Pioneerityötä Karasevon kylässä
Pienessä siperialaiskylässä evankeliumi on monelle tuntematon asia. Kun Degtyarin perhe muutti Karasevoon kaksi vuotta sitten, he toivat evankeliumin tullessaan.
Karasevon kylässä vietetään kotiseuroja joka toinen lauantai. KUVA: MATTI KORHONEN
Pienessä siperialaiskylässä evankeliumi on monelle tuntematon asia. Kun Degtyarin perhe muutti Karasevoon kaksi vuotta sitten, he toivat evankeliumin tullessaan.
Satakaksikymmentä kilometriä Siperian pääkaupungista Novosibirskistä etelään on pieni ja köyhä Karasevon kylä. Talot ovat vanhoja, matalia ja vaatimattoman näköisiä. Kylässä on klubitalo ja pari kauppaa, mutta muuten vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat vähissä. Kylä on todellinen vastakohta miljoonakaupungin sykkeeseen.
Pienen kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa asuu Degtyarin perhe. Isä Jura tekee kiinteistöalan töitä läheisessä Cherepanovan kaupungissa. Äiti Natasha on 3- ja 1-vuotiaiden lastensa kanssa kotona ja odottaa perheen kolmatta lasta. Asuntoon sisään astuessa silmälasini huurtuvat. Ainakin lämpöä riittää, ja sen on todennut Jurakin, joka astelee huoneessa pelkissä shortseissa. Täällä pidetään tänään kotiseurat.
Jumala löytyi Puolimatkan talolta
Tatuoinnit Juran iholla kertovat rankasta menneisyydestä. Jura on istunut kolme kertaa vankilassa, mutta ei halua kertoa tarkemmin, mitä on tehnyt. ”Pikkujuttuja”, hän toteaa. Mutta huumeiden kanssa mies on ainakin taistellut. Jumalan hän oppi tuntemaan, kun hän asui Puolimatkan talolla. Se on vankilasta vapautuneille vangeille ja muille vaikeissa elämäntilanteissa oleville tarkoitettu kristillinen asuntola, jossa opetellaan normaalia arkielämää.
Myös Natasha tuli uskoon Puolimatkan talolla.
– Olen kiitollinen ajasta siellä, sillä löysin uskon ja pääsin eron kaikista pahoista asioista ja huonoista tavoista.
Degtyarit onnistuivat ostamaan oman asunnon Karasevosta äitiysavustuksella. Novosibirskiin heillä ei ole varaa muuttaa.
– Meillä ei ole aina mahdollisuutta ja rahaa mennä kaupunkiin. Siksi tarvitsemme näitä kotiseuroja. Jumalanpalvelus olisi tärkeä asia. Haluaisin päästä ehtoolliselle, Natasha toteaa.
Degtyarit ovat yrittäneet kutsua muitakin kyläläisiä seuroihin, mutta toistaiseksi he eivät ole halunneet tulla.
– Ihmisillä on erilaisia vastauksia. ”Minulla on erilainen Jumala.” ”Minun jumalani on sydämessäni”, he saattavat vastata, Degtyarit kertovat.
Toiseen Karasevon kotiseuroissa käyvään perheeseen kuuluvat Lena Markina, Maxim Markin sekä heidän kolme lastaan. Tällä kertaa Maxim ei ole päässyt töiden vuoksi paikalle. Hän on kuitenkin käynyt seuroissa kesäkuusta asti säännöllisesti.
Myös heidän perheensä on käynyt läpi vaikeita aikoja. Maximilla on ollut ongelmia alkoholin kanssa ja köyhyyden vuoksi myös he ovat asuneet Puolimatkan talolla. Silloin he tutustuivat Novosibirskin luterilaiseen seurakuntaan, mutta siteet seurakuntaan katkesivat vuosiksi. Karasevon kylään he muuttivat kuusi vuotta sitten, mutteivät tutustuneet kehenkään, jonka kanssa voisi jakaa elämän asioita.
Lena kertoo uskon tuovan nyt sisäistä rauhaa.
– Minulla on paljon sielun haavoja. Yritän vapaa-aikanani lukea Raamattua, hän kertoo.
