Musiikki auttaa, kun sanat eivät riitä

Peräseinäjoelta kotoisin oleva Ossi Mäki-Reini tekee gospelia useassa eri yhtyeessä ja soolona. – Tulen esiintymään niin pitkään kuin keikkoja riittää, mies uskoo.

ossi-tiinamariia-suopajarvi
Vuoden loppuun mennessä Ossi Mäki-Reini on tehnyt omien bändiensä kanssa yhteensä kahdeksan pitkäsoittoa. Lisäksi häneltä löytyy pitkä lista erilaisia demoja, EP-levyjä, sekä vierailuja toisten artistien levyillä. KUVA: TIINAMARIIA SUOPAJÄRVI

Peräseinäjoelta kotoisin oleva Ossi Mäki-Reini tekee gospelia useassa eri yhtyeessä ja soolona.  – Tulen esiintymään niin pitkään kuin keikkoja riittää, mies uskoo.

Musiikkiharrastus sai alkunsa jo ennen ala-astetta, jolloin hän kävi ensimmäisillä viulutunneilla.

– Viulun soittaminen jäi kyllä hyvin pian, en oppinut koskaan soittamaan sitä. Ala-asteen alussa aloin käydä pianotunneilla, ja sitten yläasteella rupesi bändikuviot tulemaan mukaan.

Yläasteella Mäki-Reinin elämään tulivat myös rummut, kitara ja viimeisenä laulu. Ajan mittaan laulusta muodostukin loppujen lopuksi hänen pääinstrumenttinsa.

– Olen syntynyt uskovaiseen perheeseen, ja suvussa on muutenkin paljon kristittyjä. Sitä kautta usko on ollut itsestäänselvyys pienestä pitäen. Minullekin kävi niin, että ripari-ikäisenä uskosta tuli henkilökohtaisempi asia. Silloin päädyin Peräseinäjoen seurakuntanuorten porukkaan mukaan. Viihdyin siellä, ja sitten aloin tarkemmin ajatella niitä asioita. Mitään tarkempaa ajankohtaa en pysty sanomaan, milloin olisin tullut uskoon, Mäki-Reini selittää.

Seitsemän tapaa tehdä
gospelia

Mäki-Reini on tällä hetkellä mukana soittamassa seitsemässä vakituisessa kokoonpanossa. Ne ovat Miriam, Pro Fide, Vainio, Maksetut Viulut, Musti & Hyvä Vainu, Eve & Ossi, sekä hänen oma sooloprojektinsa ja sen kaikki muodot. Kaikki mainitut kokoonpanot tekevät gospelmusiikkia. Pisimpään Mäki-Reini on ollut Miriam-bändin jäsenenä.

– Vakituisten kokoonpanojen lisäksi on myös kaikenlaista satunnaisempaa hommaa, hän lisää.

Tänä vuonna on tarkoitus ilmestyä neljä levyä, joilla Mäki-Reini on mukana. Juhannusaattona ilmestyy Eve & Ossi -duon levy Virren sävelillä, jossa tutut virret saavat uuden, tunnelmallisen ja herkän sovituksen. Viikkoa myöhemmin, Evankeliumijuhlilla ilmestyy Maksetut Viulut -yhtyeen debyyttialbumi. Maksetut Viulut soittaa hengellisiä klassikoita groove folk -tyylillä. Loppuvuodesta on tarkoitus ilmestyä levyt myös Miriamilta ja Pro Fideltä, jotka soittavat raskaampaa musiikkia.

– Levyprojektit ovat kyllä aikaa vieviä, kun on paljon käytännön juttuja, mitä pitää miettiä äänitysten ja treenaamisten lisäksi. Mutta kyllä on hyvä fiilis, kun lopulta saa levyn painoon. On palkitsevaa, varsinkin silloin, kun se tulee sieltä ihan fyysisenä levynä takaisin.

Musiikki määrittää identiteettiä

– Musiikkimakuni on lähtenyt sieltä hevimusiikin parista ja se on ollut sydäntä lähellä. Nyt se on laajentunut ja monipuolistunut. Painopiste on ­nykyään ehkä mennyt kevyempään suuntaan. Laulaja-lauluntekijä pop on jollain tavalla se, mitä tulee enemmän kuunneltua. Mutta aina välillä on kyllä kiva kuunnella muutakin musiikkia.

– Olen ottanut muusikon identiteetin, eli musiikki aika pitkälti nykyään määrittelee minua. Sitä kautta musiikki on minulle työ, mutta ehdottomasti se on myös tapa toteuttaa itseäni. Musiikin kautta pystyy sanomaan paljon sellaista, mitä ei ehkä muuten osaisi sanoa. Olen tosi huono puhumaan, mutta musiikin ja laulujen kautta olen huomannut, että pystyn helpommin tuomaan esiin joitain asioita, Mäki-Reini naureskelee.

Mäki-Reini säveltää ja sanoittaa paljon omia lauluja.

– Onhan se aina henkilökohtaisempaa soittaa omia biisejä. Niihin pääsee kuitenkin vähän paremmin sisälle, kuin muiden tekemiin kappaleisiin. Välillä tosin on mukava soittaa muidenkin tekemiä lauluja. Omassa musiikissa on kuitenkin ”sitä jotain”.

Mäki-Reini perusti talvella yrityksen, OMR music Oy:n, jonka kautta hän laskuttaa keikoista ja tekee laulunopettajan töitä. Firma sai alkunsa siis käytännöntarpeista.

Aikaa riittää
myös opiskeluun

Ossi Mäki-Reini valmistui muusikoksi Keski-Pohjanmaan konservatoriosta, ja nyt hän opiskelee musiikkipedagogiikkaa Jyväskylän ammattikorkeassa.

– Tällä hetkellä koen itseni vielä muusikoksi enemmän kuin opettajaksi, mutta varmaan teen molempia vähän rinnakkain. Tulen esiintymään niin pitkään, kuin keikkoja vain riittää. Nyt haluan tehdä sitä pääpainotteisesti.

Kaiken päälle on myös vielä häiden suunnittelua, kun Mäki-Reini astelee elokuussa alttarille Eve & Ossi- duon toisen osapuolen, Eveliina Kiviahon kanssa.

– Tapasimme Even kanssa ensimmäisen kerran ihan sattumalta Vainion keikalla Oulussa Evankelisten opiskelijoiden illassa. Eve oli siellä työmatkalla ja me olimme pohjoisen kiertueella. Sen jälkeen nähtiin vähän muuallakin, siellä täällä. Paremmin tutustuimme, kun muutin opiskelujen perässä Jyväskylään, missä Eve jo asui. Siellä kävimme samoissa opiskelijailloissa. Meidän yhteinen taipaleemme lähti kunnolla liikenteeseen, kun Eve pyysi minua tekemään yhtä joulukonserttia kanssaan. Sitä tehdessä sitten tutustuimme kunnolla ja siitä se sitten lähti, Mäki-Reini hymyilee.