”Kun Jumala sulkee oven, hän avaa toisen”

Kansanlähetyksen uusi mediakoordinaattori Marianna Mäkiniemi päätyi nykyiseen tehtäväänsä, kun perhekriisi ajoi maailmankansalaisen Australiasta takaisin Suomeen.

Kun Marianna Mäkiniemi uudistui 18-vuotiaana uskossa, lähetystyö tuli hänelle tärkeäksi: ”Ymmärsin, että tämä on jotain, joka kuuluu kaikille – ei vain minulle.” Kuva: MATTI KORHONEN

18-vuotiaana ­Marianna Mäkiniemi huomasi, ettei ollut tyytyväinen silloiseen elämäntyyliinsä. Elämänhallinta oli hukassa, parisuhteessa näkyi hälytysmerkkejä ja entiset ihmissuhteet olivat jääneet taakse.

– Oli suorastaan kammottavaa huomata, kuinka yksin olin. Olin polttanut paljon siltoja takanani, ja avomiehelläni oli alkoholiongelma.

Uskovan kodin lapsena Marianna oli aina uskonut Jumalaan. Jeesus ei kuitenkaan tuntunut läheiseltä.

– En uskaltanut uskoa enempää. Kaveripiiri vei toiseen suuntaan, ja olin kietoutunut huonoon elämäntapaan, josta oli hyvin vaikeaa päästä pois.

Helmikuussa 2012 tilanne kärjistyi. Silloin epätoivoinen Marianna muisti Jumalan ja rukoili yksin kotona olleessaan tietämättä, haluaisiko Jumala edes vastata.

– Olin kuin tuhlaajapoika, joka pyysi Jumalaa pelastamaan itsensä omien valintojensa seurauksilta. Koin Pyhän Hengen läsnäolon laskeutuvan huoneeseen ja aloin jopa puhua kielillä. Tiesin, että Jumala oli kuullut.

Elämän ja kuoleman kysymys

Seuraavana viikonloppuna Marianna meni seurakunnan kokoukseen, jossa puhuttiin valinnoista. Saarna käsitteli Viidennen Mooseksen kirjan kohtaa, jossa Jumala kehottaa Israelin kansaa valitsemaan elämän tai kuoleman, siunauksen tai kirouksen.

– Jumala halusi laittaa minut selkä seinää vasten. Olin ennenkin käynyt välillä seurakunnassa, mutta en ollut koskaan antanut elämääni Jeesukselle vaan jatkanut entiseen malliin. Jumala halusi tehdä valinnan mustavalkoiseksi: en voi kulkea yhtä aikaa elämän ja kuoleman tietä.

Olen oppinut tuntemaan Jumalan Isänä ja ymmärtänyt, että minulla on aina oikeus mennä Isän eteen kysymään neuvoa.

Uskon uudistuminen ­vaikutti Mariannan elämään myös ulkoisesti: hän erosi miesystävästään ja muutti takaisin vanhempiensa luokse. Lähistölle muutti samoihin aikoihin uskova ystävä, jonka kanssa he perustivat raamattupiirin.

– Olen oppinut tuntemaan Jumalan Isänä ja ymmärtänyt, että minulla on aina oikeus mennä Isän eteen kysymään neuvoa. Se onkin tarpeen, koska voimakas uskoontulokokemus ei itsessään pidä oikealla tiellä. Muutoksessa pysyminen on vuosia kestävä matka – prosessi, joka tapahtuu Jumalaan tutustumisen kautta.

Jumalan rakkaus kuuluu kaikille

Uskossa uudistuminen oli Marianna Mäkiniemelle hyvin voimakas kokemus – jopa siinä määrin, että ajatus lähetystyöstä alkoi valtavasti innostaa. Erilaiset kulttuurit ja oikeudenmukaisuuden edistäminen olivat kiehtoneet jo lapsena.

– Kun sain kohdata elävän Jumalan, tuntea hänen rakkautensa ja elämäni muuttui radikaalisti, ymmärsin, että tämä on jotain, joka kuuluu kaikille – ei vain minulle.

Opin luottamaan, että Jumala antaa sanat suuhun. Ei hän halua, että menen nolaamaan itseni.

