Kia ja Markus Syrjätie: Lähetystyö on tekemisen arvoista

– Jos meinaa lähteä lähetystyöhön, niin molemmilla pitää olla lähetyskutsu. Ketään ei voi raahata vastoin tahtoaan toiselle puolelle maailmaa, Kia ja Markus Syrjätie pohtivat. KUVA: ANNE LEPIKKO

Kia ja Markus Syrjätie opiskelevat parhaillaan Kansanlähetysopiston lähetyslinjalla. He suuntaavat kahden pienen tyttärensä kanssa ensi vuonna evankeliumin työhön Japaniin. 

Markus:

Minulle on aina ollut selvää, että lähetyskäsky koskee kaikkia. Se, mikä itse kunkin rooli on lähetystehtävässä, löytyy elämän varrella. Onpa se sitten lähettäjänä tai lähtijänä. Toisella tie on pitempi kuin toisella. Minulla prosessi on kestänyt yli viisitoista vuotta. Kaikki lähti näennäisesti sattumusten summana.

Kun lapsuudenperheeni asui Ruotsissa, olin mukana seurakunnan kasvuryhmässä. Tiesimme, että lähetyskäsky on käsky, ei ehdotus tai suositus. Aloimme rukoilla, että Jumala lähettäisi meidät jonnekin. 

Nuorten kesätapahtumassa yksi meistä kävi juttelemassa erään perhetutukseen luulemansa henkilön kanssa. Hän kertoi tälle ryhmästämme ja siitä, että kerromme evankeliumia pantomiimin keinoin. Jossain vaiheessa keskustelua ryhmäläisemme huomasi, että henkilö, jolle hän puhui, ei ollutkaan se, joksi tämä oli häntä luullut.

Ystävämme oli jutellut Kansanlähetyksen Japanissa työskentelevän lähetystyöntekijän Jorma Pihkalan kanssa. Pihkalan mielessä oli lähtenyt heti idea poikimaan eikä kulunut aikaakaan, kun ryhmämme oli evankelioimismatkalla Japanissa.

Kipinä syttyi Japanissa

Minulla oli jo ennestään kiinnostus japanilaista kulttuuria kohtaan. Paikan päällä näin japanilaisten arkea ja lähetystyön tarvetta, kun vain alle prosentti väestöstä on kristittyjä. Silloin kipinä syttyi, että lähetystyö on tekemisen arvoista. Ajattelin, että minähän voisin lähteä lähetystyöhön.

Tiesimme, että lähetyskäsky on käsky, ei ehdotus tai suositus. Aloimme rukoilla, että Jumala lähettäisi meidät jonnekin.

Sen oivalluksen jälkeen aloin tehdä elämänvalintoja, jotka mahdollistaisivat haaveeni toteutumisen. Lähdin opiskelemaan teologiaa sillä periaatteella, että menenpä mihin hyvänsä, pappeja tarvitaan. Sitä ennen suoritin opettajan pätevyyden.

Pääsin Kansanlähetysopiston teologialinjan jälkeen Åbo Akademiin opiskelemaan teologiaa vuonna 2008. Turussa menin mukaan Opiskelija- ja Koululaislähetyksen toimintaan. Siellä tutustuin myös Kiaan. Opiskelujen loppupuolella aloimme seurustella.

Vaikeus on vahvuus

Meillä on Kian kanssa sekä sisäinen että ulkoinen kutsu. Lähdemme Japaniin lähetyskäskyn vuoksi. Länsi-Japanin luterilaisella kirkolla on enemmän seurakuntia kuin työntekijöitä. Se on selvästi ilmaissut, että se tarvitsee lähetystyöntekijöitä.

Japani on vaikea ja haastava maa sekä kielellisesti että kulttuurisesti. Ovi maan sisäiseen kulttuuriin avautuu kielitaidon myötä. Opiskelemme ensin kaksi vuotta japania kielikoulussa Koben miljoonakaupungissa.

Eräs tuttu japanilainen totesi, että läheteille kielen vaikeus on vahvuus. Kun he opettavat, he eivät pysty kaunistelemaan puhettaan niin kuin japanilaisilla papeilla voi olla houkutus tehdä. Yksinkertainen puhe auttaa niin, että tavallinen japanilainen voi ymmärtää, mistä evankeliumissa on kyse.

Tulevan työn suhteen on kaikenlaisia visioita. Ennen kaikkea menemme vastaamaan seurakunnan tarpeisiin. Liian paljoa ei voi itse alkaa pohdiskella ja suunnitella, mitä kyseisellä paikkakunnalla tarvitaan, mutta minulla on varovainen haave, että pääsisin tekemään jotain opiskelijoiden parissa. Se on yksi ajatus. Aika näyttää avaako Jumala sen oven vai laskeeko hän vastuullemme eri asioita, kun pääsemme paikan päälle.

Buddhalaisesta sukuperimästä on vaikea irrottautua

Japanissa on käytännössä uskonnonvapaus. Japanilaisen on kuitenkin vaikea kääntyä kristityksi, koska uskonto liittyy niin vahvasti yhteisöllisyyteen. Pitkästä ja hartaasta buddhalaisesta sukuperimästä on vaikea irrottautua.

Toinen tematiikka on kuoleman pelko. Japanilainen uskonnollisuus ei tarjoa siihen mitään mielekästä vastausta. Lähetystyöntekijät ovat kertoneet meille, että shintolaiset ja buddhalaiset hautajaiset ovat lohduttomimpia tilaisuuksia, joissa he ovat olleet. Niissä ei ole mitään toivoa. Meillä kristityillä on jälleennäkemisen toivo. Jeesus on voittanut kuoleman, ja sen vuoksi meillä on ylösnousemus ja elämä. 

