Lähetyssoppaa kaikilla mausteilla
– Olemme kulkeneet kaksi vuotta monenlaisten haasteiden läpi. Siksi olemme erityisen kiitollisia lähettäjistä, jotka ovat kantaneet meitä rukouksin, Maria ja Mikko Vuorma sanovat. KUVA: VIRPI KURVINEN
– Jumalan aikataulu on usein erilainen kuin minun, eikä se valittamalla muutu, sanoo tietotekniikkainsinööri ja lähetystyöntekijä Maria Vuorma.
Lapsuudenperheessäni kaikki osasivat metsästää oman ruokansa ja nylkeä poron – paitsi minä, Enontekiöllä kasvanut Maria Vuorma nauraa.
Hän on kulkenut pitkän matkan poromiehen tyttärestä lähetystyöntekijäksi. Matkaa hänen rinnallaan on taittanut jo kahdenkymmenen vuoden ajan aviomies Mikko Vuorma. Molemmat ovat kotoisin Lapista.
Nyt he ovat jälleen päiväntasaajan korkeudella. Pari viikkoa sitten Maria ja Mikko Vuorma palasivat reilun kahden vuoden tauon jälkeen kotiinsa Papua-Uuteen-Guineaan.
Mitä tarvittiin, että nörtti voitettiin lähetykselle?
Vuormat tapasivat vuonna 1998 Oulun hiippakunnan lähetysjuhlilla.
– Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, pariskunta toteaa vinkeästi hymyillen.
Maria oli lähtenyt tapahtumaan oman seurakunnan nuorten porukalla. Mikko oman äidin pakottamana. Seurustelun alkuvaiheessa tasan 400 kilometrin ja 400 metrin pituinen välimatka kurottiin umpeen kirjoittelemalla kirjeitä ja soittelemalla. Maria oli juuri täyttänyt 19 vuotta ja Mikko päässyt armeijasta, kun vietettiin häitä.
Kansanlähetyksen lähetystyöntekijöiden kotimaanjakso:
- Ajanjakso, jonka aikana lähetystyöntekijä viettää sekä vuosilomaa että vierailee lähettäjiensä luona seurakuntien ja piirien jumalanpalveluksissa ja lähetystilaisuuksissa. Lähetit kertovat työstään myös lähetyskeskuksen tapahtumissa Ryttylässä.
Maria tiesi jo seitsemänvuotiaana haluavansa lähetystyöntekijäksi. Mikko ei alkuun lämmennyt vaimonsa lähetysinnolle. Hän ei ymmärtänyt, miksi kukaan haluaisi lähteä Suomesta pois. Sitä paitsi läheteiksi kelpaisivat vain pastorit ja sairaanhoitajat, Mikko kuvitteli.
Mikko valmistui elektroniikka-asentajaksi ja Maria insinööriksi (AMK) sekä lastenohjaajaksi. Ammatteihin valmistumisen jälkeen nuoripari kävi Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjan. Sitä ennen opisto oli tullut tutuksi raamattulinjan muodossa.
– Vuonna 2008 jännitimme, lähdemmekö tammikuun ensimmäisellä viikolla talviseen Japaniin vai Etiopiaan. Yllätykseksemme meidät lähetettiin Etiopiaan. Ensimmäisenä päivänä osallistuimme amharankieliseen jumalanpalvelukseen, josta emme ymmärtäneet mitään. Se oli pieni shokki, Vuormat kertovat.
Myös ensimmäinen työpäivä kansainvälisen raamatunkäännöstyöhön erikoistuneen järjestön SIL:n toimistolla yllätti. Siellä odotti kasa rikkinäisiä tietokoneita. Mikko mietti, onko hän taivaassa. Tässä olisi totisesti haastetta.
Mies väkersi virtanappuloita jopa cokispullojen korkeista. Kolme kuukautta Etiopiassa jätti lähtemättömän jäljen nuoreen pariin.
– Suomeen palattuamme olisimme voineet alkaa metsästämään asuntoa, autoa ja työpaikkoja. Mutta se ei enää tuntunut merkitykselliseltä, Vuormat toteavat.
