Kansanlähetyspäivillä kuullaan taukoamatonta raamattuopetusta

Taukoamaton raamattuopetus vastaa Kansanlähetyspäivien vieraiden toiveeseen siitä, että ohjelmaa olisi enemmän, lähetysjohtaja Mika Tuovinen kertoo. KUVA: JENNIINA NUMMELA

Kansanlähetyspäiviä on vietetty jo useamman vuoden ajan Lähetyskeskuksella Hausjärven Ryttylässä. Tänä vuonna uutena lisänä ohjelmaan on tuotu ruokateltan vieressä raamattulavalla pidettävät raamattuopetukset.

Taukoamaton raamattuopetus alkaa lauantaina 6. heinäkuuta kello 11.00 ja päättyy illalla kello 18.25. Luvassa on yhdentoista opettajan pitämät opetukset, joiden välissä on ainoastaan viiden minuutin mittainen siirtymätauko.

– Olemme saaneet palautetta, että Kansanlähetyspäivien ohjelmassa on liian pitkiä taukoja. Jotkut kokevat, etteivät halua osallistua lasten ja koko perheen ohjelmaan. Haluamme palvella niitä, jotka kokevat, että päivillä on liikaa ”luppoaikaa”, Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen sanoo.

Toisena sytykkeenä raamattulavan pystyttämiselle on halu opettaa Raamatun keskeisiä teemoja 25 minuutin opetuksissa. Aiheita ovat muun muassa ”Ihminen Jumalan kuvana”, ”Kristuksen pelastustyö, sovitus, lunastus”, ”Pyhä Henki”, ”Vanhurskauttaminen”, ”Kristityn elämä ja uskonelämän hoitaminen” ja ”Lopunajat”.

– Monilla on näistä kristinuskon peruskäsitteistä hatarahko käsitys. Haluam­me vahvistaa sitä, että kristinuskon perusopetukset ovat selvillä, Tuovinen kertoo.

Opettajiin kuuluu niin kokeneita Kansanlähetyksen julistajia kuin uudemman polven vastuunkantajia, sekä miehiä että naisia.

”Että jokaisella olisi sisäinen palo”

Jo ennen Kansanlähetyspäiviä opiskellaan Raamattua ennakkoseminaarissa, jossa käydään läpi koko Efesolaiskirje. Seminaari järjestetään Kansanlähetysopistolla 4.–5. heinäkuuta. Opettajina ovat Leif Nummela, Vesa Ollilainen ja Niilo Räsänen.

Lähetysjohtaja odottaa tämän vuoden Kansanlähetyspäiviltä paitsi kauniita ilmoja ja ihmisten viihtymistä, myös sitä, että Kansanlähetyksen työnäky menisi eteenpäin.

– Toivon, että ihmiset voisivat lähteä Kansanlähetyspäiviltä Jumalan kutsu sydämessään niin, että he voisivat saada selvyyden, miten he ovat mukana maail­manlaajassa lähetystyössä, joko lähtijöinä tai lähettäjinä. Rukoukseni on, että jokaisella olisi sisäinen palo siihen, että tämä maailma voisi kuulla evankeliumin. Toivon, että päivät muuttavat ihmistä, Mika Tuovinen sanoo.