin perheineen Siperiaan, Taran kaupunkiin vuonna 1929. Sieltä Igorin isä muutti Omskiin, jossa Igor syntyi. Kiinnostuneena omista juuristaan Igor meni mukaan Suomi-seuran toimintaan.

– Aloin käydä suomalaisten lähetystyöntekijöiden pitämissä kokouksissa vuonna 1995. Koin ne läheisiksi ja omikseni.

Kreos oli kastettu ortodoksikirkossa. Ortodoksit käyttivät toiminnassaan kirkkoslaavia ja harva ymmärsi, mistä oli kyse.

– Suomalaisten kokouksissa taas sain kuulla Jumalan sanaa omalla kielelläni, venäjäksi. Luterilaisuuden ydin on siinä, että saa kuulla Sanaa omalla kielellä. Usko perustuu Jumalan sanaan, eikä ulkonaisiin seikkoihin. Usko tulee kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

– Minulla oli kyllä ennestään yleinen käsitys Jumalasta ja kolminaisuudesta. Mutta näissä kokoontumisissa minulle alkoi kirkastua, mitä on pelastuminen, Igor Kreos sanoo.

Omskin luterilainen seurakunta perustettiin vuonna 1995, ja Igor liittyi sen jäseneksi. Vuonna 2000 hänet lähetettiin opiskelemaan teologiseen instituuttiin Kelttoon. Diakoniksi hänet vihittiin vuonna 2003 ja pastoriksi 2005. Nyt hän toimii Omskin seurakunnan kirkkoherrana.

Kutsumme kaikkia ihmisiä kansallisuuteen katsomatta.

Omskissa kokoontuu säännöllisesti 20–30 ihmistä jumalanpalveluksiin. Omskin lisäksi toimintaa on lähistön suomalaistaustaisissa kylissä. Erityisen tärkeitä ovat lastenleirit, joita järjestetään kesäisin kylissä.

Enää Omskin seurakunnan jäsenistössä suomalaisuus ei juuri näy.

– Monet suomalaistaustaisista ovat muuttaneet Suomeen tai poistuneet keskuudestamme. Nyt on eri kansallisuuksia enemmän. Kutsumme kaikkia ihmisiä kansallisuuteen katsomatta, Igor Kreos sanoo.

Omskin ja Novosibirskin lisäksi suomalaisyhteisöjä oli monessa muussakin Siperian kaupungissa. Erityisesti Krasnojarskin seutu oli vahvaa suomalaisaluetta. Suomalaiset pioneerit, kuten Vuolanne, Halonen, Seppo Mäki-Arvela ja Yrjö Niemi tekivät ”tiedusteluretkiä”, joilla he kartoittivat Siperian inkeriläisasutusta. Tämä kartoitustyö oli merkittävä apu, kun Inkerin kirkko loi yhteyksiään Siperiaan.

Inkerin kirkko, joka aloitti toimintansa nimenomaan Inkerinmaalla, on tänä päivänä levittäytynyt koko Venäjän alueelle. Siperiassa Inkerin kirkolla on seurakunnat Omskin ja Novosibirskin lisäksi Irkutskissa, Karatusassa, Krasnojarskissa, Minusinskissa, Ulan-Udessa ja Ylä-Suetukissa.