Kansanlähetyspäivien päävalvoja Tomi Jurvanen: Talkoolaisten peliin heittäytyminen puhuttelee

Tämän lehden ilmestyessä Kansanlähetyspäiviin on jäljellä 22 päivää, mutta jo sitä ennen Ryttylässä sijaitsevaan lähetyskeskukseen saapuu kymmeniä talkoolaisia valmistelemaan paikkoja tuhansien ihmisten vastaanottamiseen.

– Odotan Kansanlähetyspäiviltä kohtaamisia ja kesäistä fiilistä. Ohjemassa kiinnostaa esimerkiksi Solina-kuoron musikaali ja Mika Tuovisen polttopisteessä-puhe, Kansanlähetyspäivien päävalvoja Tomi Jurvanen kertoo ja kiiruhtaa viimeistelemään tapahtuman minuuttiaikataulua ja tilakarttaa. KUVA: JANNA GRANHOLM

1. heinäkuuta käynnistyvä pystytysleiri tarjoaa nimensä mukaisesti juhlateltan pystytystä, väliaikaisten tapahtumarakenteiden kokoamista ja paljon muuta tapatumaa valmistelevaa puuhaa yhdessä muiden talkoolaisten kanssa.

Kansanlähetyspäivien päävalvoja Tomi (Tode) Jurvasen mukaan talkoolaisten panos päivien onnistumiseksi on valtava.

– Olemme kiitollisia kaikesta talkoolaisten panoksesta. Sillä on suuri merkitys koko Kansanlähetysliikkeelle.

Talkoolaisia tarvitaan myös Kansanlähetyspäivien aikana, ja heti tapahtuman jälkeen alkaa purkuleiri. Kaikkiaan tarve on yli 300 talkoolaista, kun tapahtuman lisäksi huomioidaan pystytys- ja purkuleirit.

– Nyt ilmoittautuneita on ihan mukavasti, lähes 150. Lisää kuitenkin tarvitaan, Jurvanen vinkkaa.

Erityisesti purkuleirillä on tämän hetken ilmoittautumisten perusteella vajausta.

Yhdessä tekemällä voi kokea ainutlaatuisia hetkiä. Viime vuonna Tomi Jurvanen kiinnitti opastekylttejä kahden talkoolaisen kanssa kesäyössä.

– Olihan se villiä ja hauskaa hiljaisella öisellä maantiellä.

Talkoolaiseksi voi ilmoittautua osoitteessa kansanlahetyspaivat.fi

Lisäksi

Mihin tehtäviin talkoolaisia tarvitaan?

  • kahvilaan tai parkkilippujen myyjiksi

  • järjestyksenvalvojiksi

  • viestintään

  • pomppulinnan valvojiksi

  • tiskaamaan

  • majoitusvahdeiksi

  • somistajiksi

  • autonkuljettajiksi

  • lasten- ja nuorten ohjelmaan

  • yövalvojiksi

  • siivoamaan

  • toimistotöihin