Pyörätuoli ei pysäytä evankelistaa

Halvaus romahdutti Reino Valkaman kunnon, mutta uskoa se ei horjuttanut. Niin syvältä Jumala on hänet nuoruudessa pelastanut. Suunta kääntyi elämässä, jonka mies aikoi jo lopettaa.

Reino ja Ilmi Valkama ovat olleet naimisissa 65 vuotta. Perhe on pysynyt läheisenä, ja lapsetkin ovat löytäneet Jeesuksen. Kuva: Susanna Sarimaa

Reino ja Ilmi Valkama ovat olleet naimisissa 65 vuotta. Perhe on pysynyt läheisenä, ja lapsetkin ovat löytäneet Jeesuksen. Kuva: Susanna Sarimaa
Reino ja Ilmi Valkama ovat olleet naimisissa 65 vuotta. Perhe on pysynyt läheisenä, ja lapsetkin ovat löytäneet Jeesuksen. Kuva: Susanna Sarimaa

 

Halvaus romahdutti Reino Valkaman kunnon, mutta uskoa se ei horjuttanut. Niin syvältä Jumala on hänet nuoruudessa pelastanut. Suunta kääntyi elämässä, jonka mies aikoi jo lopettaa.

Pyörätuoli kääntyilee kankeasti porilaisessa kerrostalossa. Siinä istuvan vanhuksen ajatukset kuitenkin kulkevat yhä vikkelästi. Viime vuonna halvaus kaatoi Reino Valkaman keittiön lattialle. Jalat eivät enää kanna, mutta kädet saa yhä ristiin. Usko Jeesukseen ei ole heikentynyt.

– Rukoilla on saanut paljon. Ei yhtään päivää eikä yötä mene niin, etten rukoilisi.

Julistaminenkin sujuu istuallaan. Vuosia on kertynyt 85, mutta edelleen evankelistaa pyydetään puhumaan. Ja jälkeenpäin kiitellään. Ihmiset ihmettelevät, miten hän voi olla niin iloinen.

Niin miten? Monelle on kova takaisku joutua tilaan, jossa toiset pukevat, pesevät ja työntävät. Halvauksen ohessa vaivana ovat paha astma ja kaihi, joka estää lukemisen.

– Olen elämäntyöni tehnyt. Minulla on ollut rikas elämä. Käydessäni vanhainkodissa monet vanhukset sanovat, että heillä on elämätön elämä. He eivät ole saaneet toteuttaa toiveitaan. Minä en voi sanoa niin. Jumala on vienyt minua, vaikka olen kouluja käymätön metsuri.

Rikas elämä. Sitä Valkama toistaa usein jutellessaan. Mutta vuosikymmeniä aiemmin kukaan ei olisi uskonut sellaista tulevaisuutta.

Pullo lohdutti rikkinäistä lasta

Lapsuus loppui, kun talvisota syttyi. Kahdeksanvuotiaan Reino Valkaman isä lähti rintamalle, ja raskaat maatalon työt lankesivat äidin ja lasten harteille. Tutuksi tulivat säryt lihaksissa ja kateus sydämessä, kun tiesi toisten lasten leikkivän iltaisin. Lohduttavan ystävän poika löysi pullosta. Hän sammui ensimmäisen kerran ollessaan kymmenen.

Koulumatkaa piti taivaltaa viisi kilometriä. Perillä vastassa olivat usein kiusaajat. Eikä hän itsekään ollut mallioppilas ja päätyi erään opettajan vihan kohteeksi.

– Kerran, kun satuin hymyilemään väärässä kohtaa, hän laittoi karttakepin kurkulleni ja kysyi, vieläkö naurat.

Kirkolle oli vielä pidempi matka kuin kouluun. Sanan kuuloon ei tullut lähdettyä. Kotona kukaan ei puhunut Jumalasta. Ei häntä ollut olemassakaan. Sen kerran kun Valkama meni kinkereille, kirkkoherra joi itsensä pöydän alle.

– Olen myöhemmin ajatellut, että sen näkeminen tuki omaa juomistani.

Rippukoulussa opetus meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Konfirmaatiosta hän ampaisi suoraan tansseihin.

Kelpaako tällainen Jumalalle?

Kirves, kuorimarauta, sahanpäät ja terä. Vain ne Reino Valkamalle annettiin mukaan hänen lähtiessään katkerana maailmalle ennen kuin oli täyttänyt viisitoista. Leipä oli loppunut kotoa.

Sitä hän alkoi itse hankkia metsätöillä. Työpäivän jälkeen keitettiin porukalla pontikkaa ja rällästettiin. Valkama piti pistoolia taskussaan tappeluiden varalta.

