Sinisilmäistä ajattelua?

Monelle kristitylle Jeesus Nasaretilaisen opetukset tuntuvat vaikeilta noudattaa. Eihän kukaan tavallinen ihminen toimi niin kuin hän opettaa seuraajiaan: heidän tulee rakastaa vihamiehiään ja rukoilla näiden puolesta (Matt. 5:44). Paavali jatkaa samalla lailla, kärjistäen: “Jo se, että yleensä käräjöitte keskenänne, on teille tappioksi. Miksi ette ennemmin kärsi vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne?” (1. Kor. 6:7)

Jos kristityt toimivat kuten kaikki muutkin, kuten haastavat toisiaan jopa oikeuteen ja vaativat vahingonkorvauksia vaikkapa kunnianloukkauksesta tai syrjinnästä, he ovat kadottaneet jotakin uskolle olennaista: lähimmäisenrakkauden. Usko Kristukseen merkitsee myös yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavaa käyttäytymistä ja uskon antamaa rakkauden asennetta toisia kohtaan.

Monien kristittyjen elämä on usein kaukana siitä, mistä voi lukea Uudessa testamentissa ja kuulla kirkkoisä Tertullianuksen (n. 160–220) sanoissa: “Katsokaa, kuinka he [kristityt] rakastavat toisiaan.” Jos meidän on vaikea hyväksyä sitä, että toinen kristitty, kristittyjen yhteisö, seurakunta tai kirkko ajattelee eri tavalla kuin me tai meidän yhteisömme, se näyttää usein johtavan monet kristityt toisten rakkaudettomaan torjumiseen, jopa vähättelyyn. Tällaisia esimerkkejä on tarpeeksi. Olemme silloin kaukana Jeesuksen opetuksesta. Paavali ei sen sijaan halua kyseenalaistaa edes muiden kristittyjen julistamisen motiiveja (Fil. 1:18). Hänelle oli tärkeämpää se, että evankeliumin sanomaa julistetaan ja ihmisille tarjotaan mahdollisuutta kohdata ylösnoussut Jeesus Kristus, ajattelipa toinen julistaja täsmälleen samalla lailla kuin hän, tai sitten ei.

Erilaisten kristittyjen, ja kaikkien ihmisten, rakastamisella on suora vaikutus kirkon lähetystehtävän toteutumiseen. Kristittyjen riidat keskenään ja muiden ihmisten kanssa ovat tehokas väline viedä terä evankeliumin uskottavuudelta. Kuka haluaa uskoa sellaiseen evankeliumiin, joka ei vaikuta mitenkään ihmisen arkielämään? Evankeliumiin, jonka vaikutus on vain samanlaista käyttäytymistä kuin kenen tahansa ihmisen, joka pitää tiukasti kiinni omista oikeuksistaan ja on valmis riitelemään pienestäkin syystä kokiessaan oikeuksiensa tulleen loukatuksi.

Jeesuksen ajoista alkaen tähän päivään saakka vahvimman ja vakuuttavimman kristillisen todistuksen ovat antaneet ne seurakunnat ja kristittyjen yhteisöt, joissa kristityt rakastavat toisiaan ja kaikkia ihmisiä. Yhteisen uskon, toivon ja rakkauden synnyttämä sovinto, sovinnosta nousevat rakkauden teot ja niihin liittyvä sanallinen todistus ja julistus Jumalan armosta ja syntien anteeksiantamisesta ovat aina puhutelleet ihmisiä, erityisesti niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa yhteiskunnassa. Ei mikään ihme, että Kirkkojen maailmanneuvoston seuraavan yleiskokouksen (2022) teemaksi on valittu: “Kristuksen rakkaus liikuttaa maailmaa sovintoon ja yhteyteen.” Tähän rakkauteen, sovintoon ja yhteyteen meidät on kutsuttu osallisiksi.

Onko tämä sinisilmäistä ajattelua? Ei suinkaan, vaan osoitus evankeliumin voimasta, joka tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat (Room. 1:16)

Kirjoittaja Risto Jukko on Kirkkojen maailmanneuvoston Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission johtaja, Geneve.