Kiperät kysymykset Kansanlähetyksen linjasta

Mikä on Kansanlähetyksen suhde karismaattisuuteen? Entä naispappeuteen? Mitä kuuluu evankelioimisnäylle nykyään? Lähetysjohtaja Mika Tuovinen ja Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela käsittelivät liikkeen työntekijäpäivillä visaisia kysymyksiä. Ensimmäisenä asialistalla oli karismaattisuus, joka nousi puheenaiheeksi viime vuonna. Mika Tuovinen kysyi Leif Nummelalta armolahjakeskustelun yhteydessä, miten voidaan täyttyä Pyhällä Hengellä. – Sanan kautta. Kun Kolossalaiskirjeessä ja Efesolaiskirjeessä luetellaan...

leif-ja-mika
Leif Nummela ja Mika Tuovinen miettivät, miten evankelioimiseen saadaan potkua. KUVA: MATTI KORHONEN

Mikä on Kansanlähetyksen suhde karismaattisuuteen? Entä naispappeuteen? Mitä kuuluu evankelioimisnäylle nykyään? Lähetysjohtaja Mika Tuovinen ja Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela käsittelivät liikkeen työntekijäpäivillä visaisia kysymyksiä.

Ensimmäisenä asialistalla oli karismaattisuus, joka nousi puheenaiheeksi viime vuonna. Mika Tuovinen kysyi Leif Nummelalta armolahjakeskustelun yhteydessä, miten voidaan täyttyä Pyhällä Hengellä.

– Sanan kautta. Kun Kolossalaiskirjeessä ja Efesolaiskirjeessä luetellaan sanalla ja hengellä täyttymisen hedelmiä, niin ne ovat samat. Jos sana ja Henki erotetaan, se on kaikkien harhaoppien äiti, Nummela korosti.

Keskustelussa esiin nousi vielä vastikään syöpään menehtynyt evankelista Matti Kari, jonka Nummela kertoi olleen oikea ”armolahjamies”.

– Kun soitin Matille vähän ennen hänen kuolemaansa, hän sanoi ”Lefa, me tiedetään, että Jumala voi parantaa. Mutta kaikki, mitä Jumala on säätänyt, otetaan vastaan”. Siinä oli ristin teologia ja karismaattisuus yhdessä, Nummela muisteli.

– Tuollaista karismaattisuutta haluan lisää meidän liikkeeseen, Tuovinen jatkoi.

Perinteinen virkakanta ei voi olla este työhönotolle

Nummela pohjusti keskustelun virkakysymyksestä lukemalla Kansanlähetyksen virallisen kannan, jonka mukaan järjestö suosittelee työntekijöiden antavan todistuksen apostolisesta virkajärjestyksestä ja etteivät sen työntekijät tekisi jumalanpalvelusyhteistyötä silloin, kun naispappi saarnaa tai on liturgina.

– Käytännön ohjeistus tässä virkavihkossa sanoo lisäksi, että jokaisella työntekijällä on järjestössä oikeus toimia tässä asiassa Jumalan sanan ja omatuntonsa ohjaamana oikeaksi katsomallaan tavalla, Nummela tiivisti.

Suurin osa piirien työntekijöistä tekee yhteistyötä naispappien kanssa. Jostakin oli kuitenkin Nummelan mukaan kantautunut ääniä, että Kansanlähetyksessä on este työhönotolle, jos ei tee yhteistyötä naispapin kanssa.

– On ongelma, jos käy näin. Kansanlähetyksen virallinen suositus on, ettei yhteistyötä tehdä, Tuovinen linjasi. Hän totesi itse tekevänsä yhteistyötä.

– Toki piirit voivat miettiä, miten asiat hoidetaan, mutta se ei voi olla rekrytoinnin esteenä, jos joku kieltäytyy naispapin kanssa jumalanpalvelusyhteistyöstä. Toivon kuitenkin, että se tilanne jatkuu, jossa molemmille kannoille on liikkeessä tilaa, Tuovinen sanoi.

Ulos uskovien porukoista

Vilkas keskustelu kääntyi seuraavaksi evankelioimiseen. Tuovinen lainasi herätysliikkeitä tutkinutta teologian tohtori Teemu Kakkuria, jonka mukaan herätysliikkeistä on tullut pikemminkin säilytysliikkeitä.

– Meillä on jonkinlainen evanke­lioimisen kriisi. Miten pääsisimme pois pelkästään uskovia ruokkivasta kristillisyydestä? Onko meillä liikaa kokoustoimintaa ja ovatko uskovat liikaa omissa porukoissaan? Tämä on koko Kansanlähetyksen tulevaisuuden haaste, Tuovinen painotti.

Toisaalta Kansanlähetyksen lähetystyöstä kuuluu jatkuvasti hyviä uutisia maailmalta, kun seurakuntiin tulee uutta väkeä. Nummela kertoi jopa tapauksesta, jossa joku erittäin kriittisesti Kansanlähetykseen suhtautunut henkilö soitti hänelle ja kysyi lopuksi, mitä hyvää Kansanlähetys tekee.

