– Viidesläisyys on kiistelty herätysliike ulkopuolisen silmin. Meille, jotka olemme kasvaneet sen sisällä, se on hengellinen koti, Eero Junkkaala kuvailee. Häneltä ilmestyi vastikään aiheesta kirja.

Teillä on väärä puhelinnumero. Näin vastasi teologian tohtori, raamattukouluttaja ja kirjailija Eero Junkkaala Kirjapajalle kustantajan pyytäessä häneltä teos­ta viidesläisyydestä. Eihän hän ollut kirkkohistorioitsija. Kevyemmän, henkilökohtaisen näkökulman hän kyllä voisi tarjota. Ehdotus hyväksyttiin. Valmis kirja Viides herätysliike – Näin minä sen näen julkaistiin elokuussa.

Teoksessa palataan viidesläisyyden juurille ja pohditaan tulevaisuutta. Junkkaalan ote on myös kriittinen – onhan hän katsonut liikettä sisältä ja ulkopuolelta. Vaikka viidesläisyys on ollut hänen hengellinen kotinsa nuoresta pojasta asti, hän on työskennellyt muissakin piireissä. Työhistoriasta löytyy muun muassa toimiminen Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijänä. Viidesläisten kesken hän on vuosia ollut suosittu raamattuopettaja.

Toiveena erilaisuuden hyväksyntä

Eero Junkkaalalle viidesläisyys on liike, joka on paljon rakentanut ja elävöittänyt kirkkoa. Mutta se on myös liike, joka on paiskonut ovia kiinni niin, että karmit rytisevät. Viidesläisyys tunnetaan rakkaudesta Sanaan ja edellä kävijänä Raamatun opettamisessa. Samalla sitä pidetään kirkon oppositiona, oikean opin vahtikoirana.

– Viidesläisyyden yksi vamma on siinä, että mennään oppi eikä rakkaus edellä. Meistä tulee vaikutelma, että kyttäämme toisten uskoa. Silloin ne, jotka eivät ole niin varmoja uskossaan, ottavat etäisyyttä, Junkkaala pohtii.

Hän kuitenkin myöntää, että ilman viidesläisten huutavaa ääntä oltaisiin moneen kertaan ”menty metsään” kirkossa. Mutta opin puolustaminen ei saa muuttua päätehtäväksi.

– Itse olen viime vuosikymmeninä omissa puheissani välttänyt mollaamasta niitä, jotka ovat väärässä, koska se ei ole hedelmällistä. Yritän julistaa sanomaa Kristuksesta, ja kun ihmiset uskovat sen, he löytävät oikean tien.

Junkkaalan mielestä pitää tunnistaa, milloin on oppikeskustelun paikka. Kirkolliskokouksessa ehdottomasti, raamattuopetuksissa vähemmän.

Hän tietää, että viidesläisyyden piiristä on lähtenyt uskovia, jotka kokevat traumatisoituneensa. Näihin tapauksiin ei pidä suhtautua olan kohautuksella, että ”menkööt, kyllä tänne muutama jääkin”.

– Jos olisi erilaisuuden hyväksyvä ja rakkauden ilmapiiri, silloin olisi helpompi olla läsnä.

”Kirkon perusta on terve”

Eero Junkkaala tietää joidenkin viidesläisten miettivän, voiko kirkkoon hyvillä mielin enää kohta kuulua. Arkkipiispa Kari Mäkisen kannanotot ja samaa sukupuolta olevien liitot nähdään eräinä kynnyskysymyksinä.

– En haluaisi, että tällaisilla asioilla mitataan kirkossa olemista. Kirkon perusta on yhä täysin terve, ja on myös hyviä piispoja.

Teologian tohtori peilaa historiaan, joka osoittaa kirkolla olleen sekä aallonpohjia että nousuja. Pohja ei ole merkki lähteä – vaikka hän ymmärtää niitäkin, jotka kirkon jättävät. Entä minne lähdetään, jos lähdetään? Perustetaan pieni omasta mielestä oikeaoppinen kirkko? Luther-säätiö on esimerkki sellaisesta.

– Teologeilla, jotka menivät sinne, olisi ollut paljon käyttöä kirkossa, Junkkaala harmittelee.

Miten nuoret saadaan liikkeeseen?