Valmistuttuaan ammattikoulusta media-assistentiksi Marianna suuntasi Rovaniemelle Youth With A Mission (YWAM) -järjestön raamattukouluun. Suoraan ulkomaille Marianna ei halunnut lähteä, koska itsevarmuutta englannin puhumiseen ei ollut. Raamattukouluun kuuluvan Venäjän-aktion aikana Mariannan oli kuitenkin pakko pitää ensimmäinen saarnansa englannin kielellä.

– Opin luottamaan, että Jumala antaa sanat suuhun. Ei hän halua, että menen nolaamaan itseni, vaan hän tahtoo välittää evankeliumia suuni kautta.

Lähetystyötä videon muodossa

Raamattukoulun aikana Marianna rukoili tulevaisuutensa puolesta. Hän tiesi, että maailmassa on paljon kansakuntia, joilla ei ole mahdollisuutta kuulla Jeesuksen pelastustyöstä. Marianna ei kuitenkaan ollut varma, mikä osa hänellä voisi olla näiden kansojen tavoittamisessa.

– Japanin-aktiossa vierailimme pienessä seurakunnassa, jonka pastori näytti läheteistä kertovan videon 1990-luvulta. Tuntui järjettömältä, että olimme huipputekniikan maassa mutta katsoimme vanhanaikaista videota, jonka viesti oli niin kömpelösti esitetty, että se hädin tuskin palveli tarkoitustaan. Silloin tajusin, että voisin palvella lähetystyötä lahjoillani videotuotannon kautta.

Unelma lähetystyöstä elokuvien parissa toteutui vuonna 2017, jolloin Marianna lähti Australiaan YWAM:in ylläpitämän University of Nations -yliopiston mediakurssille.

– Kurssilla opettelimme tavoittamaan tavoittamattomia kansoja videoilla, joiden kautta he ymmärtäisivät sanoman myös kulttuurisella tasolla. Aihe osui suoraan kiinnostuksenkohteideni ytimeen. Kurssin jälkeen koin, että minun tuli jatkaa Australiassa tavoittamattomiin kansoihin suuntautuvaa mediatyötä.

Perhekriisin kautta uuteen tehtävään

Vielä alkukeväällä Marianna Mäkiniemi työskenteli Australiassa elokuvantekijänä YWAM:ille tarkoituksenaan viipyä ainakin lokakuuhun asti. Maaliskuussa hän kuitenkin sai Suomesta pysäyttävän puhelun: isältä oli löydetty vakava aivokasvain.

– Samoihin aikoihin korona pamahti Euroopassa kaikkiin uutisotsikoihin. Tiesin kuitenkin, että arvoissani perhe menee työn edelle ja lähdin kotiin.

Pakollisen karanteenin jälkeen Marianna alkoi etsiä Suomesta töitä. Oman alan työpaikkoja on harvoin tarjolla, joten Marianna aikoi hakea myyntityöhön. Kaksi ystävää kuitenkin vinkkasi Kansanlähetyksen etsivän mediakoordinaattoria. Marianna päätti kokeilla ja jätti asian Jumalan käsiin.

– Nykyinen esimieheni Sanna Myllärinen totesi haastattelussa, että kun Jumala sulkee yhden oven, hän avaa aina toisen. Lause jäi soimaan päähäni ja rohkaisi minua. En suunnitellut itse tätä paikkaa, mutta koen sen Jumalan johdatuksena.

Marianna on kiitollinen, että isän leikkaus ja syöpähoidot ovat sujuneet olosuhteisiin nähden hienosti. Tulevaisuus on kuitenkin epävarma.

– Onneksi isä on uskossa, joten siihen liittyvää hätää ei ole, vaikka kävisi miten.

Aavikon asukkaat ylistivät Jumalaa tietämättä, kuka hän on

Youth With A Mission -järjestön kautta Marianna Mäkiniemi on reissannut moniin Aasian ja Afrikan maihin. Kuva: Matti Korhonen

Oman raamattukoulujaksonsa jälkeen Marianna ­Mäkiniemi on päässyt YWAM:in kautta lukuisiin maihin kertomaan evankeliumia. Reissuja on kertynyt muun muassa Etelä-Koreaan, Nepaliin, Japaniin, Filippiineille, Thaimaahan, Indonesiaan ja useisiin Afrikan maihin. Värikkäitä ja koskettavia muistoja matkoilta on karttunut paljon, mutta erityisesti Mariannan mieleen on jäänyt pieni pokot-kansa Länsi-Kenian aavikoilta.

