Lähetystyöntekijä, anonyymisti

KUVA: ISTOCKPHOTO

Tiesitkö, että suomalaisia lähetystyöntekijöitä toimii paraikaa maissa, joissa julkinen kristillinen toiminta on vähintään vaikeaa, usein kiellettyä? Suomessakin tästä työstä täytyy puhua kieli keskellä suuta. Mitä näillä ”suljetuilla työalueilla” voi tehdä ja onko se mielekästä? Kysyimme läheteiltä itseltään.

Suomalaisista luterilaisista lähetysjärjestöistä Lähetysyhdistys Kylväjä lienee selkeimmin profiloitunut työhön ­saavuttamattomien kansojen parissa. Heidän 37 ulkomaanjaksolla olevasta lähetystyöntekijästään 12 työskentelee nytkin työalueilla, joista kertomista täytyy turvallisuussyistä rajoittaa. Haastattelimme tähän juttuun Kylväjän kolmea naislähettiä sekä yhtä pariskuntaa. He työskentelevät tai ovat työskennelleet Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa.

– Suljetuissa maissa tehtävästä lähetystyöstä kertominen on tasapainoilua avoimen suomalaisen yhteiskunnan vaatimusten ja suljetun maan haasteiden välillä. Useimmiten nimikkoseurakunnat huolehtivat hyvin turvallisuusnäkökulmista omassa tiedotuksessaan, Pentti Marttila kertoo. KUVA: JUSSI VALKEAJOKI

Työ näillä alueilla on kimuranttia, sillä usein maissa valtauskontona on islam, eikä siitä kääntyminen muuhun uskontoon ole vapaata. Usein yhteiskunnan rakenteet ovat hauraat ja arjen toimivuus on toista kuin koti-Suomessa.

Lähetysyhdistys Kylväjän ulkomaantyön johtaja Pentti Marttila kertoo, että mikäli suljetun maan viranomaiset hermostuvat lähetystyöntekijöihin, he voivat karkottaa ulkomaalaiset pois, mutta sen suurempaa uhkaa viranomaisten puolelta ei tarvitse pelätä.

– Sen sijaan terroristiryhmät voivat uhata lähettien henkeäkin. Suurin uhka kohdistuu kuitenkin paikallisiin kristittyihin, ja he voivat joutua marttyyreiksi. Heidän suojelemisekseen emme voi kertoa työstämme kovin yksityiskohtaisesti.

Marttila työskenteli itsekin perheineen lähetystyöntekijänä Mongoliassa aikana, jolloin maa oli vielä hyvin sulkeutunut. Tuolloin kävi selväksi, että maan tiedustelupalvelu tiesi tarkkaan keitä Marttilat olivat ja mitä he maassa tekivät.

– Olimme jumalanpalveluksen jälkeen syömässä ravintolassa, kun olkapäähäni koputettiin. Jutellessamme tämän agentin kanssa, kävi ilmi hänen tietävän meistä kaiken. Se oli todella epämukavaa. Hän osasi ­jopa puhua suomea, sillä jo Neuvostoliiton aikaan hän oli ollut Suomessa KGB:n lähettämänä.

Marttila painottaa, että lähetit eivät ole kohdemaissa laittomasti, vaan heillä on asianmukaiset viisumit tai työluvat. Hän näkee, että eri maiden viranomaiset sietävät lähetystyöntekijöitä, kun he huomaavat näiden yhteiskuntaa hyödyttävän työn.

– Näin syntyy luottamus ja pikkuhiljaa myös kristillisyys sallitaan.

”Näihin maihin ei ole tungosta”

Mutta miksi ihmeessä tällaisille työalueille ylipäätään lähetetään ketään? Eikö resursseja käytettäisi viisaammin, jos ne kohdistettaisiin alueille, joilla voi toimia vapaasti?

– Lähetyskäsky velvoittaa viemään evankeliumin sinne, missä sitä ei ole vielä kuultu, ja haluamme olla uskollisia tälle kutsulle. Kerran taivaassa on ihmisiä kaikista kansoista, heimoista ja kielistä. Edelleen on alueita, joilla ei ole kristittyjä tai heitä on hyvin vähän.

Marttila muistuttaa, että maailmanlaajuisesti näiden saavuttamattomien kansojen tavoittamiseen ei ole käytetty kovin merkittäviä resursseja.

– Näihin suljettuihin maihin ei ole tungosta. On totta, että työalueilla lähetin vaikutuspiiri ei ole laaja, mutta pienestä voi lähteä moninkertaistuminen. Laatu on tärkeämpää kuin määrä, Marttila pohdiskelee.

On totta, että työalueilla lähetin vaikutuspiiri ei ole laaja, mutta pienestä voi lähteä moninkertaistuminen.

