Kaikki uudistus ei ole edistystä

Suomen teologisessa instituutissa työskentelevä tutkija Timo Eskola kirjoittaa mediakriittisessä blogitekstissään Helsingin Sanomat ja arkkipiispa (2.3.) vuosikausien ajan Euroopassa yleistyneestä kulttuuritulkinnasta. Siinä ”jälkikristillinen eliitti ajattelee uskonnollisen elämäntulkinnan muuttuneen jo vuosikausia sitten järjen hallitsemaksi todellisuudentulkinnaksi”. Eurooppalaisen kulttuurin kehittyminen tulkitaan tämän mukaisesti ”jatkuvasti tulollaan olevaksi sekularismiksi”.

Tätä tulkintaa edustaa Eskolan mukaan Suomessa muun muassa Helsingin Sanomien päätoimittaja kirjoittaessaan siitä, kuinka kirkon konservatiivit jarruttavat arvokysymysten järkevää kehittämistä Suomessa. Näkemyksen mukaan ”konservatiivit” edustavat taantumuksellisia voimia, jotka yrittävät pitää kirkon henkisesti keskiajassa. He ovat ”haluttomia kompromisseihin”. Sanavalinnat paljastavat Eskolan mukaan, että kyse on kirjoittajan mielestä pelkästä muutosvastarinnasta, joka on terveen järjen ja tasapuolisen liberalismin vastakohta.

Sitten Eskola kysyy, onko tällaiselle reak­tiolle perusteita: ”Mitä jos nimenomaan liberalismi on hajottamassa kirkkoa? Mitä, jos kirkon perinteisestä raamatullisesta arvomaailmasta luopuminen rikkookin elämää ja tuottaa ihmisille murhetta?”

Kirkko ei menesty seuraamalla ympäröivän kulttuurin arvoja, vaan seuraamalla omia arvojaan.

Myös suomalaisessa kirkollisessa keskustelussa puhutaan usein siitä, että kirkko ei saisi jäädä jälkeen kehityksestä, vaan sen pitää mennä ”eteenpäin”. Lähemmässä tarkastelussa osoittautuu kuitenkin, että eteenpäin meneminen olisikin luopumista omasta oppiperustasta.

Raamatussa kohtaamme hyvin toisenlaisia korostuksia. Siellä puhutaan kyllä uudistumisesta ja uudesta, mutta se sidotaan jatkuvasti Jumalan aikaisempiin tekoihin, lupauksiin ja ilmoitukseen. Niinpä Raamatussa puhutaan palaamisesta takaisin ja pysymisestä siinä, mikä on totta ja oikein.

Suomessa on juuri vietetty naispappeuden toteutumisen 30-vuotisjuhlaa. Juhlan yhtey­dessä hämmästeltiin usealla taholla, miten on mahdollista, että vieläkin kirkossa on olemassa vanhoillisia naispappeuden vastustajia. Ihmeteltiin, miten naispappeuden kyseenalaistava arkkipiispanvaaliehdokas Ville Auvinen saattoi saada jopa 13 prosenttia äänistä ensimmäisellä kierroksella. Kotimaa24:ssä toimittaja Olli Seppälä innostui jopa pohtimaan, että tulevassa Espoon piispanvaalissa olisi tärkeää saada uusi naispiispa. Miehillä olisi hänen mielestään ”tasa-arvon nimissä väistämisvelvollisuus.” Seppälän ajatus on erikoinen, koska juuri ”väistämisen” mahdollisuutta on laajalti paheksuttu nimenomaan naispappeuskysymyksen kohdalla. Nyt olisi siis kuitenkin velvollisuus väistää?

Juuri nyt kirkossa ajankohtaisen avioliittokeskustelun, ja kaikkien muidenkin kysymysten kohdalla, on erittäin tärkeä esittää juuri ne kysymykset, jotka Timo Eskola nostaa esille: Mitä jos nimenomaan liberalismi on hajottamassa kirkkoa? Mitä jos kirkon perinteisestä raamatullisesta arvomaailmasta luopuminen rikkookin elämää ja tuottaa ihmisille murhetta? Kirkko ei menesty seuraamalla ympäröivän kulttuurin arvoja, vaan seuraamalla omia arvojaan.

Kirkko elää palaamalla jatkuvasti Jumalan sanan opetuksiin ja pysymällä niissä. Se uudistuu ja vahvistuu, kun se seuraa Herraansa Jeesusta Kristusta, joka ohjaa sitä Uuden testamentin konkreettisten opetusten kautta. Ympäröivä yhteiskunta tulee syyttämään kristittyjä välillä liian vanhoillisiksi ja välillä liian radikaaleiksi. Oikea vastaus näihin syytöksiin on apostoli Paavalin asenne: ”Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette – – minun tuomitsijani on Herra.”

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!