Mari ja Markus Aitamäelle koko elämä on lähetystyötä

Kansanlähetyksen lähetystyöntekijät Mari ja Markus Aitamäki asuvat lastensa Annin, Eliaksen ja Luukaksen kanssa Novosibirskin miljoonakaupungissa. Novosibirskin lisäksi he vierailevat Omskissa ja lähikylissä Inkerin kirkon työssä. KUVA: MATTI KORHONEN

Novosibirskissä työskentelevien Aitamäkien sydämellä on tällä hetkellä Inkerin kirkon lapsityön kehittäminen Siperiassa.

Novosibirsk. Uusi Siperia. Kun Aitamäen perhe saapui kaupunkiin neljä vuotta sitten, heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä he tulisivat tekemään. Markuksen piti olla seurakunnan uuden kirkkoherran tukena, mutta tämän valitsemiseen meni neljä vuotta.

Kutsumus ja paikka ovat kyllä neljän vuoden aikana kirkastuneet. Käytännössä Aitamäet ovat mukana kaikessa seurakunnan toiminnassa. He palvelevat siellä, missä tarvitaan ja kannustavat vastuunkantajia. Se voi olla jumalanpalvelusten toimittamista, lapsityöntekijöiden kouluttamista, kitaransoittoa, inkeriläismummojen tapaamista, nuorten kanssa pelailua tai tavoittavan työn kehittämistä.

Aitamäet näkevät tärkeänä sen, että lähetystyöntekijät eivät itse tee kaikkea, vaan vastuu on paikallisten harteilla.

– Kutsumukseni on varustaa naisia ja miehiä työhön. Haluan rohkaista palvelemaan. Tällä hetkellä ehkä eniten aikaani menee lapsityön organisoimiseen, Mari Aitamäki kertoo.

Markus huomauttaa, että Suomessa seurakuntatyöllä on pitkät perinteet. Toisin on Venäjällä, jossa neuvostoajan ateismi sai aikaan sen, ettei ihmisillä ole käsitystä siitä, mikä on seurakunta.

– Yritämme paikallisten ihmisten kanssa löytää, mitä tarkoittaa, että olemme seurakunta ja miten sitä rakennetaan. Meilläkään ei ole suoria vastauksia, koska olemme eri kulttuurista. Emme voi tuoda suoraan suomalaista seurakuntakulttuuria tänne. Se mikä toimii Suomessa, ei välttämättä toimi täällä.

Aitamäet kokevat lähetystyön hyvin kokonaisvaltaisena tehtävänä. Koko elämä on lähetystyötä.

– Ei voi tehdä sellaista eroa, että tänään olen lähetystyössä ja huomenna en ole. Aina kun ulkomaalaisena avaat suun, ihmiset kysyvät, kuka olet. Vastaan silloin, että olen pappi ja olen täällä kirkossa töissä, vuosi sitten Inkerin kirkon pastoriksi vihitty Markus sanoo.

Uskovaisuutta arvostetaan Venäjällä

Puolentoista miljoonan asukkaan Novosibirsk on Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki. KUVA: MATTI KORHONEN

Novosibirsk on sykkivä miljoonakaupunki eteläisessä Siperiassa. Aitamäkien naapurustossa kohoaa parikymmenkerroksisia taloja. Viereen rakennettava kerrostalo on hiljattain sulkenut Aitamäkien keittiöstä näkymän Ob-joen yli kaupungin keskustaan. Kaupungista löytyy kulttuuritarjontaa, moderneja kauppakeskuksia ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Liikenne on hermostuttavan vilkas jo aamukuudelta.

Kirkkoja ei joka kulmalla kohoa, sillä kaupunki on rakennettu suurelta osin neuvostoaikana. Moni on kastettu lapsena ortodoksikirkossa, mutta uskon sisältö on jäänyt useimmille epämääräiseksi. Ikean naapurissa seisova kookas Juman moskeija kertoo kaupungin merkittävästä muslimivähemmistöstä. Luterilaisuus on pienen pieni vähemmistö: Inkerin kirkon seurakuntaan kuuluu noin viisikymmentä jäsentä.

Suomessa uskovaisuutta usein vähätellään, mutta täällä arvostetaan sitä, että joku uskoo Jumalaan.

