Kristuksen seuraaminen harmaan arjen keskellä

Yksi tärkeä ulottuvuus kristityn elämässä on odottaminen. Viime sunnuntaina kirkossa alkanut adventin aika muistuttaa Herran odottamisesta ja siihen valmistautumisesta. Kaksi tuhatta vuotta sitten, ennen Jeesuksen syntymää, moni oli jo lakannut odottamasta.
Evankeliumit kertovat kahdesta hereillä olevasta odottajasta, Simeonista ja Hannasta. He uskoivat Jumalan sanan eli Vanhan testamentin lupaukset Messiaan syntymisestä maailmaan. Niinpä he saivat myös nähdä, miten Jumala piti lupauksensa. He saivat pitää käsissään maailman pelastajaa.

Tänään me elämme Kristuksen ensimmäisen tulemuksen ja toisen tulemuksen välistä aikaa. Uusi testamentti kutsuu tätä aikaa lopun ajaksi. Me odotamme Herramme Jeesuksen Kristuksen paluuta kirkkaudessa. Vaikka muu kulttuuri ei Jeesuksen paluuseen uskoisi, hereillä olevat kristityt uskovat. Kaikki Uuden testamentin kirjat sanovat siitä jotakin. Noin puolet Uuden testamentin kirjeistä painottaa, että kristittyjen tulisi elää koko elämänsä Jeesuksen paluun valossa. Jokaisen ihmisen tulisi valmistautua kohtaamaan luojansa. On kaksi mahdollisuutta. Joko me kohtaamme hänet kuollessamme tai sitten olemme niiden joukossa, jotka saavat nähdä Kristuksen palaavan.

Kysymykseen, miten meidän tulisi valmistautua Kristuksen paluuseen, Uusi testamentti vastaa toistuvasti korostamalla Jumalan uskollista palvelemista tavallisessa, arkisessa elämässä. Yhä uudestaan puhutaan perheestä, työstä ja ihmissuhteista. Korostetaan rakkautta, palvelemista, uskollisuutta vähässä ja eettistä puhtautta.

Oman aikamme kristillisestä julistuksesta saa välillä sen käsityksen, että kristityn elämän tulisi olla sarja jatkuvia ihmeitä ja yliluonnollisia tapahtumia. Uudessa testamentissa ei toki kielletä yliluonnollista todellisuutta eikä ihmeiden tapahtumista, mutta kristillisen elämän korostus on hyvin selvästi muualla. Meitä ei viimeisenä päivänä arvioida sen mukaan, montako ihmettä olemme kokeneet, vaan sen mukaan, kuinka uskollisesti olemme palvelleet. Miten olemme suoriutuneet elämämme kutsumuksista: lähimmäisenä, puolisona, lapsena, työntekijänä ammatissamme, veljenä ja sisarena Kristuksessa? Kristityn palvelutehtävä alkaa kotona.

Meitä ei viimeisenä päivänä arvioida sen mukaan, montako ihmettä olemme kokeneet, vaan sen mukaan, kuinka uskollisesti olemme palvelleet.

Viimeisellä tuomiolla arvioidaan muun muassa se, mitä olemme tehneet Kristuksen omille eli muille uskoville. Meidät punnitaan sen mukaan, olemmeko pitäytyneet Jumalan sanaan ja toimineet valona ja suolana työssämme ja sen kulttuurin keskellä, jossa meidät on kutsuttu elämään. Olemmeko rakastaneet lähimmäistämme ja olleet mukana viemässä evankeliumia maan ääriin sakka?

Tähän kaikkeen tavalliseen uskonelämään saamme itse voimaa Jumalan sanan ja armonvälineiden ahkerasta viljelystä. Uskon tiellä on kaksi ojaa. Ylihengellisyyden eli hurmahenkisyyden oja ja toisaalta alihengellisyyden eli maallistumisen oja. Niiden välissä kulkee aidon hengellisyyden, Kristuksen seuraamisen tie. Se toteutuu usein harmaan arjen haasteiden keskellä.