Miksi emme jakaisi sitä hyvää, mitä Jumala on antanut?

Uskoon tultuani Pyhä Henki kirkasti Raamatun sivuilta hyvin pian, että sanoma syntien anteeksiantamuksesta on todellakin tarkoitettu jaettavaksi. Aikana ennen sosiaa­lista mediaa löysin lehtimainoksen, jossa kerrottiin Suomen Ev.lut Kansanlähetyksen nuorisoak­tioista. Minulle oli saman tien selvää, että lähtisin kesäaktioon.

SEIKKAILIMME viisihenkisen tiimin kanssa itäisessä Saksassa, jonka rajat olivat hiljattain avautuneet. Oli aika huikeaa kohdata oman ikäisiä nuoria, jotka kertoivat, että he ovat saaneet sosialistisen kasvatuksen, eikä siihen yhtälöön Jumalaa mahtunut. Silti me aktiotiimiläiset aistimme syvää kiinnostusta hengellisiin kysymyksiin ja kävimme fantastisia keskusteluja paikallisten kanssa. Saksan kielen taitokin koheni melkoisesti kuukauden aikana. Suomessa olin saanut vankkaa raamattuopetusta, jossa painopiste ei ollut omassa uskossa, sen määrässä tai laadussa, vaan siinä, mitä Jeesus on tehnyt koko maailman syntien sovittamiseksi. Oli iso askel lähteä liikkeelle ja opetella jakamaan evankeliumia. Siihen tehtävään Jeesus valtuutti häneen kastetut ja uskovat.

SITTEMMIN järjestimme ystävieni kanssa Suomi-aktioita ja törmäsin moniin ennakkoluuloihin. Tässä joitain niistä:

1) ON VÄÄRIN LÄHTEÄ julistamaan evankeliumia, ellei ole seurakuntaa, johon ihmisiä voi hyvällä omallatunnolla kutsua. Vastaväite: On hyvin mahdollista, että aktiossa kohdattu ihminen kääntyy Jumalan puoleen, mutta ei ainakaan heti löydä seurakuntayhteyttä tai ei osaa sitä kaivata. Olisiko se silti syy jättää kertomatta evankeliumi?

2) EVANKELIOIMINEN ja aktiot ovat kyseenalaisia toimintatapoja. Ei niille ole perusteita Raamatussa. Vastaväite: Aktiotkin liittyvät Jumalan pelastushistoriallisen suunnitelman jatkumolle. Lyhtyaikainen lähetystyö ilmentää Jeesuksen antamaa lähetystehtävää tässä ajassa. Vielä on armon aika.

3) EVANKELIOIMISAKTIOT AIHEUTTAVAT suorituspaineita niille, jotka kokevat vieraille ihmisille puhumisen ahdistavana. Vastaväite: Uskosta todistamista ei tarvitse nähdä vaatimuksena, vaan mahdollisuutena. Ja vaikka ei itse monia esirukoilijoita ja rohkaisijoita.

MONI AKTIOLAINEN on hämmästellyt jälkikäteen sitä, miten Jumala hoivasi aktiossa lähtijää itseään. Aktiolainen jääkin usein saajapuolelle. Oma usko vahvistuu, kun tutkii vaikkapa Raamattua etsijän kanssa. Ymmärrys kasvaa, kun kuuntelee toisten ihmisten elämäntarinoita. Aktiotiimeissä oppii myös ristiriitojen ratkaisemista ja sitä kautta itsetuntemusta. Aktioissa rikastuttavaa on sekin, että kaikenlaiset taidot ja lahjakkuuden lajit ovat tarpeen: tarvitaan muusikoita ja luovia tyyppejä, mutta myös budjetin laatijaa. Urheilupainotteisissa aktioissa ei vaadita suunnatonta kielitaitoa. Yksi nauttii kuskin hommista ja toinen puheiden pitämisestä. Aktioissa yhteinen rukous kantaa ja sen kautta konkretisoituu, miten suuri lahja on kristittyjen yhteys ja ystävyys.

Kirjoittaja on Uuden Tien toimittaja.