Miksi luopuisit Jeesuksesta?

Silloin tällöin saa lukea tai kuulla kertomuksen henkilöstä, joka on jättänyt viidesläisyyden tai jonkin muun herätyskristillisen liikkeen. Kertomus voi olla dramaattinen tai vähittäinen kasvu ulos tietystä viitekehyksestä.

Usein tällaiset kertomukset voivat olla hyvin ymmärrettäviä. On esimerkiksi saatettu henkilökohtaisesti kohdata sellaista lakihenkisyyttä tai ymmärtämättömyyttä, että on koettu tarvetta siirtyä muualle. Tietysti voi olla myös kysymys oman vakaumuksen muuttumisesta niin, että ei enää uskota, mitä kyseisessä liikkeessä opetetaan tai korostetaan. Syitä voi olla monia.

TÄLLAISEN HENKILÖN KOHDALLA toivoisi, että hän säilyttäisi uskonsa Jeesukseen ja löytäisi pian jostakin inhimillisesti lämpimämmän ja hengellisesti tasapainoisemman hengellisen kodin. Jeesuksen seuraajien joukko on laajempi kuin viidesläisyys tai mikä tahansa muu hengellinen liike. En ole koskaan tavannut viidesläisyyden parissa johtajaa, joka ajattelisi, että tämän liikkeen ulkopuolella ei olisi aitoa uskoa ja hengellistä elämää. Joskus sitä voi olla enemmänkin kuin tämän liikkeen sisällä. Viidesläisyys on vain yksi mahdollisuus elää todeksi uskoaan Jeesukseen, yhdessä muiden uskovien kanssa.

AIVAN TOINEN kysymyksenasettelu nousee esille, jos henkilö samalla kuin hän hylkää herätyskristillisyyden, kertoo hylkäävänsä myös uskon Jeesukseen. Silloin herää kysymys: Mitä vikaa hän on löytänyt Jeesuksesta? Kysymyshän on lopulta siitä, että me – apostoli Paavalin tavoin – emme kristittyinä julista itseämme, emmekä usko itseemme, vaan me uskomme Jeesukseen Kristukseen Herranamme ja Vapahtajanamme.

Uskomme kohteena ei ole oma hengellinen liikkeemme, vaan kolmiyhteinen Jumala ja tietysti myös yksi pyhä ja maailmanlaaja Kristuksen seurakunta, joka tunnustaa samaa uskoa Jeesukseen Kristukseen. Käytännössä tämä Kristuksen seurakunta on maailmassa tietysti jakaantunut. Vasta tämän elämän jälkeen, viimeisellä tuomiolla, saamme nähdä kenen toiminta kestää ja kenen osoittautuu kestämättömäksi.

JOS SIIS USKOMME Jeesukseen, ratkaisevin kysymys on säilyttää usko ja luottamus häneen. Ei ole ketään hänen vertaistaan. Hänen todellisuutensa, pyhyytensä, vanhurskautensa, rakkautensa ja hyvyytensä ovat täysin vailla vertaa. Jos on saanut lahjaksi uskon häneen, siitä ei missään tapauksessa kannata luopua.

On luonnollista, että uskova ihminen etsiytyy muiden uskovien yhteyteen. Usko ei ole niin henkilökohtainen asia, ettei sitä olisi tarkoitettu elettävän todeksi muiden samalla tavoin uskovien yhteydessä. Ne pettymykset ja haavat, jotka on saatu uskovien yhteydessä, kertovat siitä, että meidän keskuudessamme esiintyvät samat inhimillisen heikkouden ja syntisyyden ilmentymät kuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Niistä pitää tietysti pyrkiä eroon jo täällä ajassa, mutta ne häviävät vasta taivaassa.

TÄLLAISET vajavaisuudet ja synnit eivät kuitenkaan ole Kristuksen syytä, vaan meidän. Jo Vanhan testamentin puolella Jumala itse esittää yllättävän kysymyksen, joka on edelleen ajankohtainen. ”Mitä vääryyttä teidän isänne minusta löysivät, koska he erkanivat kauas minusta ja lähtivät seuraamaan turhia jumalia ja turhanpäiväisiksi tulivat?” (Jer. 2:6)