Messiaan tuntomerkit annettiin etukäteen

Koko kristillinen usko olisi jäänyt syntymättä, ellei­vät Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olisi löytäneet häntä Vanhasta testamentista.

Lokakuussa julkaistiin merkittävä teos, joka on yksi osoitus teologian positiivisista uusista tuulista. 1400-sivuinen kirja on nimeltään The Moody Handbook of Messianic Prophecy (suom. Moodyn käsikirja Messiaanisista profetiois­ta, Moody Publishers). Kirjan ovat toimittaneet tohtorit Michael Rydelnik ja Edwin Blum.

Kysymys ei sinänsä ole uudesta asiasta. Siihen, miten Vanhan testamentin ennustukset toteutuivat Jeesuksen elämässä kristityt ovat vedonneet aivan kristinuskon alkumetreiltä saakka.

Teoksessa neljäkymmentä teologian tohtoria ja professoria tuovat oman asiantuntemuksensa tähän kysymykseen. Kirjassa otetaan lähtökohdaksi se, mitä Luukkaan evankeliumissa Jeesuksesta kerrotaan: ”Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.” (Luuk. 24:27) Jeesus siis löysi itsensä Vanhasta testamentista. Myös nämä tutkijat löytävät hänet sieltä.

Koko kristillinen usko olisi jäänyt syntymättä, ellei­vät Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olisi löytäneet häntä Vanhasta testamentista.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, joissa Vanhan testamentin ja hepreankielen tuntijat avaavat tekstien merkitystä. He käyvät läpi 76 Vanhan testamentin kohtaa, joita on pidetty ja edelleen pidetään messiaanisina ennustuksina.

Miksi on niin tärkeää, että Vanhan testamentin Messias-ennustukset sopivat Jeesukseen? Koko kristillinen usko olisi jäänyt syntymättä, ellei­vät Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olisi löytäneet häntä Vanhasta testamentista. Heillä ei olisi ollut mitään julistettavaa muille juutalaisille, joille Vanha testamentti oli Jumalan sanaa. Nyt heillä oli, ja he saattoivat vedota sen puolesta, että kaikki tutkisivat kirjoituksia. Apostolien teoissa kehutaankin niitä juutalaisia ”jotka ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.” (17:11).

Messiaaniset profetiat ovat edelleenkin ratkaisevan tärkeitä kristillisen sanoman totuudenmukaisuuden kannalta. Jos Jeesus ei aidosti olisi täyttänyt Vanhan testamentin profetioita, olisi se ylipääsemätön ongelma kristinuskon kannalta. Vanhan testamentin professori Walter C. Kaiser pohtii, että jos aitoja messiaanisia profetioita ei ole Vanhassa testamentissa, mitä väliä on sillä, kuinka taitavia Uuden testamentin kirjoittajat ovat sisällyttämään Vanhaan testamenttiin totuuksia, joita siellä ei itse asiassa alun perin opetettu? ”Kyseessä on enemmän kuin Raamatun tulkinta, kyseessä on itse ilmoituksen arvovalta ja sisältö”.

Jeesuksen juutalaiset seuraajat eivät alun perin väittäneet, että ”voi sitä Vanhaa testamenttia näinkin lukea”. He pyrkivät osoittamaan Vanhaa testamenttia hyvin tunteville maanmiehilleen, että olipa kyseessä kuinka yllättävä ja uskomaton uutinen tahansa, juuri tämä oli oikea tapa lukea Vanhaa testamenttia.

Jumala oli jo Vanhassa testamentissa etukäteen paljastanut tarpeeksi paljon Messiaan tuntomerkkejä, jotta ihmiskunnan pelastaja voidaan tunnistaa.

Tämä on edelleen kristillisen uskon sanoma. Vanhan testamentin messiaanisten ennustusten piirtämästä yhteiskuvasta voidaan yhteenvetona sanoa, niin kuin F. B. Meye raikoinaan sanoi selittäessään Jesajan kirjan 53 lukua: ”On vain yksi otsa, jolle tämä piikkikruunu sopii”.