Moskovaakaan ei hetkessä rakennettu
Kotiseuroja pidetään Karasevossa joka toinen lauantai. Viime kerrat on käsitelty kymmentä käskyä. Tällä kertaa aiheena ovat kaksi viimeistä käskyä. Sanaa jakaa Novosibirskissä teologiaa opiskeleva Aleksei Karabzov. Hän kertoo, että käskyt opettavat, mitä on Jumalan tahto meitä kohtaan. Samalla ne osoittavat, että me olemme syntisiä ja tarvitsemme Jumalan armoa. Omin voimin emme pääse synnistä irti. Aleksein keskusteleva opetustyyli innostaa muitakin osallistumaan keskusteluun.
Karasevon työ on vasta aluillaan. Unelmana olisi saada kylän klubitalo käyttöön kokoontumisia varten, mutta kylänjohtaja on luvannut sen vasta kun viidentoista kyläläisen määrä ylittyy. Seurakunta yrittää saada ainakin joulujuhlaa järjestetyksi klubitalolle.
– Luulen, että Jumalalla on tästä työstä oikein iso unelma. Uskon, että Jumala johdattaa sen piiriin ihmisiä. Hän valmistaa niitä, jotka käyvät siellä nyt, ja heidän kauttaan alkaa tulla muitakin ihmisiä. Heidän kanssaan on vielä paljon työtä. Mutta ei Moskovaakaan hetkessä rakennettu, Aleksei Karabzov toteaa.
Kaikki alkoi rukouksesta
Inkerin kirkon Novosibirskin seurakunta aloitti kotiseurojen pitämisen Degtyarin perheen luona kesäkuussa 2018. Joka toinen lauantai kokoonnutaan tutkimaan Raamattua, juomaan teetä ja nauttimaan kristittyjen yhteydestä. Mukana on kaksi perhettä Karasevon kylästä ja seurakuntalaisia Novosibirskistä. Työn käynnistymisessä oli johdatuksen makua.
– Kaksi vuotta sitten Markus Aitamäki ehdotti, että alkaisimme kokoontua Novosibirskin kirkolla lauantaisin. Näissä kokoontumisissa aloimme rukoilla, että Jumala voisi avata väyliä, jotta uusia ihmisiä voisi tulla kirkkoon ja uusille ihmisille voitaisiin julistaa evankeliumia, Karasevon työssä mukana oleva Aleksei Karabzov kertoo.
Yhdessä näistä lauantaikokoontumisista Natashalle tuli ajatus, että myös heidän luonaan Karasevossa voitaisiin kokoontua. Niinpä työ päätettiin käynnistää. Toisella kerralla, kun Novosibirskin porukka oli menossa Karasevoon, he lupasivat kyydin kylässä asuvalle miehelle.
– Kun pääsimme perille, pyysimme miestä kanssamme seuroihin. Hän tuli paikalle varmaankin kiitollisuuden velasta. Kun joimme siinä teetä, kysyin häneltä, miten hän suhtautuu Jumalaan ja tulevaisuuteen. Hän sanoi, ettei ole vielä valmis, mutta kertoi aiemmin käyneensä eräässä luterilaisessa kirkossa Novosibirskissä. Me kysyimme heti kiinnostuneina, että ”missä, missä?”
Mies kertoi kirkon osoitteen, joka täsmäsi heidän kirkkoonsa.
– Sanoimme, ettei hän ole päässyt Jumalalta karkuun. Joonakin halusi karata Jumalalta, mutta ei onnistunut, ja samalla lailla Jumala on ottanut hänetkin kiinni. Me olemme siitä samasta seurakunnasta, Aleksei kertoo.
Mies ihmetteli, miten se voi olla mahdollista. Hän tarttui puhelimeen ja soitti vaimolleen. Hän kertoi nyt palanneensa uskoon. Seuraavaan kokoontumiseen he, Maxim ja Lena, tulivat yhdessä.
– Kysyin, millä todennäköisyydellä hän kohtaa tässä kylässä ihmisiä siitä kirkosta, jossa hän kävi aiemmin. Maxim vastasi, että todennäköisyys on nolla. Jumala rakastaa luoda tyhjästä. Meidän ei tarvitse huolehtia siitä, mitä Jumala tekee. Meidän tulee tehdä oma työmme ja Jumala tekee oman työnsä. Mutta kaikki alkaa rukouksesta. Kaikki alkoi siitä, että me kokoonnuimme kirkolla ja rukoilimme, Aleksei toteaa.
