Luterilainen kirjo koolla Järvenpäässä

Laatuaan ensimmäinen Kirkon kumppanuusneuvottelu järjestettiin Järvenpään seurakuntaopistolla 31. 3. – 3.4. Paikalla oli kutsuttuina edustajia noin 30 luterilaisesta suomalaisten lähetysjärjestöjen yhteistyökirkosta eri puolilta maailmaa. Neljä päivää kestäneen neuvottelun aiheena oli Your Kingdom Come, Tulkoon valtakuntasi. Sen budjetti oli 150 000 euroa. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko on tyytyväinen, sillä hän koki neuvottelun edistäneen suhteiden...

Keskari_nettiin

Laatuaan ensimmäinen Kirkon kumppanuusneuvottelu järjestettiin Järvenpään seurakuntaopistolla 31. 3. – 3.4. Paikalla oli kutsuttuina edustajia noin 30 luterilaisesta suomalaisten lähetysjärjestöjen yhteistyökirkosta eri puolilta maailmaa. Neljä päivää kestäneen neuvottelun aiheena oli Your Kingdom Come, Tulkoon valtakuntasi. Sen budjetti oli 150 000 euroa.

Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko on tyytyväinen, sillä hän koki neuvottelun edistäneen suhteiden syvenemistä Suomen kirkon ja kumppanuuskirkkojen välillä. Kirkkojen edustajat tapasivat myös ensimmäistä kertaa näin laajasti toisiaan ja voivat jakaa näkemyksiään. Jukko arvioi myös, että neuvottelun myötä lähetysjärjestöjen identiteetti ja asema kirkossa selkiytyvät entisestään.

– Lähetysjärjestöt säilyvät edelleen meidän kirkkomme toimijoina. Järjestelmä ei muutu, mutta uskon, että neuvottelun tuloksena nykyjärjestelmä paranee. Ulkomaisten kirkkojen taholta on ollut kaipausta myös suoriin yhteyksiin meidän kirkkomme kanssa ilman että lähetysjärjestö olisi välissä, Jukko toteaa.

Lue lisää uusimmasta Uudesta Tiestä (15/2014)