Rakkaudesta hän ei tiennyt mitään. Silti kohdatessaan Ilmin hän ajatteli tavanneensa tulevan vaimonsa. Nyt parilla on täynnä jo 65 vuotta aviossa. Matkan varrella on siunaantunut neljä lasta, 17 lastenlasta ja ainakin yhtä monta lastenlastenlasta.

– Emme meinaa pysyä enää laskuissa, isoisoisä tunnustaa.

Kyllä aurinko vielä paistaa risukasaankin, vaimo kerran lohdutti miestänsä heidän ollessaan nuoria. Alkoholiriippuvuus oli aiheuttanut potkut, ja Reino oli vähällä lopettaa elämänsä eräänä yönä. Ilmi kuitenkin heräsi ajoissa.

Sen kerran kun Valkama meni kinkereille, kirkkoherra joi itsensä pöydän alle.

Sisäinen tuska puski Valkaman hiljalleen etsimään Jumalaa. Isoäidin hautajaisissa vuonna 1957 eno kertoi uskoontulostaan, ja hän tajusi tarvitsevansa juuri sitä.

– Kysyin häneltä, kelpaako tällainenkin Jumalalle. Eno vastasi, että kelpaa ja rukoili puolestani.

Siinä hetkessä ei tapahtunut mitään ihmeellistä, mutta se oli alku muutokselle. Katkeruudesta anteeksiantoon ja raittiiseen elämään. Hän koki Jumalan sanovan selvästi: sinun ei tarvitse enää juoda. Eikä koskaan tarvinnut. Mies tunsi olevansa kuin kartanon omistaja, ensi kertaa rikas ja vapaa.

Kutsu työhön Ruotsiin

Pistooli taskussa vaihtui Uuteen testamenttiin. Reino Valkama alkoi tunnustaa uskoaan Jeesukseen. Evankeliumi vakuutti oman vaimon, perheenjäseniä, naapureita. Vuosien myötä Valkamasta kasvoi tunnettu maallikkoevankelista. Pitkään hän teki päivisin maatöitä ja iltaisin julisti kokouksissa. Kunnes hänen selkänsä sanoutui irti. Elettiin 1980-luvun kynnyksellä.

– Rupesin rukoilemaan, että mitä nyt teen. Sitten Ruotsista soitettiin, että tule tänne.

Valkama kutsuttiin Kansanlähetyksen työhön suomalaisten siirtolaisten pariin. Aluksi kannatusrengasta ei kuitenkaan järjestynyt, vaan se kerättiin myöhemmin. Vuonna 1981 hän sai ensimmäisen tilipussinsa hengellisestä työstä. Naapurimaassa vierähti seitsemän vuotta.

– En pelännyt lähteä, luotin koko ajan Jumalaan. Minulla on niin suuri Jumala.

Evankelista naurahtaa, kun tältä kysyy, mitä kaikkea hän teki Ruotsissa. Vuosiin mahtui paljon Jumalan ihmeitä.

– Voi voi, kertoisinko, mitä en tehnyt, hän huokaa.

Valkamaa ajoi siellä eteenpäin – kuten aina kutsumustyössään – muisto siitä, miten syvältä ja miten silmänräpäyksessä Jumala hänet itsensä pelasti. Yksi hetki, yksi päivä voi muuttaa koko loppuelämän. Hän on tukeutunut Johanneksen evankeliumin avausluvun lupaukseen (Joh. 1:12):

– ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä”, hän lainaa.

Avioliiton piti koossa rukous

Työ on vaatinut uhrauksia vaimolta ja perheeltä. Kerran piti lähteä joululahjojen avaamisen jälkeen. Yhtenä uutenavuotena puhelinsoitto kiidätti kolmensadan kilometrin päähän.

– Helsinkiläinen mies soitti, että tule heti tai vaimo kuolee. Ei auttanut muuta kuin lähteä ajamaan, Reino Valkama muistelee.

Perhe on kuitenkin pysynyt lähellä, ja lapsetkin ovat löytäneet Jeesuksen.

Ilmin apua Reino tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan. Hän on kiitollinen, että tämä on aina jaksanut kulkea rinnalla. Ymmärtänyt, mitä tarkoittaa antaa elämänsä Jumalalle.

– Olemme pärjänneet kädet ristissä.

Reino Valkaman elämästä on julkaistu kirja Kelpaako tällainen Jumalalle? (Uusi Tie 2001, toim. Birgit Hyvönen)

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!

UT-banneri-tv7-0816