Lue Moosesta – näe Jeesus

Jeesukseen uskovien messiaanisten juutalaisten määrä Israelissa on jatkuvasti kasvanut viime vuosikymmeninä.

Jeesukseen uskovien messiaanisten juutalaisten määrä Israelissa on jatkuvasti kasvanut viime vuosikymmeninä. Kun Israelin valtio syntyi vuonna 1948, maassa tiedetään olleen alle 25 Jeesukseen uskovaa juutalaista. Nyt heitä arvioidaan olevan jo yli 10 000, ja he ovat jakautuneet noin 200 seurakuntaan. Tarkkaa lukua on vaikea sanoa, mutta tutkimusta tehdään parhaillaan, joten saamme varmasti lähivuosina tarkempia lukuja. Yhteensä eri puolilla maailmaa on arvioitu olevan jopa 300 000 messiaa­nista juutalaista.

Samalla kun heidän joukkonsa kasvaa, myös heidän teologinen tutkimuksensa ja antinsa muulle kristikunnalle syvenee jatkuvasti. Viime vuonna ilmestyi Lue Moosesta – Näe Jeesus, Miten Toora toteuttaa päämääränsä Jeesuksessa (Reading Moses – Seeing Jeesus, How the Torah Fulfills Its Goal in Yeshua) niminen kirja, joka on kolmen messiaa­nisen juutalaisen teologian tohtorin kirjoittama. Seth D. Postell, Eltan Bar ja Erez Soref työskentelevät kaikki Israel Bible Collegessa. Tämä raamatunopetuslaitos Israelissa on One For Israel -järjestön ylläpitämä.

Kirja on erittäin mielenkiintoinen raamatuntulkinnan opas erityisesti viiden Mooseksen kirjan lukemiseen. Heprean kielen ja juutalaisuuden hyvä tuntemus auttaa kirjoittajia aiheen avaamisessa. Kirjoittajat osoittavat hyvin vakuuttavasti, miten viisi Mooseksen kirjaa (eli Toora) selvästi ennakoivat itse, että kukaan ei tule pitämään Jumalan antamaa lakia. Siksi tarvitaan Messias, joka ratkaisee ihmisen syntiongelman, ja joka on selvästi ennustettu jo Toorassa. Kirja on erittäin selkeä ja syvällinen puheenvuoro hyvin tärkeään keskusteluun, jota messiaanisten juutalaisten ja muiden kristittyjen kesken jatkuvasti käydään kristityn suhteesta Mooseksen lakiin. Näiden tohtorien opastuksella koko Raamatun messiaanisuus aukeaa lukijalle todella mielenkiintoisella tavalla.

On upeaa nähdä miten Vanhan testamentin tarkka lukeminen johtaa tämän päivän oppineita juutalaisia Messiaan, Jeesuksen, tuntemiseen samoin kuin Paavalin aikana.

Lisäksi heillä on hyvin mielenkiintoista tietoa rabbiinisen juutalaisuuden historiallisesta synnystä ja luonteesta Israelissa. Ainutlaatuisen Vanhan testamentin tuntemuksensa, heprean taitonsa ja Israelin kulttuurin tuntemuksensa kautta kirjoittajilla on ainutlaatuista sanottavaa myös meille ei-juutalaisille Messias–uskovaisille. One For Israel järjestöllä on omat monipuoliset kotisivunsa, joilta löytyy muun muassa paljon mielenkiintoista opetusmateriaalia lisää (oneforisrael.org).

On todella hienoa, että Israelissa toimivien messiaanisten juutalaisten raamatunopettajien lahjat ja löydöt palvelevat kirjallisuuden ja internetin välityksellä koko Kristuksen seurakuntaa eri puolilla maailmaa. On myös upeaa nähdä miten Vanhan testamentin tarkka lukeminen johtaa tämän päivän oppineita juutalaisia Messiaan, Jeesuksen, tuntemiseen samoin kuin Paavalin aikana. Tänäänkin voidaan Mooseksen kirjoista alkaen ja läpi koko Vanhan testamentin osoittaa, että Jeesus on Kristus eli Messias. Hän on tullut pelastamaan ensin juutalaiset ja sitten myös koko maailmassa kaikki ne, jotka uskovat häneen, meidätkin.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!