– Yhteyshenkilömme oli saanut sydämelleen aavikkoalueen, jossa asuu paljon kiertolaisia. Perheissä on yleensä useita vaimoja ja vielä enemmän lapsia, mutta kuivuuden, nälän ja sairauksien vuoksi heidän täytyy vaihtaa usein leiripaikkaansa.

Kun tytöille luvattiin koulupaikka Nairobissa, isät suostuivat vastineeksi olemaan ympärileikkauttamatta heitä ja antoivat luvan heidän kristilliseen kasvatukseensa.

Marianna muistelee, kuinka ristiriitaista oli nähdä rynnäkkökiväärit miehillä, joilla ei ollut edes kunnollisia vaatteita. Kun miehet kunnostautuvat heimotappeluissa, naisten suurin arvo mitataan vaimoina ja synnyttäjinä. Alueen tavan mukaan tytöt ympärileikataan lapsina ja myydään vaimoiksi kuukautisten alettua.

– Yhteyshenkilömme oli saanut vakuutettua muutamia perheenisiä tyttöjen koulutuksen tarpeellisuudesta. Kun tytöille luvattiin koulupaikka Nairobissa, isät suostuivat vastineeksi olemaan ympärileikkauttamatta heitä ja antoivat luvan heidän kristilliseen kasvatukseensa.

Rukousvastaus aavikon yössä

Marianna Mäkiniemi oli mukana eräällä matkalla saattamassa Nairobissa koulua käyviä tyttöjä loman ajaksi takaisin perheidensä luokse.

– Pienet tytöt kuljettivat meitä pitkin aavikkoa etsimässä vanhempiaan, joiden olinpaikasta ei kiertolaisuuden vuoksi ollut varmaa tietoa. Kävelimme tuntikausia. Kävi mielessä, että olemme ihan hulluja, kun ryhdyimme tähän.

Ilta oli jo ehtinyt tummua, kun etäältä alkoi kuulua afrikkalaisen rummun kuminaa ja iloista laulua. Perille tultuaan seurue pääsi todistamaan Jeesuksesta.

– Eräs äiti kertoi perheensä kokoontuneen usein ylistämään taivaan jumalaa tietämättä, kuka hän on. He olivat rukoilleet, että tämä jumala lähettäisi opetusta itsestään. Ja me saimme todistaa hänestä!

Mukana oli paikallinen pastori, joka nyt tiesi, minne opetusta kannattaisi kohdistaa. Mariannalle kokemus jäi mieleen hyvin koskettavana.

– Pyhä Henki oli herätellyt aavikon asukkaita ennen kuin me päädyimme sinne. Aina emme oikein edes tajua omaa osuuttamme Jumalan suuressa suunnitelmassa.

Lisäksi

Sanoma perille ruudun välityksellä

Marianna Mäkiniemi kertoo, että mediakoordinaattorina hänen työnkuvansa on monipuolinen. Jatkossa Marianna tulee panostamaan erityisesti videotuotantoon, minkä lisäksi aikaa kuluu esimerkiksi radio-ohjelmien, mainosten ja uusien nettisivujen suunnittelun parissa.

– Olen myös mukana kehittämässä myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa kansanlähetys.tv-verkkosivustoa, jonne on tulossa videomateriaalia, podcasteja ja muuta sisältöä.

Marianna kokee merkittäväksi sen, että saa olla viemässä Jumalan sanaa eteenpäin median kautta.

– Tämä on sähköinen aika. Suuri osa päivästä kuluu puhelimilla, joten sinne tarvitaan enemmän totuutta. Vastuullani onkin kehittää myös sosiaalisen median sisältöä.

Marianna kertoo olevansa vakuuttunut, että videoiden ja muun median kautta sanoman evankeliumista voi saada vietyä myös tavoittamattomille kansoille.

– Jopa köyhissä maissa, joissa on nälänhätää, ihmisillä on silti usein älypuhelimet tai televisiot. Ainakin he tuntevat yhteisössään jonkun, jonka luokse voi kokoontua ruudun äärelle.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: