Peiliin katsomisen paikka

Suomen Lähetysseuran linjasta huolestuneet eivät saaneet muutosesityksiään läpi viime viikonvaihteessa lähetysjuhlilla. Esityksiin sisältyi useita asioita, jotka kaikkien lähetystyön ystävien pitäisi ottaa vakavasti. Niiden pohtiminen antaa muillekin lähetysjärjestöille mahdollisuuden katsoa peiliin. Esityksissä kehotettiin muun muassa kiinnittämään rekrytoinnissa erityistä huomiota seurakuntaelämän tuntemiseen ja sitoutumiseen kristilliseen uskoon sekä kehittämään viestintää niin, että lähetysjärjestön perustehtävä kristillisenä lähetysjärjestönä tulee nykyistä selkeämmin esille.

Viimeksi mainittu koskee itse lähetysjärjestön kristillistä identiteettiä. Tämä on kaikessa kristillisessä työssä jatkuvasti ydinkysymys. Vastaukseksi ei riitä, että olemme virallisesti ja muodollisesti kristillisiä järjestöjä. Olennaista on, millainen usko ja vakaumus käytännössä ohjaa järjestöjämme ja niiden johtajia.
Kristillisessä uskossa ei ole kysymys vain ulkonaisesta suun tunnustuksesta tai virallisista asiakirjoista, vaikka nekin ovat toki tärkeitä. Kysymys on jäsenten ja johdon uskonelämästä, heidän suhteestaan lähetyksen Herraan, joka on myös heidän elämänsä Herra.

Toinen aloitteessa mainittu asia oli selkeän kristillisen vakaumuksen omaavien työntekijöiden rekrytointi. Vanhan viisauden mukaan uusien työntekijöiden rekrytoinnissa tehdään organisaation tärkeimmät ratkaisut: millaiset työntekijät, sellainen järjestö.
Pohjimmiltaan lähetysjuhlien aloitteissa lienee kysymys samasta kuin niin sanotussa körttikapinassa. Körttiliike kokoontui keskusteluihin Lapuan kristillisellä opistolla viime lauantaina.

Kummassakin on kysymys sellaisesta välttämättömästä jatkuvasta sisäisestä uskonpuhdistuksesta, jolle kaikissa kristillisissä järjestöissä, ja koko kirkossa, tulisi jatkuvasti olla avoimuutta. Jokaisen kristillisen yhteisön ja yksittäisen kristityn tulisi jatkuvasti kysyä itseltään, minkä sisältöinen usko eli minkälainen näkemys Jeesuksesta Kristuksesta, Raamatusta ja pelastuksesta ohjaa käytännön toimintaa. Lähetystyössä – niin kuin kaikessa kristillisessä toiminnassa – on jatkuva kiusaus ajautua pois raamatullisista painopisteistä. Maailmassa vaikuttavat muotivirtaukset eivät saisi asettaa lähetystyön, tai minkään kristillisen työn, toimintaperiaatteita. Sen tekee yksin Raamattu.

Lähetystyö motivoituu ja saa hengellisen voimansa Kristuksen täytetystä työstä. Lähetys nousee ristin sanomasta. Jokainen ihminen maailmassa, joka ei vielä ole turvautunut uskossa Kristukseen, hukkuu iankaikkiseen kadotukseen, ellei hän ennen kuolemaansa kuule ja omista uskossa evankeliumia. Siksi lähetystyön rajoja ei ennen kaikkea määritellä maantieteellisesti. Jokainen ei-uskova on lähetyskenttä ja jokainen Kristukseen uskova on myös hänen todistajansa. Jeesuksen oma kehotus ”olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa” on aina ajankohtainen, myös lähetystyössä.

Lue lisää pääkirjotuksia joka viikko Uusi Tie -lehdestä. Tilaa lehti tästä.