– Rupesin kertomaan, mitä kaikkea upeaa lähetyskentillä koko ajan tapahtuu, ja henkilö myönsi sitten lopuksi, että ”kyllä se Jumala vielä Kansanlähetystä käyttää”.

Missä ovat nuoret aikuiset ja miten he tulevat takaisin?

falk
Mika Falk alusti keskustelun nuorten aikuisten asemasta liikkeessä. KUVA: MATTI KORHONEN

Työntekijäpäivillä yksi puhuttu ilmiö oli nuorten aikuisten kato Kansanlähetyksen paikallispiireistä. Aihetta käsittelevässä kanavassa keskusteltiin ”kadonneesta sukupolvesta” intohimoisesti. Kanavan vetäjä aluekoordinaattori Mika Falk esitteli pohjustukseksi kyselytuloksia, jotka on koottu Kansanlähetyksen nuorten aikuisten toiminnassa olevilta henkilöiltä.

– Monilla nuorilla ja nuorilla aikuisilla on todella hyvä suhde Ryttylän lähetyskeskukseen ja sen kursseihin ja tapahtumiin. Jostain syystä tämä suhde ei kuitenkaan siirry piirien toimintaan, Falk sanoi.

Tilastojen mukaan vuosittain liikkeen rippikoulun käy noin 120–140 nuorta ja Kansanlähetysopiston läpi kulkee toistasataa opiskelijaa. Samaan aikaan huolestuttavan moni näistä ei löydä mukaan piirien toimintaan. Jossain liikkeen sisäisessä rakenteessa on siis vikaa, oli keskustelijoiden johtopäätös.

– Meillä piirihallituksen jäsenet kyynelet silmissä kyselevät, miten me voimme tavoittaa nuoria aikuisia, kertoi eräs keskustelija vakavana.

Tätä seurannut syiden ruodinta oli poikkeuksellisen avointa.

– Monessa piirissä nuoret ja nuoret aikuiset kokevat, että piirin toiminta on kuin putki, johon heidän pitäisi mahtua. Tilaisuudet on rakennettu herätyksen kokeneen sukupolven nuoruuden ehdoilla, eikä se vastaa enää nykyajassa elävän nuoren haasteisiin, sanoi toinen keskustelija.

Yksi keskustelussa esiin nousseista haasteista oli jumalanpalvelus, jossa papiston liberalisoituminen konkretisoituu.

– Vanhemman sukupolven herätyskristityt sietävät vielä, jos seurakunnan jumalanpalveluksessa ei kuule aina selkeää evankeliumia, kunhan lähetyspiirissä tai raamattupiirissä sitä vielä kuulee. Nuori polvi ei siedä ja äänestää jaloillaan, huomioi eräs yleisöstä.

Mika Falk summasi tässä vaiheessa nuoren aikuisen odotukset hengelliseltä kodiltaan, jotka kyselyn mukaan voidaan hahmotella seuraavasti.

– Hänelle hengellinen koti on yhteisö, jossa keskeistä on raamattuopetus, ehtoollinen, laadukas musiikki ja omistajuus: onko tämä meidän yhteisö vai olemmeko vain siellä kuluttajina? kysyi Falk.

Tämä kirvoitti puheenvuoroja jumalanpalvelusyhteisöistä.

– Koska postmoderni aikamme korostaa yksilöllisyyttä, ihmiset etsivät yhteisöä messuyhteisöstä. Aikamme korostaa viimeisintä teknologiaa, siksi haetaan ajattomuutta jumalanpalveluksesta. Aikamme on nautinnonhakuista, mutta jumalanpalveluksesta saa jotain syvempää, tiivisti keskusteluun osallistunut mies.

– Jumalanpalvelusyhteisö vastaa moniin tarpeisiin paremmin kuin muu toiminta. Tämä on fakta, jota ei pääse pakoon. Kyse on siitä, mitä teemme, pidimmepä asiasta tai emme, hän jatkoi.

Toistuuko historia?

Useampi keskustelija kantoi huolta historian toistumisesta. Kun herätys ei 60-luvulla mahtunut kirkkoon ja muihin liikkeisiin, syntyi Kansanlähetys. Käykö nyt liikkeen nuorille aikuisille samoin?

– Meidän on murrettava järjestö-paikallisseurakunta-malli. Jos emme murra, niin me kuolemme kymmenessä vuodessa. Tämän tulee lähteä paikkakunnista liikkeelle, ja sitten se laajenee itsestään, totesi eräs osallistuja.

Eräs työntekijä kertoi esimerkin oman paikkakuntansa ratkaisusta siirtää suurin osa julistustyöstä sopimusperusteisille julistajille. Itse hän alkoi tehdä määrätietoisesti nuorten aikuisten työtä. Aluksi toiminnassa ei ollut mukana yhtään nuorta aikuista. Aloitettujen messujen myötä heitä on nyt mukana kymmenkunta, ja kaikki ovat vastuunkantotehtävissä.

– Pidimme messuja ensin kerran kuussa, jolloin väkeä oli yhteensä paikalla parikymmentä ihmistä. Nyt messuja on joka toinen viikko, ja ihmisiä on mukana viisikymmentä.