Viidesläisiä tarvitaan edelleen. Eero Junkkaala katsoo tulevaisuuteen valoisin mielin. Yhteistyölle mies antaa kannatuksensa – niin kirkkoon päin kuin järjestöjen kesken.

– Jumala tietää, yhdistyvätkö jotkut järjestöt joskus. Mutta väkisin sitä ei pidä tehdä.

Raamattuopetusakatemia on esimerkki onnistuneesta yhteistoiminnasta viime aikoina. Haku on jo käynnistynyt vuoden 2017 kurssille, jota Kansanlähetys, Kansan Raamattuseura ja Raamattuopisto luotsaavat yhdessä. Akatemian tavoitteena on rohkaista  ja opettaa raamatunopettajia ja sen opettamisesta kiinnostuneita. Idea on saanut myös positiivisen vastaanoton piispoilta.

– Tämä on yksi tapa, jolla voimme kirkossa vaikuttaa. Meillä viidesläisillä on erikoisosaamisemme raamatunopetuksessa ja kristittyjen varustamisessa.

Yhteistyön ohessa se, miten nuoret lujitetaan liikkeeseen mukaan, on ratkaiseva kysymys tulevaisuuden kannalta. Muun muassa jumalanpalvelusyhteisöjen suosio haastaa herätysliikkeet. Tarvitaan tasapainoilua: Junkkaala peräänkuuluttaa liikkeen identiteetin vahvistamista, mutta toisaalta kehottaa välttämään tiukkoja raameja.

– Moni nuori ei halua olla yhden järjestön ihminen, hän tähdentää.

Torjunta vai hyväksyntä?

– Näin viidesläisissä järjestöissä kirja otettiin vastaan

Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovisen ”sydän pamppaili eniten”, kun kirjassa pohdittiin, onko viidesläisyys yhä evankelioiva herätysliike. Eero Junkkaala murehti, evankelioiko liike lähinnä omiaan, jo uskossa olevia.

–  Olemmeko muuttuneet uskovia hoitavaksi liikkeeksi? Miten saamme tavoitettua Suomen kansan? Ei yksi liike pysty tekemään paljoa, mutta toivon, että itse syttyisimme ja sytyttäisimme muita, Tuovinen pohdiskelee.

Hänestä kirja osuu osittain oikeaan kuvatessaan viidesläisyyttä opin vahtikoiraksi. Ja joku tarvitaankin vahdin paikalle.

– Kristilliseen uskoon kuuluu, että samalla kun sanotaan kyllä, on sanottava myös ei.

Mutta myös hän ottaa lähtökohdaksi rakkauden. Lähetysjohtaja korostaa, että vahtikoira ei ole liikkeen ykkösidentiteetti, mutta suuri media ei nosta esiin hyviä asioi­ta, kuten Raamatun opettamista tai sielujen pelastumista.

Oppi edellä kulkemisen lisäksi Junkkaala toppuuttelee viidesläisiä muun muassa naispappeuteen suhtautumisessa ja luomiskeskustelussa. Hän kertoo tapauksesta, jossa puhujakutsu Kansanlähetyksen tilaisuuteen peruttiin, koska hän kannattaa evoluutioteoriaa. Tuovinen ei ole kuullut tapauksesta, mutta tietää Junkkaalan evoluutio-opetusten herättäneen vastustusta viidesläisten kesken.

– Itse en kuitenkaan ajattele, että luomismallin pohdinta olisi niin tärkeä asia, ettei siksi voisi pyytää julistamaan evankeliumia. Kyllä voi.

Yhdistyvätkö Kylväjä ja Kansanlähetys?

Eero Junkkaala väläyttää kirjassaan mahdollisuutta Kansanlähetyksen ja Kylväjän yhdistämisestä. Mika Tuovinen ei pidä sitä järkevänä, vaikka hänestä työntekijöillä onkin loistavat suhteet ja vanha riita on hautautunut.

– Uskon, että kaksi pientä ketterää järjestöä on toiminnallisesti tehokkaampaa kuin yksi iso järjestö.

Hän ei myöskään enteile muiden viidesläisten järjestöjen yhdistyvän, mutta arvelee yhteistyön lisääntyvän. Tuovinen toivoo, että viides liike pitäisi alkuperäisen dna:nsa ja pysyisi ennen muuta herätysliikkeenä.