Siperiassa on helppo puhua uskosta, ainakin jos on ulkomailta tullut lähetystyöntekijä. Hengelliset keskustelut voivat herätä lasten syntymäpäivillä, kampaajalla tai jopa kaupan kassalla. Kommunismi ei kyennyt tappamaan ihmisten hengellistä etsintää.

– Suomessa uskovaisuutta usein vähätellään, mutta täällä arvostetaan sitä, että joku uskoo Jumalaan. Moni sanoo itsekin uskovansa, mutta se, mihin he uskovat, on vähän kysymysmerkki, Mari Aitamäki sanoo.

Kristinuskoon saattaa sekoittua luonnonuskonnollisuutta tai taikauskoa. Jotkut kummastelevat luterilaista kirkkoa ja pitävät sitä lahkona. Toisaalta erilaisuus kiehtoo. Eräs tuttu perheenäiti kysyi, mistä johtuu, että Mari ja Markus ovat niin ystävällisiä ja sydämellisiä, erilaisia kuin ortodoksit. Äiti myös sanoi haluavansa omille lapsilleen jotain samanlaista, mitä Aitamäkien perheessä on.

– Vastaan aina, että tärkeintä on, että uskoo Jeesukseen, kuului sitten luterilaiseen, ortodoksiseen tai vaikka baptistikirkkoon. Tärkeintä on suhde Jumalaan. Sanon myös, että meidän seurakuntamme on avoin, ja sinne voivat kaikki tulla, Mari kertoo.

Ihmisillä on myös tarve puhua elämän huolista ja vaikeuk­sista.

– Monet äidit, ja ihmiset ylipäätään, ovat aika yksinäisiä. Ei ole ketään, kelle puhua. Mutta he puhuvat kyllä, jos on joku joka kuuntelee. Mari käy jatkuvasti tällaisia sielunhoitokeskusteluja ihmisten kanssa, Markus sanoo.

Siperian lapsityöntekijät yhteen

Sekä Mari että Markus Aitamäki ovat peruskoulutukseltaan nuorisotyöntekijöitä. Novosibirskin seurakunnassa ei juuri nuoria ole, mutta tämän päivän lapsista kasvaa huomisen nuoria.

Marin sydämellä on kirkon lapsityöhön panostaminen. Niinpä hän päätti järjestää Inkerin kirkon Siperian rovastikunnan lapsityöntekijöiden koulutuksen syyskuun viimeisenä viikonloppuna.

Kurssille saapui parikymmentä lapsityöntekijää tai työstä kiinnostunutta eri Siperian seurakunnista: Ulan-Udesta, Krasnojarskista, Minusinkista, Karatusan Ylä-Suetukin kylästä, Omskista ja Novosibirskistä.

Kouluttajiksi saapuivat Terhi ja Pentti Smeds Suomesta. Pentti opetti muun muassa teemasta ”Lapsi Raamatussa”. Terhi opetti monipuolisesti pyhäkoulun pitämisestä ja havainnollisti opetusta materiaalien avulla. Smedsit toivat myös runsaasti materiaalia, jota lapsityöntekijät voivat nyt hyödyntää seurakunnissa.

– Koulutus otettiin vastaan hyvin. Kaikki sanoivat saaneensa paljon. Olemme kiitollisia runsaasta materiaalista. Eräskin Ylä-Suetukista tullut osallistuja sanoi, että materiaalia on kyllä paljon, kun olisi vain voimia pitää pyhäkoulua, Mari sanoo.

– Monet sanoivat myös, että vertaistuki oli tärkeää. He saivat jakaa omia kokemuksiaan lapsityöstä, rukoilla yhdessä ja laulaa. Muualta tulleille oli myös vuokrattu asunto yöpymistä varten. Siellä he saattoivat jatkaa jakamista iltaisin.

Lapsityö – seurakunnan tärkein työmuoto?

Aitamäkien unelmana olisi tehdä lapsityöntekijöiden koulutuksesta vuosittainen. Tällä hetkellä ainakaan Siperian rovastikunnalla ei ole mahdollista järjestää sellaista joka vuosi. Osallistujilla ei ole varaa maksaa junalippuja omasta pussista, joten ulkopuolista rahoitusta tarvittaisiin.