Tilanteet voivat myös muuttua työalueilla. Mongolia on avautunut ja nyt työstä voi kertoa vapaammin. Mongoliaan syntyneissä seurakunnissa panostetaan nyt raamattupiiri-, avioliitto- ja perhetyöhön. Kouluttajina toimivien lähetystyöntekijöiden panos on merkittävää nuorelle kirkolle.

Kansanlähetys ja Kylväjä ovat tehneet vuosikymmenten ajan lähetystyötä Keski-Aasiassa.

– Nyt maassa on herätystä ja kasteita järjestetään koko ajan. Sieltä on lähdetty myös kohti Eurooppaa ja moni näistä pakolaisista kertoo kuulleensa evankeliumin lähettien kertomana jo kotimaassaan.

Kristityksi kääntyneitä turvapaikanhakijoita on myös pakkopalautettu, mikä saattaa useita heistä hengenvaaraan.

– Emme halua pakkopalautuksia, mutta olemme kuulleet, että monet näistä palautetuista ovat perustaneet maanalaisia seurakuntia.

– Paikalliset kristityt innostivat minua. Heiltä voimme oppia yhä enemmän Jumalaan turvautumista ja luottamista, ja sitä, että saamme rohkeasti elää Jeesuksen seuraajina, Anna kertoo. Hän on palannut työkaudeltaan Suomeen.

– Paikalliset kristityt innostivat minua. Heiltä voimme oppia yhä enemmän Jumalaan turvautumista ja luottamista, ja sitä, että saamme rohkeasti elää Jeesuksen seuraajina, Anna kertoo. Hän on palannut työkaudeltaan Suomeen. KUVA: JUSSI VALKEAJOKI

”Saan todistaa seurakunnan syntymistä”

Saimme yhteyden suljetussa maassa työskentelevään ”Tiinaan”. Häntä motivoi työskentely ympäristössä, jossa on vain vähän kristittyjä, kun hän saa todistaa seurakunnan syntymistä alueelle.

– Saan olla etulinjassa katsomassa, mitä Jumala tekee.

Seurakunnan tilaisuuksia voidaan järjestää matalalla profiililla, mutta niiden julkinen mainostaminen on mahdotonta, eikä lapsille ei voi järjestää kristillistä toimintaa. Työ perustuukin henkilökohtaisiin kontakteihin.

– Ihmisiin on yllättävän hidasta tutustua. Todellisen luottamuksen syntyminen vie aikaa.

Myös perheineen Aasiassa palveleva ”Minna” kokee, että työ etenee hitaasti, sillä seurakunnan tilaisuuksiin voi kutsua vain henkilökohtaisesti.

– Tämä on muslimimaa, mutta suurin osa ihmisistä on maallistuneita. Toimeentulon tai varallisuuden tavoittelu vie ihmisten ajasta suurimman osan. Tuntuu, että ihmisillä ei ole kiinnostusta uskonasioita kohtaan.

Työalueelta kotimaahan palannut ”Anna” toimi islamilaisen kulttuurin keskellä kristillisen organisaation palveluksessa.

– Toimin projektitehtävissä, eli tein Jumalan valtakunnan työtä oman ammattini kautta. Usko tuli luonnollisella tavalla esille keskusteluissa ja monesti oletettiin, että olen kristitty. Sain sanoa, että rukoilen jonkun asian puolesta, jos esimerkiksi jollain paikallisella ystävälläni oli vaikea asia sydämellään.

Rukoukset kantavat konkreettisesti

Lähetit muistuttavat, että elämä on arkista myös suljetuilla työalueilla. Töitä tehdään, ruokakaupassa käydään ja asioita toimitellaan. Samaan aikaan elämä on myös vahvasti nojautumista rukoukseen.

Huomasin jälleen olevani osa suurempaa kokonaisuutta, jatkumoa, joka on alkanut jo paljon ennen minua.

Jokainen haastateltu lähetti painottaa esirukoilijoiden merkitystä.

– Rukouksen merkityksen huomaa täällä paljon selvemmin kuin kotimaassa. Tuntuu, että ilman rukousta mikään ei suju. Helpottaa, kun tietää, että esirukoilijat muistavat meitä päivittäin, Minna kuvaa.

Anna rohkaistui vieraillessaan nimikkoseurakunnissa.

– Huomasin jälleen olevani osa suurempaa kokonaisuutta, jatkumoa, joka on alkanut jo paljon ennen minua.

Kentällä häntä puhutteli paikallisten vieraanvaraisuus ja huolenpito.

– Opin paikallisilta enemmän vieraanvaraisuutta ja välittämistä, sitä että on aikaa pysähtyä ja kohdata lähimmäinen. Että ihminen on tehtävää tärkeämpi. Haluan nyt Suomessakin jatkaa tätä läsnäolon ja pysähtymisen taitoa.