Kauhanvarressa olikin Jumala
Enää Mikko ei jarrutellut lähetystyön suhteen. Vuormat hakivat lähetyskurssille joulukuussa 2010. Kurssin aikana molemmat lukivat raamatunkäännöstyöstä kertovan Salatut sanat-kirjan.
– Se kosketti syvästi, mutta yritin haudata ajatuksen raamatunkäännöstyöstä mahdottomana, Maria kertoo, ja jatkaa, että he rukoilivat yhdessä taivaan Isää näyttämään, mihin suuntaan heidän pitäisi mennä. Seuraavana päivänä he istuivat Kansanlähetysopiston ruokalassa, kun heitä vastapäätä oli Wycliffe Raamatunkääntäjien työntekijä. Kävi ilmi, että Kansanlähetys tekee yhteistyötä järjestön kanssa.
– Samaan aikaan olin himpun verran huolissani, että keksinkö itse koko tämän lähetyssopan, ja ujutinko Mikonkin tähän mukaan. Mutta tuo kohtaaminen ruokalassa teki selväksi, että Jumala on koko ajan johdattanut meitä, Maria sanoo.
Maaliskuussa vuonna 2013 pari lähti ensimmäiselle työkaudelleen raamatunkääntäjien keskukseen Ukarumpaan, Papua-Uuteen-Guineaan. Mikko työskentelee tietotekniikan osastolla korjaten raamatunkääntäjien koneita. Hän on erikoistunut datan palautukseen. Mikon tärkeimmät työvälineet ovat raamatunkäännöstyössä tarvittavat sähköiset ohjelmat, aurinkopaneeli ja kannettava tietokone. Maria opettaa lähettien lapsille tietotekniikkaa alakoulussa, ja tekee puolikasta työpäivää Mikon toimistolla korjaten tietokoneita.
Kun kausiloma alkoi muistuttaa vuoristorataa
Vuonna 2015 Mariaa kohtasi suuri suru. Hänen isänsä menehtyi, ja Vuormat lensivät Suomeen hautajaisiin. Suru seurasi mukana viidakkoon, mutta arkiset askareet ja vahva kutsumus myös hoitivat sitä. Seuraavana vuonna he palasivat Suomeen loppuvuodesta kotimaanjaksolle. Sen aikana Marian terveys alkoi reistailla. Oudot oireet paljastuivat sydänlihastulehdukseksi. Syvän väsymyksen hälvettyä Marian selkäkivut kävivät sietämättömiksi. Hänellä todettiin kahden välilevyn pullistumat. Vielä viime syksynä väläytettiin leikkauksen mahdollisuutta. Se olisi merkinnyt Papualle lähdön peruuntumista. Maria itki lohduttomasti yhden illan.
– Pian tämän jälkeen erikoislääkäri totesi, ettei minulla enää ole pullistumaa, ja toivoni palautui, Mariaa tiivistää ihmeellisen käänteen.
Vuormat toteavat, että Suomessa vietetyt kaksi vuotta ovat olleet kuin vuoristorataa.
Elämä tuntui samalta kuin papualainen tie, joka on täynnä kuoppia. Oli raskasta sulkea Papua ulkopuolelle, koska koti ja työ olivat jo siellä.
– Lähetystyöntekijä kokee juuri tämänkaltaista ristiriitaa. Aina on ikävä jonnekin, he sanovat.
Mitä koettelemusten ahjo opetti?
– Ehkä Jumala sallii vaikeuksia, että turvautuisimme hänen voimaansa, koska oikeasti tarvitsemme häntä joka päivä, Maria tuumii.
Hän on miettinyt sitäkin, että Jumala antaa oman määräajan jokaiselle ihmiselle.
– Jumalan aikataulu on usein erilainen kuin minun, eikä se valittamalla muutu. On hyväksyttävä, että lähetystyön eteneminen ei riipu minusta, koska se on Jumalan suunnitelma. Minä en ole kaikkivoipa, mutta onneksi Jumala on.
Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!
