Mantereet ylittävää ystävyyttä

Asta Vuorinen, Maria Karjalainen ja Sanna Suutari ovat ystäviä ja lähetystyöntekijöitä kolmella eri mantereella. KUVA: MATTI KORHONEN

 

Asta Vuorinen, Maria Karjalainen ja Sanna Suutari tutustuivat toisiinsa Kansanlähetyksen lähetyskurssilla 2016. Vaikka lähetyskutsu vei naiset eri mantereille, yhteydenpito on jatkunut tiiviinä.

-En olisi välttämättä lähtenyt lähetystyöhön, jos olisin yksin joutunut käymään lähetyskurssin ilman Astaa ja Mariaa, Sanna Suutari sanoo.

Syksyllä 2016 hän sai lähetyskurssin tovereikseen Asta Vuorisen ja Maria Karjalaisen. Samanlainen elämäntilanne yhdisti. Kukin heistä oli sinkkuja ja työ Kansanlähetyksen lähetyskentällä oli edessä päin. Ystävyys alkoi heti ensimmäisestä illasta lähtien.

Asta Vuorinen

sai heinäkuussa päätökseen kahden vuoden japanin opinnot. Asta aloittaa lokakuussa työt HAT-Koben luterilaisen seurakunnan seurakuntatyöntekijänä. Työtiimiin seurakunnassa kuuluvat Astan lisäksi paikallinen evankelista sekä lähetystyöntekijät Helena ja Jukka Kallioinen.

– Meillä oli lähetyskutsu, mutta emme oikein tienneet, mitä on tulossa ja minne olemme menossa. Päässä oli vain hirveästi asioita, Asta kertoo.

Lähetyskurssilla opiskelu ei ollut vain tiedollisten asioiden opiskelua, vaan myös matka omaan sisimpään.

– Ei olisi pitänyt yllättyä siitä, että Jumala oli lähetysprosessissa mukana ja valmisti minua. Mutta käytännössä se tarkoitti sitä, että minun piti kohdata aika paljon asioita itsessäni. Aina kun jokin asia oli käsitelty, sen jälkeen oli parempi olo. Mutta se käsittelyvaihe ei ollut helppoa eikä mukavaa, koska ne ovat yleensä vähän epämiellyttäviä asioita, joita joutuu käymään läpi. Oli aivan ihanaa ja tärkeää, että oli sellaisia ihmisiä, joiden kanssa pystyi jakamaan asioita, Sanna pohtii.

– Kaikkea ei pysty pyörittämään vain omassa päässään. Lähetystyöhön valmistautuminen vaatii paljon keskustelua ja jakamista, Maria säestää.

Sanna tunnustaa itkeneensä paljon tuona aikana, mutta itkuvaiheet myös vuorottelivat, niin että kun yhdellä oli helpompi jakso, toisella olivat pohdinnat akuutimpia.

– Minä en koskaan itke, mutta silti itkin muutamaan kertaan, Asta nauraa.

Naama edellä asfalttiin ja muita kolhuja

Lähetyskurssin aikana vahvistuivat maat, joihin naiset suuntasivat. Vaikka joskus he keskustelivat leikkimielisesti menosta samalle lähetyskentälle, selvää oli, että työalueen oli vastattava kunkin naisen kutsumusta. Maria Karjalaiselle maaksi valikoitui Etiopia, Sanna Suutarille Kypros ja Asta Vuoriselle Japani.

Kukin heistä lähti työalueelle 2017.

Maria Karjalainen

on neonatologi eli vastasyntyneiden hoitoon erikoistunut lääkäri. Marialla on takanaan amharan kielen opintoja sekä työtä sairaalassa Addis Abebassa. Syyskuussa Maria suuntaa Soddon kaupungin kristilliseen sairaalaan.

– Japaniin saavuttuani tuntui kuin olisi kaatunut naamalleen asfalttiin. Olin tottunut Ryttylässä siihen, että muutaman kymmenen metrin päässä on ihminen, jonka ovelle on voinut mennä koputtamaan ja pyytämään saunaan tai iltakävelylle. Olimme rukoilleet paljon yhdessä, ja nyt sitä ei enää voinut tehdä, Asta muistelee.

Mariankaan aloitus ei sujunut mutkattomasti.

– Ensimmäiset neljä päivää kun olin Etiopiassa, satoi vettä eivätkä sähköt toimineet. Ei toiminut myöskään kännykkä eikä ollut mitään yhteyttä mihinkään.

Tämä ei kuitenkaan lannistanut naista.

– Ehkä se auttoi, että osasin odottaa Etiopiassa asioiden olevan tosi eri tavalla. Sain heti kokea, että tätä on Afrikka. Sen jälkeen ei sitten ole tuntunut niin kovalta iskulta mikään muu.

Asta ja Maria aloittivat työkautensa paikallisen kielen opiskelulla. Sannalla työkielenä oli englanti, jota hän osasi jo valmiiksi. Näinpä hän aloitti suoraan työt kristillisen satelliittitelevision Sat-7:n toimistolla. Kaikki tuntui aluksi lähtevän hyvin liikkeelle, mutta sitten alkoivat vaikeudet.

Sanna Suutari

työskentelee kristillisen satelliittitelevision Sat-7:n päätoimistolla kehitys- ja viestintätiimissä. Toimisto sijaitsee Nikosiassa Kyproksella. Tiimi tekee projektihallintoa ja kirjaa raportteja ohjelmista rahoittajille ja yhteistyökumppaneille.

– Kypros on kuudes maa, jossa olen asunut, mutta siellä koin ensimmäisen kulttuurishokin. Olin kolmen kuukauden jälkeen melkein valmis tulemaan sieltä pois. Mutta sitten tapasimme Astan ja Marian kanssa joulun aikoihin, ja sain voimia jatkaa työtä.

Alkuvaikeuksissa, kuten myöhemminkin, yhteydenpito toisiin on auttanut. Kolmikko on viestitellyt keskenään lähes päivittäin, vaikka asuvatkin eri mantereilla. Aluksi yritettiin videopuheluita, mutta Etiopian nettiyhteydet eivät toimi riittävän hyvin. Siksi WhatsApp-viestit ovat toimineet pääasiallisena yhteydenpitokanavana.

– Toki aikaero hankaloittaa myös. Etiopia ja Kypros ovat samalla aikavyöhykkeellä, mutta Japanin aikavyöhyke on ihan eri. Usein Asta on saattanut aamulla herätessään todeta, että nyt on tullut 70 viestiä ja alkanut sitten kommentoida. Viesteillä pystyy hyvin jakamaan omia pohdintoja, tilanteita ja rukousaiheita, Maria kertoo.

Juttu ei lopu kesken

Parhaillaan Asta, Maria ja Sanna ovat lyhyellä välikausijaksolla Suomessa ja palaavat alkusyksystä jatkamaan ensimmäistä työkauttaan työalueilla. Elokuun alussa naiset lomailivat muutaman päivän Kansanlähetyksen mökillä Juvalla. Tapaaminen oli lyöty lukkoon jo hyvissä ajoin viime keväänä. Erityistä aktiviteettia ei tapaamisiin tarvitse keksiä, sillä puhetta riittää loputtomiin.

– Juttu ei ole vielä loppunut kesken, Asta hymyilee.

– Ei ole tarvinnut mitään oheistoimintoja. Meillä ei ole yhteisiä harrastuksia, mutta suomalaisuus yhdistää. Kyllähän jo pelkästään saunominen, uiminen ja laiturilla istuminen ovat arvokasta, Maria toteaa.

– Se nousee kyllä arvoon arvaamattomaan, Sanna päättää.