Mediat tarjoavat yhteisen vapputapahtuman

Kristittyjen Vapputapahtuma ja Jeesus-marssi ovat tänä vuonna radiossa ja televisiossa.

KUVA: Pexels / Ylanite Koppens

Helsingin Senaatintorilla on perinteisesti järjestetty kristittyjen yhteinen Vapputapahtuma ja Jeesus-marssi. Koronapandemiasta johtuen tapahtuma toteutetaan tänä vuonna useiden radio- ja televisiokanavien välityksellä. Suuret kristilliset mediatalot ovat lähteneet ainutlaatuiseen yhteistyöhön ja lähettävät tapahtuman kanavillaan.

– Olemme jo vuosia toivoneet kristittyjen yhteiselle vapulle uusia yhteistyötahoja. Hienoa, että onnistumme nyt järjestämään historiallisen tilaisuuden, jonka sähköiset kristilliset mediat toteuttavat yhdessä, kertoo Kirsi Rostamo, Radio Dein päätoimittaja ja yksi tapahtuman järjestäjistä.

Radio Dei lisäksi mukana ovat Avainmedia, IRR-TV / Mediamissio, Kristityt Yhdessä ry, Radio Dei, Radio Patmos ja Taivas TV7.

”Jatkamme rukousta ja evankeliumin kertomista”

Viime vuonna koronan takia jouduttiin perumaan Radio Dein Vapputapahtuma Senaatintorilla. Siihen liittyvää Jeesus-marssia oli järjestetty vuosittain jo 26 vuotta. Rostamo korostaa, että koronalle ei anneta periksi.

– Jatkamme rukousta ja evankeliumin kertomista, jotka ovat olleet aina Jeesus-marssinkin ytimessä. Nyt marssimme yhdessä radioaalloilla ja digitaalisesti kiittäen Jumalaa siitä, että pandemia on väistymässä ja pyydämme apua sen lopulliseen taltuttamiseen.

Henkilökohtaisesti viime huhtikuu oli Rostamolle hänen elämänsä rankinta aikaa:

– Radio Dei muutti uusiin tiloihin, koronan takia Dein tulot romahtivat ja omat vanhempani kuolivat. Pimeän ajanjakson jälkeen kuljen kohti valoa Vapputapahtuman teemaan luottaen: Jeesus – toivoa tulevaisuuteen.

Sähköiset sillat yhdistävät ihmiset

Tapahtumassa ovat mukana ovat evankelista Ilkka Puhakka ja laulaja-evankelista Nina Åström sekä muusikko Henna Nieminen.

– Tässä koronamyrskyssä sähköiset yhteydet luovat sillan toisten ihmisten luo, Puhakka sanoo.

Hänelle Jeesuksen antama toivo on kuin näkökykyä.

– Uskon silmät näkevät raskaiden muurienkin läpi. Uskon silmillä näemme elämän mahdollisuudet ja päämäärän. Ymmärrämme, kuka on tehnyt meidät ja kenelle kuulumme. Jumala antaa meille selviytymisen keinot ja elämän tarkoituksen.

Puhakka kutsuu juhlimaan vappua vastaanottimien äärelle, koska kristittyjen yhteys vahvistaa ja luo iloa, joka kantaa meitä arkeen. Ja mikä parasta – nyt tapahtumaan voi osallistua paikasta riippumatta eikä vain pääkaupunkiseudulla.

Lisäksi

Lähetyksessä vieraillaan eri paikkakunnilla ja rukoillaan yhdessä Suomen puolesta. Tapahtumaan voi osallistua Radio Dein, Radio Patmoksen, TV7:n ja Usko-tv:n välityksellä 1.5.2021 klo 13 alkaen. Alfa-TV:llä nähdään tilaisuudesta kooste 2.5.2021 klo 9.00 ja 18.30. Kristittyjen yhteisen vapun järjestävät yhteistyössä Avainmedia, IRR-TV/Mediamissio, Kristityt Yhdessä ry, Radio Dei, Radio Patmos ja Taivas TV7. Tapahtuman ohjelma ja lisätiedot: www.kristittyjenvappu.fi