– Pappien ja diakonien kokoontuminen joka vuosi on itsestäänselvyys. Siihen on kyllä rahaa. Haluaisin tuoda sellaisen kulttuurin, että lapsityöntekijöitä arvostetaan ja työhön panostetaan oikeasti, Mari painottaa.

Venäjällä johtajan merkitys on suuri. Siksi on tärkeää, että kirkkoherra arvostaa lapsityötä.

– Monesti sanotaan, että seurakunnan tärkein työmuoto on lapsityö. Mutta konkreettisesti se ei välttämättä näy missään. Täällä puhutaan sen tärkeydestä, mutta käytännössä sitä pidetään vähän sellaisena puuhasteluna, Markus jatkaa.

Monissa Inkerin kirkon seurakunnissa kirkkoherrat ovat iäkkäitä, eikä heillä ole välttämättä lapsityön tai tavoittavan työn näkyä. Nyt Novosibirskin seurakunta on saanut uuden nuoren johtajan, kun kirkkoherra Timur Pamjatnih aloitti työssään kesän alussa.

– Venäjällä johtajan merkitys on suuri. Siksi on tärkeää, että kirkkoherra arvostaa lapsityötä, Markus Aitamäki sanoo.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!

”Tärkeintä on kertoa lapsille, että Jumala on rakastava Isä”

Jelena Isajevan sydämellä on seurakunnan lapsityö. KUVA: MATTI KORHONEN

Jelena Isajeva on yksi lapsityöntekijäkoulutukseen osallistuneista. Hän piti siitä, että koulutuksessa sai paljon materiaalia ja ideoita lasten kanssa työskentelyyn. Novosibirsikin seurakunnassa hän on pitänyt pyhäkoulua kaksi kertaa.

– Perheessä on tärkeää, että kuunnellaan, mitä lapsi tarvitsee. Seurakunnassa pitää olla samalla tavoin. Jos joku lapsi ei pysty käyttäytymään pyhäkoulussa kunnolla, hänelle ei pidä sanoa, että hän tekee pahaa ja että hänen on mentävä pois. Seurakunnasta pitää tehdä sellainen, että lapsi haluaa tulla sinne uudestaan. Toivon, että täällä voisi olla joka kerta enemmän lapsia.

Toisaalta Jelena on sitä mieltä, että lapset ovat usein tottuneita riehumaan ja heitä pitää opettaa käyttäytymään kirkossa.

– Haluan opettaa Jumalan kunnioittamista. Kirkko ei ole mikään päiväkoti, vaan Jumalan huone ja temppeli. Mutta kaikkein tärkeintä on kertoa lapsille, että Jumala on rakastava Isä.

”Olen saanut täältä syvempää Sanan tuntemista”

Jelena Isajeva on vielä melko uusi kasvo Novosibirskin luterilaisessa seurakunnassa. Hän alkoi käymään seurakunnassa kesäkuussa. Aiemmin hän kävi kymmenen vuoden ajan protestanttisessa karismaattisessa seurakunnassa. Siellä hän oppi tuntemaan Jumalan rakastavana taivaan Isänä, joka ei ole nuijan kanssa lyömässä, kun tekee jotain väärää.

Toisaalta tuo seurakunta opetti, että uskovat tulevat rikkaiksi ja saavat, mitä haluavat. Luterilaiseen seurakuntaan hän tutustui raamattupiirin kautta.

– Olen saanut täältä syvempää Jumalan sanan tuntemista. Raamattuopetuksissa avataan Raamatun historiallista taustaa.

Jelena asuu yhdessä 13-vuotiaan tyttärensä kanssa. Kaksi vanhempaa lasta on jo muuttanut pois kotoa. Miehensä kanssa tuli ero neljä vuotta sitten. Hänen tyttärensäkin kävi muutaman vuoden kirkossa, mutta jossain vaiheessa tapahtui jotain sellaista, minkä vuoksi hän lakkasi käymästä.

– Rukoilen hänen puolestaan ja kutsun häntä vielä seurakuntaan. Tällä hetkellä hän ei kuitenkaan ole vielä valmis, Jelena Isajeva kertoo.