Messiaaniset juutalaiset ja heidän vastustajansa

”Meidät on kutsuttu rakastamaan lähimmäistämme silloinkin, kun hän vastustaa, tai jopa vihaa meitä. Tämä oli Jeesuksen osoittama tie.”

Viime viikolla Uusi Tie uutisoi messiaanisten juutalaisten oman TV-kanavan toimiluvan peruuttamisesta Israelissa. Kaapeli- ja satellittikana­vien toimintaa Israelissa valvova neuvosto perui GOD TV:n omistaman hepreankielisen kristillisen Shelanu TV:n toimiluvan syyttäen kanavaa käännyttämisestä. Shelanu TV:n ohjelmat on lähetetty HOT-kaapelikanavaverkoston kautta, joka näkyy Israelissa noin 700 000 talou­dessa. Israelilaisen Haaretz-lehden mukaan evankelioivalle kanavalle ei ole luvassa jatkoa tai uutta alkua, sillä HOT ei aio hakea sille uudelleen lupaa.

GOD TV:N Israelin aluejohtaja Ron Cantor muistutti (Kehila News 1.7.2020), että Shelanu TV:n sisällön tuottajat ovat israelilaisia sabroja (Israelissa syntyneitä juutalaisia), jotka palvelevat armeijassa, rakastavat maataan ja tuntevat sen lait.  ”Me jatkamme rakkauden hengessä – – Me seisomme Israelin kanssa, vaikka hallituksemme ei seiso meidän kanssamme”, Cantor selitti. Shelanu TV jatkaa lähetyksiään netissä, ja on nyt saanut paljon ilmaista julkisuutta.

MITEN KRISTITYT ovat reagoineet, ja miten heidän tulisi reagoida, kun evankeliumin julistamista rajoitetaan? Kun mainittu uutinen levisi maailmalle, Ron Cantor kertoo esimerkiksi amerikkalaisen Fox News:n uutisen saaman reaktion olleen täynnä vihamielistä, anti-semitistista palautetta  kristityiltä. Palautetta, joka hänen mukaansa oli paikoitellen yhtä pahaa kuin joidenkin ortodoksijuutalaisten antikristillinen palaute kristittyjen toiminnasta.

Eräs henkilö oli kirjoittanut vihaisesti: ”Kun Israel kääntää selkänsä kristityille, kristittyjen on aika kääntää selkänsä Israelille”. Tähän joku oli Cantorin mukaan kuitenkin vastannut: ”Miksi? Jumala ei koskaan tehnyt niin”.

Juuri niin. Kristittyinä emme osoita ihmisille kunnioitusta ja rakkautta ja kohtele heitä hyvin vain sen takia, että saisimme evankelioida heitä. Meidät on kutsuttu rakastamaan lähimmäistämme silloinkin, kun hän vastustaa, tai jopa vihaa meitä. Tämä oli Jeesuksen osoittama tie.

OLIPA KYSYMYS juutalaisista, arabeista tai kenestä tahansa, emme voi lakata osoittamasta heille rakkautta, jos he hylkäävät sanomamme. Voimme tietysti asiallisesti protestoida epäoikeudenmukaisuutta. Kansainvälisesti tunnettu messiaaninen juutalainen tohtori Michael Brown kirjoitti: ”Miten voi olla mahdollista, että maa, joka kehuu itseään siitä, kuinka se sallii uskonnollisen moninaisuuden keskellä juutalaista valtiota, on toiminut näin kovasti omia messiaanisia juutalaisiaan kohtaan? Miten voi olla, että maa, joka vieraanvaraisesti majoittaa monia historiallisia kirkkoja, islamilaisia moskeijoita, Bahai-uskonnon pyhiä paikkoja, ja jopa mormonien yliopistokampuksen Jerusalemissa, piti välttämättömänä sulkea TV-kanavan, jossa juutalaiset kertoivat omasta uskostaan Jeesukseen?”

Hyviä kysymyksiä.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: