Miten kristityt ovat reagoineet koronapandemiaan?

KORONAVIRUS JATKAA leviämistään ympäri maailmaa ja on pakottanut sekä maiden hallitukset että yksittäiset ihmiset reagoimaan kriisiin. Myös kristityt ovat aktivoituneet monella tapaa. Tässä pari pisaraa valtavasta hyvien reaktioiden merestä maailmalla.

Ensinnäkin taudin alkuperämaassa Kiinassa, ja jopa alkuperäisellä taudin tartuntapaikkakunnalla Wuhanissa, paikalliset kristilliset seurakunnat ovat lähteneet liikkeelle ja antaneet ensi päivistä alkaen hyvän todistuksen lähimmäisilleen. He ovat oman terveytensä uhalla auttaneet ihmisiä muun muassa jakamalla hengitysmaskeja ja muita tarvikkeita sekä julistamalla evankeliumin sanomaa.

SAMALLA LUKEMATTOMAT kristillisen maailman tunnetut opettajat ovat analysoineet asiallisesti nykyistä tilannetta kristityn näkökulmasta. Suomessa tunnettu kristitty kirjailija ja lääkäri Pekka Reinikainen on analysoinut ohjelmissaan TV7 -kanavalla (Ajankohtaista – Pekka Reinikainen) koronaa ja taudin leviämistä. Hän esittää myös mielenkiintoisen kansallisen taistelustrategian taudin voittamiseksi.

SUOMEN KUULUISIMPIIN uskon puolustajiin kuuluva Pasi Turunen vertaa oivaltavasti kristin­uskon ja ateismin täysin erilaisia näköaloja tämäntapaisiin kärsimyksen ongelmiin blogissaan Koronavirus tuli. Missä on Jumala? (Seurakuntalainen.fi, 25.3.).

Ateismi on tunnetusti täysin voimaton antamaan mitään lohdutusta ihmiselle kuoleman edessä. Niin kuin suomalainen psykiatri Claes Andersson aikoinaan julisti: ”Elämämme tarkoitus on häviäminen. Kun olemme poissa meitä ei enää ole, ei edes poissaolona tai tyhjyytenä, eikä kenenkään muistissa. Kaikki, jonka aistimme, muistimme, varastoimme, kuvasimme, tunsimme, vihasimme ja rakastimme, katoaa meidän mukanamme. Elämämme tehtävä on toteuttaa olemassaolomme tarkoitus, joka on katoaminen.” (Suomen Kuvalehti, 19.12.2014)

PASI TURUNEN PUOLESTAAN kuvaa täysin erilaista maailmankatsomusta, jonka mukaan ”kolmiyhteinen hyvä ja rakastava Jumala on olemassa. Hän loi alussa kaiken hyväksi. Ihmisen syntiinlankeemuksen vuoksi maailma on perustavalla tavalla rikki ja kirouksen alainen. Jumala sallii vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä, jotta muistaisimme elämän katoavaisuuden ja että on olemassa ikuisuus. Jeesus, joka itse on kärsinyt ja kuollut, ymmärtää pelkomme, ahdistuksemme ja kärsimyksemme. Jeesus on omalla kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut tämän maailman. Jeesus tulee takaisin. Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa ei ole kärsimystä eikä kuolemaa.”

Kun ihminen joutuu todella tiukoille elämässään, hänen maailmankatsomuksensa nousee aivan ratkaisevaan asemaan. Maailmankatsomukset poikkeavat toisistaan ratkaisevasti. Niiden kyvyt vastata esimerkiksi kärsimyksen ongelmaan ovat täysin toisistaan poikkeavia.

VIELÄ VOISI KERTOA monista rohkaisevista reaktioista, kuten tavallisten kansalaisten auttamishalusta, monien seurakuntien diakoniatyöstä ja luovista toimintatavoista, kuten vaikkapa kotiehtoollisesta tai internetin hyödyntämisestä. Puhumattakaan useiden ammattikuntien kuten sairaanhoitohenkilökunnan, poliisin ja muiden ammattialojen työntekijöiden hienosta työstä.

TÄLLAISENA AIKANA on hienoa kuulua maailmanlaajaan Jumalan perheeseen, joka ei ole jäänyt sanattomaksi eikä toimettomaksi tämänkään maailmanlaajan kriisin edessä.

Piditkö kirjoituksesta? Saat lisää mielenkiintoisia artikkeleja tilaamalla Uuden Tien tästä.

Tutustu myös työhömme tämän videon kautta: