Lähetyshiippakunta järjesti ensimmäisen kesäjuhlansa

Elina ja Harri Huovinen laulattivat lapsia koko perheen iltajuhlassa. Järjestäjän ilmoituksen mukaan lauantaipäivänä juhlakentällä oli yhtä aikaa parhaimmillaan 1 000 ihmistä. KUVA: KARI PUUSTINEN

 

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta järjesti viime viikon vaihteessa ensimmäisen kesäjuhlansa Loimaan evankelisella kansanopistolla. Juhlien teemana oli ”Kun näette kaiken tämän tapahtuvan, nostakaa päänne”. Juhlien johtaja, dekaani Juhana Pohjolan mukaan teema kutsui kristittyjä elämään rohkeasti Raamatun sanan lupauksien varassa tässä ajassa ja yhteiskunnassa, joka vieraantuu nopeasti kristillisistä juuristaan.

– On tärkeää nostaa katse ja arvioida aikaa, jossa elämme. Mutta tärkeintä on, että katsomme uskon alkajaan ja täyttäjään. Helposti aikamme vaikeuksissa arkuuttamme kyyristymme ja elämän murheissa käperrymme itsemme. Siksi tarvitsemme rohkaisua: Nostakaa päänne kohti Kristusta.

Rukoushetket rytmittivät juhlaa

Ohjelmaan sisältyi herätysliikkeiden kesäjuhlien tavoin muun muassa raamattuopetuksia, seuroja, monipuolista musiikkiohjelmaa ja kanavia. Lapsille ja varhaisnuorille oli omat rinnakkaiset ohjelmansa. Nuorille oli erikseen järjestetty koko viikonlopun kestävä leiri, jonka ohjelma oli osittain integroitu juhlaohjelmaan. Ajankohtaisia aiheita käsittelemässä olivat muun muassa kansanedustaja Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka. Kesäjuhlat huipentuivat sunnuntaina pastori Samuli Siikavirran toimittamaan juhlamessuun. Kesäjuhlien ohjelmasta löytyivät myös Laudes (aamurukous) ja Completorium (rukoushetki päivän päättyessä) eli juhlaohjelmaa rytmittivät hetkipalvelukset. Pyrkiikö Lähetyshiippakunta profiloitumaan nimenomaan liturgisena liikkeenä?

– Hetkipalvelukset juontavat juutalaisesta rukousperinteestä. Niin temppelissä kuin synagogissa on rukoiltu tiettyinä aikoina päivittäin. Tapa kehittyi kirkon historiassa niin seurakunnissa kuin luostareissa. Uskonpuhdistus säilytti rukoushetket. Hetkipalvelukset rakentuvat psalmien, Raamatun lukukappaleiden, virsien ja rukousten ympärille, Juhana Pohjola avasi ja lisäsi, että Lähetyshiippakunta haluaa ankkuroitua Jumalan muuttumattomaan sanaan, sakramentteihin, liturgiaan ja luterilaiseen tunnustukseen.

Lähetyshiippakunta elää kasvun aikaa

Linjapuheessaan ”Mihin menet Lähetyshiippakunta?” Juhana Pohjola kertasi Lähetyshiippakunnan historiaa, nykytilannetta ja tulevaisuuden haasteita. Vuonna 1999 perustettu Luther-säätiö oli ”työrukkanen”, jonka työn tuloksena syntyneet seurakunnat perustivat vuonna 2013 Lähetyshiippakunnan, joka on Suomessa toimiva luterilainen kirkko. Pohjolan mukaan Lähetyshiippakunta on kirkollinen uudistusliike, joka ei lopulta kuitenkaan mahtunut Suomen ev.-lut. kirkon sisälle. Kirkossa ei olisi ollut mahdollista toimia ilman kompromisseja, koska kirkon tuntomerkit eivät ole teoriaa, vaan ne on tarkoitus elää todeksi arjessa, Pohjola linjasi. Vuonna 1999 säätiöllä oli yksi osa-aikainen työntekijä ja yksi messuyhteisö Helsingissä. Nyt seurakuntia on 35 ja hiippakunnan jäsenmäärä ja talous kasvavat vauhdilla. Tällä hetkellä jäseniä on reilut 2 000.

– Määrällisen kasvun tavoite on kuitenkin jotain, mitä Jeesus ei vaatinut. Sen sijaan Jumala odottaa omiltaan uskollisuutta vähässä. Meillä on ainutlaatuinen kutsu johdattaa ihmisiä taivaaseen suurimpaan juhlaan, Pohjola paalutti.