Kentällä kohdatut tarpeet voivat tuntua rannattomalta mereltä. Jaksamisessa lähettejä auttaa itsestä huolehtiminen kokonaisvaltaisesti, ja harrastusten parissa pääsee irtaantumaan työstä. Työkavereiden tai tiimin kanssa puretaan keskustelemalla haastavia tilanteita.

Paikallisen vähemmistön rinnalla

Paikallisten kristittyjen tilanne on työalueilla usein hankala. Uskonsa tähden heidän voi olla vaikeaa saada työpaikkaa ja he joutuvat kohtaamaan monenlaista syrjintää.

– Työttömyys ja niukka toimeentulo ovat isoja ongelmia. Korruptio vaikeuttaa asioiden hoitamista ja etenemistä. Julkikristittyjä syrjitään usein työmarkkinoilla ja he joutuvat punnitsemaan, toimivatko laillisesti vai omia arvojaan vastaan, Tiina kuvaa.

Toisella työalueella työskentelevä ”Paula” puolestaan kertoo paikallisiin kristittyihin kohdistuvasta vaarasta:

– Paikalliset kristityt eivät voi puhua uskostaan avoimesti. Perhe tai yhteisö voivat hylätä. Kovin seuraus uskonnon vaihdosta on kuolemantuomio. Oma perheenjäsen voi tappaa.

Hän on huomannut, että ulkomaalaisen kristityn kanssa paikalliset uskovat voivat puhua uskonasioista ja purkaa sydäntään, mikä voi olla suureksi rohkaisuksi.

– Turvallisuusuhkat kapeuttavat elämää merkittävästi. Myös kulttuuristen rajojen kanssa temmeltäminen aiheuttaa epävarmuutta, kun ei tiedä milloin totella ja milloin heilutella niitä, hän pohdiskelee.

Tiina vasta opettelee paikallista kieltä ja kulttuurisia tapoja. Hän kokee arkuutta pulmallisissa tilanteissa, kun ei ole vielä sisäistänyt, miten niissä tulisi toimia.

– Suomalaiset toimintatavat eivät kulttuurierojen vuoksi välttämättä ole avuksi täällä.

Turvallisuustilannetta ei kannata stressata liikaa, sillä se vain pahentaa tilannetta. Pelon ei tule antaa hallita elämää.

Hän muistuttaa, että lähetin rooli on usein opettajana, rohkaisijana ja rinnalla kulkijana palveleminen.

– Usein paikalliset kristityt ovat meitä paljon parempia tavoittamaan evankeliumilla paikallisia.

Annan mukaan ulkomaalaiset kristityt suhtautuvat paikallisiin kristittyihin parhaimmillaan tasaveroisesti.

– Pahimmillaan ulkomaalaiset kristityt voivat painostaa paikallisia kristittyjä toimimaan heidän ulkomaalaisen tapansa mukaisesti, jolloin paikallisten kristittyjen tietotaito, kulttuurinymmärrys ja osaaminen vaiennetaan. Silloin paikalisesta tulee subjektin sijaan objekti, siis kohde eikä aktiivinen ja osaava toimija.

Pelolle ei saa antautua

Toisinaan pulmia tuottavat viisumin tai oleskeluluvan saaminen. Kaikki lähetit ovat myös tietoisia viranomaisten valvonnasta.

– Internetiä tai puhelinta ei voi käyttää vapaasti, niitä seurataan ja niiden käytössä on oltava tarkkana. Sen sijaan henkilökohtaisissa kontakteissa voi olla aika vapaasti, ”Mäkiset” kertovat.

– Turvallisuustilannetta ei kannata stressata liikaa, sillä se vain pahentaa tilannetta. Pelon ei tule antaa hallita elämää, he toteavat.

– Ei elämästä ole takeita kotimaassakaan, vaikka riskejä on vähemmän. Elämä on Korkeimman käsissä joka paikassa, Paula muistuttaa.

Kylväjän ulkomaantyön johtaja Pentti Marttila näkee, että suljetuissa maissa toimivilla läheteillä on usein periksiantamattomuutta ja sitkeyttä.

– He eivät ole hullunrohkeita seikkailijoita, vaan rukouksen ihmisiä, joilla on vahva kutsumus.

Minna siteeraa Paavalin roomalaiskirjettä: ”Kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?”

– Jumala rakastaa näitä ihmisiä ja toivoo että hekin saisivat kuulla evankeliumin maailman Vapahtajasta.

Niinpä. Jonkun täytyy olla pioneeri.

Lähettien nimet on muutettu turvallisuussyistä.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien tästä. Katso myös alla olevasta videosta, mikä on Uuden Tien työnäky!