– Olen kiitollinen niistä, jotka aikanaan saivat näyn ja lähtivät rohkeasti liikkeelle. Kunpa voisimme ottaa saman rohkeuden ja rakkauden ja viedä näkyä uusille sukupolville.

”Yksi puhuu, muut katsovat”

Raamattuopiston Uudenmaan aluejohtaja Ilkka Rytilahti antaa arvoa sille panostukselle, jonka viidesläiset ovat tehneet pitääkseen Raamattua esillä. Vaikka nurja puoli näkyykin viidesläisten oppikeskeisessä imagossa.

Hän yhtyy kirjassa esitettyyn huoleen siitä, että evankeliumi jää liikkeessä muun jalkoihin. Rytilahden mielestä reagoiminen kirkon liberalisoituvaan raamatuntulkintaan on ollut tarpeen, mutta se on samalla voinut tuhlata energiaa. Pastori kyseleekin, missä ovat herätyksen ajat, joita ei ole koettu enää 1980-luvun jälkeen. Hän kaipaa iloista uskoa, elämänmakuisuutta ja ulospäin suuntautumista.

– Meillä on paljon jäyhiä ilmeitä ja paikallaan istumista. Viidesläinen kulttuuri on usein sitä, että yksi puhuu ja muut katsovat. Paljon tulee pään tietoa, mutta toivoisin, että se menisi sydämeen.

Mies kokee, että karismaattiset liikkeet vetävät tällä hetkellä, koska ne vastaavat tarpeeseen. Ihmiset haluavat nähdä uskon toimivan käytännössä, pelkät älylliset vastaukset eivät riitä.

Löytyykö uusi sukupolvi?

Järjestöjen yhteistyötä koskien Ilkka Rytilahdella ei ole muuta kuin käytäväkeskustelujen tarjoamaa tietoa. Niissä yhteistyötä pidetään viisautena.

– On nähtävä enemmän, mikä meitä yhdistää kuin mikä meitä erottaa.

Tulevaa ajatellen Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa kannetaan huolta nuorten sitouttamisesta. Kun siellä ei opeteta enää Diakin opiskelijoita, opistolla näkee nuoria yhä vähemmän. Rytilahden mukaan jumalanpalveluskulttuuria ei oikein ole. Esimerkiksi monet musiikkilinjalaisetkin käyvät jumalanpalveluksessa muualla kuin opistolla. Aluejohtaja nostaa esiin mentoroinnin tärkeyden nuorten lujittamisessa viidesläisyyteen.

– Viidesläisyydessä olen kaivannut hengellistä isyyttä ja äitiyttä. Nuoruudessa minulla oli valtavan hyvät suhteet vanhempiin kristittyihin, sai mennä koteihin ja rukoilla. Sukupolvien ero synnytti kasvua.

Historian valaiseminen tervetullutta

Kansan Raamattuseura edustaa viidesläisyydessä eri linjaa verrattuna Kansalähetykseen ja Raamattuopistoon. Eero Junkkaala kirjoittaa sen olevan kirkon palvelujärjestö, joka ei ota kantaa teologisiin kiistoihin. Toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma valaisee linjan saaneen sekä kritiikkiä että kiitosta, mutta kuitenkin enemmän kiitosta.

– Meidän tehtävämme on alusta asti ollut kertoa evankeliumin ydintä ja varustaa kertomaan sitä. Meillä on tämä kutsu, jollakulla muulla on toisenlainen kutsu.

Saunaluoma pitää tervetulleena kirjaa viidesläisyydestä. Historiaa on hyvä kerrata niille, jotka eivät viidennen liikkeen taustoja tunne. Samalla on muistettava, että kyse on henkilökohtaisesta näkökulmasta.

– Kirja on arvokas puheenvuoro ja peili: on hyvä havahduttaa pohtimaan, mitä asioi­ta olisi tarpeen tehdä toisin.

Saunaluomakin näkee järjestöjen välisen yhteistyön mahdollisuutena tulevina vuosina. Erityisesti konkreettiset hankkeet, kuten Raamattuopetusakatemian.

– Yhteistyö toimii, jos kunnioitamme toistemme erilaisia näkökantoja ja tunnustamme toistemme erilaisuuden.