Pohjolan mukaan realistinen tavoite voisi olla, että Lähetyshiippakunnalla on vuonna 2025 noin 60 seurakuntaa ja sama määrä pappeja. Ilonaiheita ovat Lähetyshiippakunnan oma kolmas, meneillään oleva pastoraalikurssi, laaja julkaisutoiminta, kirkollisten yhteyksien rakentaminen ja ulkolähetystyön eteneminen Afrikassa.

Näkymä lopunajoista

Pastori Anssi Simojoki piti lauantaisen raamattutuntinsa aiheesta ”Nooan päivät”. Hän muistutti, että elämme aikaa ennen Jeesuksen paluuta, aikaa ennen lopun päivien tulimyrskyä. Simojoki muistutti, että evoluutio ei määrää tulevaisuuttamme, eikä edes lasten ristiretki ilmastonmuutosta vastaan, vaan Jumala.

– Jumala kärsii ihmiskunnan syntejä ja kapinaa, että tulisi viimeinen ihminen, joka ottaa evankeliumin vastaan. Kun evankeliumi on ilmoitettu kaikille kansoille, nykymeno lakkaa ja tulee loppu. Viimeisellä tuomiolla Kristus erottaa vanhurskaan väärästä, lainmukaisen laittomasta, pohjia myöten hyvän pahasta ja Kristuksen omat niistä, jotka ovat eläneet synnille. Jeesukseen turvaavat julistetaan syyttömiksi, sillä Jeesuksen uhriveren turvissa ei ole pelkoa.

Simojoki avasi arkipäiväisen pahuuden ilmentymiä historiassa, mutta osoitti arkipäiväisen suruttomuuden kiusauksen myös kristityn elämässä. Hän muistutti, että esimerkiksi viihteen ruokkimina opimme palvomaan nautintoja. Emme tunne syntejämme emmekä niiden seurauksia.

– Arkipäiväinen pahuus on sitä, että emme kuuntele Jumalan kutsuvaa ääntä. Ikuinen elämä puuttuu kokonaan, kun emme nauti Jumalan sanaa ja sakramentteja. Meillä kristityillä on vakava kilvoittelu perisynnin tähden. Voima tähän löytyy Jeesuksesta, hän rohkaisi.

Juttua korjattu 7.8. klo 12:11: Sunnuntain messun toimitti Samuli Siikavirta, ei piispa Risto Soramies. Soramies saarnasi messussa.

Ylellisiltä yksityisjahdeilta kauhan varteen Loimaalle

Jari Heiska ja Mira Piispa palvelivat Lähetyshiippakunnan päivillä soppatarjoilussa. Kuva: Virpi Kurvinen

Lohjan Pyhän Ristin seurakunta hoiti osaltaan Lähetyshiippakunnan kesäjuhlien soppatarjoilun. Kauhan varresta löytyi Jari Heiska. Mikä sai miehen ruokkimaan juhlaväkeä?

– Olen koulutukseltani kokki ja ravintola-alan kouluttaja. Suurtalousruokailun hoitaminen on minulle luontevaa ja halusin palvella näin juhlaväkeä, ammattiopettajana toimiva Heiska kertoo.

Heiska tuli uskoon 1980-luvulla. Hän etsi paikkaansa seurakunnassa vuosien ajan juurtumatta mihinkään. Sitten hän muutti ulkomaille ja palveli vuosien ajan kokkina ylellisillä yksityisjahdeilla muun muassa Monacossa ja Yhdysvalloissa. Kun paluu Suomeen tuli ajankohtaiseksi, hän alkoi etsiä uudelleen myös seurakuntayhteyttä.

– Koin olevani kaukana Jumalasta. Sitten yhden tuttavani iäkäs isä toi minut Lohjalle Pyhän Ristin seurakuntaan. Luterilainen usko tuntui kotoisalta ja löysin pienestä yhteisöstä omannäköisen paikan. Olen ollut mukana yhteisössä nyt nelisen vuotta, Heiska kertoo.

Yhteisö hankki soppatykin, kun se alkoi myydä soppaa Lohjan Omenakarnevaaleilla. Tämä oli keino piristää seurakuntayhteisön taloutta ja pitää esillä sen toimintaa. Epäkäytännölliseksi tunnustautuva Mira Piispa voitelee rivakasti leipiä Heiskan vierellä.

– Voin kantaa korteni kekoon puuhaamalla yhdessä, hän sanoo.

Piispa iloitsee teini-ikäisen poikansa uskaltautumisesta ensi kertaa nuorten leirille.

– Tapaamme koko perheen iltajuhlassa. Leiriltä on järjestetty kuljetukset juhla-alueelle, Mira Piispa iloitsee.