Mitä lapsen tulee saada kuulla

Minua peloteltiin – – Jeesuksen takaisin tulemisella ja sillä, että itse joutuisin jäämään tänne maan päälle, jos – ja kun – vanhempani ’tempaistaisiin’. Se oli itse asiassa lapsena yksi pahimmista peloistani.” Näin kertoo uskovassa perheessä kasvanut nainen Helsingin Sanomien mielipide-palstalla 9. maaliskuuta.

Lestadiolaisesta liikkeestä eronnut nainen puolestaan kertoo samana päivänä Ilta-Sanomien artikkelissa, kuinka hän kasvoi lapsena helvetin pelkoon ja syyllisyyteen. ”Muiden kuin yhteisön jäsenten kerrottiin olevan matkalla helvettiin.”

Lasten vaikeat tai jopa traumaattiset kokemukset uskonyhteisöissä ovat nousseet jälleen viime aikoina esille mediassa. Yhtenä keskustelun herättäjänä on toiminut lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan Opetus- ja kulttuuriministeriölle tekemä aloite uskonnonvapauslain muuttamisesta (lue lisää tästä). Ehdotuksen mukaan asiantuntijalautakunta voisi arvioida uskonnollisia yhteisöjä säännöllisesti lasten perusoikeuksien näkökulmasta. Nykyisessä lainsäädännössä lautakunta toteuttaa arvioinnin vain siinä vaiheessa, kun yhdyskunta hakeutuu rekisteriin.

Aloitetta on tervehditty ilolla, mutta myös huolestuneita äänenpainoja on noussut esiin. Uskonyhteisöjen arvioinnissa piilee nimittäin vaara uskonnonvapauden rajoittamisesta. Kotimaa24:n keskustelupalstalla eräs kommentoija toteaa, että ”on erittäin epätoivottavaa, että valtion viranomaisella voisi olla sananvaltaa missään opillisissa kysymyksissä.” Toisen mukaan ”mallia on pelottavan helppo väärinkäyttää ideologiseen ja poliittiseen painostukseen.”

Ne yhteiskunnat voivat paremmin, joissa uskonnonvapautta kun­nioitetaan. Siellä, missä valtio kontrolloi uskontoja, jäljet ovat rumat.

Huolet ja pelot ovat siinä mielessä perusteltuja, että länsimaissa on viime vuosina kuljettu suuntaan, jossa yksilönvapaudet pyrkivät jyräämään uskonnon- ja omantunnonvapauden yli. Tunnettu yhteiskuntakriitikko ja tietokirjailija Os Guinness on todennut, että länsi on hukannut vahvan uskonnonvapauden perinteen. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että ne yhteiskunnat voivat paremmin, joissa uskonnonvapautta kun­nioitetaan. Siellä, missä valtio kontrolloi uskontoja, jäljet ovat rumat.

Nämä huolet eivät kuitenkaan saa johtaa lasten oikeuksien tai hengellisen väkivallan vähättelyyn. Jeesuksen sanat niille, jotka johdattavat yhdenkin lapsen lankeemukseen, ovat rajut. (Matt. 18:6) On äärimmäisen tärkeää, että lapset voivat seurakunnassa hyvin.

Aloite ja mahdollinen lakimuutos voivat parhaimmillaan herättää kristillisissä uskonyhteisöissä hedelmällistä keskustelua siitä, mikä on terve tapa puhua uskosta lapselle. Lapsen kokemus- ja tunne­maailma on vielä kypsymätön eikä hänellä ole aikuisen kaltaista kykyä jäsentää kuulemaansa ja näkemäänsä. Raamatun vaikeista kohdistakin saa puhua, kunhan huomioi lapsen kehitystason ja antaa tilaa kysymyksille ja kommenteille.

Pohjimmiltaan kristillinen sanoma on valtavan iloista ja innostavaa. Lasten tulee saada kuulla, että he ovat äärimmäisen arvokkaita persoonia, koska heidät on luotu kaikkivaltiaan Jumalan kuviksi. Heidän elämällään on tarkoitus ja mieli. Elämän vaikeuk­sissa on lohtu, sillä Jumalaa saa lähestyä rukoillen. Syyllisyyteen ja häpeään on ratkaisu: Kaiken saa anteeksi, koska Jeesus on kuollut meidän puolestamme. Kuoleman jälkeen on toivo ikuisesta elämästä taivaassa, koska Jeesus nousi kuolleista. Tätä sanomaa ei saa eikä tarvitse piilottaa lapsilta.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!