Kia:

Lähetyskutsun näkökulmasta minulla on mennyt toisinpäin kuin Markuksella. Meillä oli Turun opiskeluaikana tapana mennä kaveriporukalla jumalanpalveluksen jälkeen yhdessä syömään. Erään kerran loppuvuodesta 2013 ketään muita ei tullut mukaan, joten päädyimme pöytään Markuksen kanssa kahdestaan. Siinä syödessä hän kysyi minulta, mitä ajattelen lähetystyöstä.

Silloin pystyin ihan rehellisesti sanomaan, että en ole sitä koskaan kauheasti ajatellut, mutta kuulostaa tosi hyvältä. En ollut miettinyt asiaa omakohtaisesti. Olen uskovasta perheestä ja kasvanut uskossa ja tiennyt aina lähetystyöstä, mutta en ollut itse punninnut paikkaani tässä tehtävässä.

Tietoiset valinnat

Olemme Markuksen kanssa molemmat kolmannen kulttuurin lapsia. Olen asunut isäni työn vuoksi lapsuudessani Ruotsissa ja Saksassa. Siitä jäi melkein itsestäänselvyydeksi, että tulen aikuisena asumaan ulkomailla.

Opiskelin Turussa historiaa ja muun muassa kehitysmaatutkimusta. Minulla oli vaatimattomia uratoiveita, kuten pääsy työskentelemään kehitysyhteistyössä tai ulkoministeriössä. Opiskelujen loppuvaiheessa olin tutustunut eri vaihtoehtoihin ja totesin, että en ehkä luonteeni puolesta sopisikaan moniin niistä.

Kun Markus kysyi lähetystyöstä, elämässäni alkoi nopea prosessi. Ymmärsin, että kielitaito ja kaikki mitä osasin, voisikin olla tukemassa tätä.

Koska aiemmat suunnitelmat eivät tuntuneet ihan sopivilta, minun oli pakko alkaa pohtia, mitä teen. Kun Markus kysyi lähetystyöstä, elämässäni alkoi nopea prosessi. Ymmärsin, että kielitaito ja kaikki mitä osasin, voisikin olla tukemassa tätä. Minullahan voisi olla valmiuksia lähteä lähetystyöhön. Ei mennyt montakaan kuukautta, kun kysyin itseltäni, miksen ollut ajatellut sitä aikaisemmin.

Sen jälkeen tein vielä yhden tietoisen valinnan. Filosofian maisterin tutkinnon lisäksi koin tarvitsevani lähetystyötä ajatellen käytännöllisemmän pätevyyden. Niinpä opiskelin vielä sosionomi-diakoniatyön tutkinnon.

Kirkossa kuulutettu

Voisi sanoa, että meillä oli vuonna 2015 teemahäät. Häissämme soi Ylitse kaikkien rajojen. Vihkipappimme Pyry Winter viittasi saarnassaan moneen otteeseen lähetystyön kutsuumme. Sillä tavalla se oli sitten kirkossa kuulutettu.

Huhtikuussa pian häiden jälkeen menimme yhdessä Japaniin tapaamaan ystäviämme Arni ja Eeva Hukaria. Matkalla tapasimme myös muita lähettejä ja näimme heidän arkeaan seurakunnissa.

Matka oli ensisijaisesti turistireissu, mutta sen aikana ulkoinen kutsu Japaniin nousi hirmuisen voimakkaaksi. Sekä tapaamamme lähettien että japanilaisten seurakuntalaisten viesti meille oli selkeä: ”tulettehan te sitten tänne”.

Avun tarve on läsnä

Kaduilla kulkiessamme ei tarvinnut edes osata kieltä, kun aistin ilmapiirissä sen, miten paljon japanilaiset tarvitsisivat armollista Jumalaa. Jos japanilaiset putoavat yhteiskunnan rattailta, heillä ei ole turvaverkkoa. Meillä Suomessa aina löytyy apua jostain. Siellä seurakuntienkin resurssit diakoniseen auttamiseen ovat hyvin vähäiset. Kristillisellä ihmiskuvalla on annettavaa: Jos et pärjää, tai jos jäät yksin, se ei tee sinusta arvotonta. Ihmisellä on loputon arvo riippumatta siitä, miten hyvin tai huonosti hänellä menee.

Joka nurkassa on pyhäkköjä ja temppeleitä, joissa japanilaiset rukouksillaan hakevat apua elämän eri osa-alueisiin, ja tuntuu pahalta tietää, että eiväthän niiden jumalat mitään kuule. Avun tarve on kaikkialla läsnä ja ymmärsin, että heillä ei ole auttajaa. Viime kesältä jäi kuitenkin mieleen kiehtova kokemus, kun Kansanlähetyksen yhteistyöseurakunta teki kiitoskiertueen Suomessa. Mukana seurueessa oli eräs uskonnollisesta buddhalaisesta perheestä tuleva mies. Häneltä kysyttiin, uskovatko he oikeasti niiden miljoonien jumalien rukoilemisella olevan vaikutusta.

Hän vastasi, että hän ei miellä näitä shintolaisuuteen ja buddhalaisuuteen liittyviä jumalia eläviksi. Mies kertoi ymmärtäneensä, että kristittyjen Jumala on elävä ja että kristityt rukoilevat elävää Jumalaa. Se oli puhuttelevaa. Hän oli oivaltanut jotain merkittävää kristinuskosta.

Tilaa Uusi Tie joulun kampanjahintaan tästä!