Japaniin musiikki edellä
Muusikot Mari-Kaisa ja Tuomas Auvinen kävivät lähetyskurssin poikkeustilanteessa koronan takia. – Vaikka emme vielä tiedä, milloin lähtöpäivämme on, sen tiedämme, että puskemalla tämä ovi ei aukea. Kaikki tämä on kuitenkin Jumalalla tiedossa ja hallinnassa, he uskovat.
– Japanissa on kristittyjä vain noin prosentti. He ovat siis tavoittamaton kansa. Evankeliumin levittämiseen tarvitaan avuksi ulkomaisia lähettejä, Mari-Kaisa ja Tuomas Auvinen sanovat. KUVA: VIRPI KURVINEN
Juri tokaisi, että ”Miksi te ette ole Japanissa Mari-Kaisan kanssa?” Vastasin, että ”Kukaan ei ole kutsunut sinne”, Tuomas Auvinen naurahtaa muistellessaan erästä keskustelua vuosi sitten keväällä. Silloin tuore musiikkitieteen tohtori istui kahvilla Lähetysyhdistys Kylväjän työaluevastaavan Juri Veikkolan kanssa.
Kylväjä suunnitteli uudentyyppistä avausta Japanissa. Tuomas mainitsee, että 500 vuotta Japaniin on lähetetty pappeja, mutta kristittyjen määrä ei kasva. Japani on edelleen yksi vähiten tavoitetuista kansoista. Auviset saivat kehotuksen miettiä lähetyskutsua ja lähetyskurssille hakeutumista.
– Päätimme, että kolkutellaan tämä ovi. Jumalalla on valta avata tai sulkea se, Mari-Kaisa Auvinen sanoo.
Korona on hidaste, ei este
Tuomas oli palaamassa töihin Raamattuopiston musiikkilinjan vetäjäksi, mistä hän oli ollut pois kolme vuotta tutkimusvapaalla. Keikkatyöläisenä Mari-Kaisalla oli puolestaan mahdollisuus heittäytyä uusiin haasteisiin. He hakivat ja tulivat valituiksi lähetyskurssille, ja jo tämän vuoden kesäkuussa heidän piti olla Japanissa.
Perheen tytöillä Esterillä (12) ja Olivialla (9) on jo koulupaikat odottamassa Japanissa. Koronapandemiasta tuli kutsumaton vieras myös lähetyskurssilaisille. Kurssi pidettiin osin etänä, ja luentoja kuunneltiin Teams-sovelluksen kautta.
– Tämä odottamis- ja välivaihe on uusi normaali. Siksi elämme nyt täysillä koti-Suomessa. Korona-aikana olemme tehneet myös paljon uutta musiikkia, mikä on hieno juttu, Mari-Kaisa toteaa.
Mikäli lähtö viivästyy edelleen, Auvisilla on B-suunnitelma: He ovat mukana Kylväjän kotimaan työssä ja molemmat aikovat opiskella japania. Mari-Kaisa tekee täydentäviä opintoja kirjoittamisen parissa. Japanilaista koulua käyneeltä ex-lähetyslapselta puhekieli sujuu edelleen. Tuomas kertoo aloittavansa japanin kielen intensiiviopiskelun Suomessa. Opintojen tueksi hän on jo ladannut vuodeksi sovelluksen, joka tukee monipuolisia tapoja oppia kieltä.
– Vaikka emme vielä tiedä, milloin lähtöpäivämme on, sen tiedämme, että puskemalla tämä ovi ei aukea. Kaikki tämä on kuitenkin Jumalalla tiedossa ja hallinnassa, Auviset uskovat.
Shintolaisuudesta luopuminen merkitsisi syvimmän japanilaisen identiteetin hävittämistä.
Musiikki vie evankeliumin sydämiin asti
Molemmat Auviset ovat esiintyviä taiteilijoita. Mari-Kaisa Auvinen on musiikin- ja kotitalouden opettajaksi valmistunut sellisti. Tuomas on alttoviulisti, ja molemmat sanoittavat ja säveltävät, usein myös yhdessä. Japaniin Auviset ovat siksi lähdössä musiikki edellä. Tosin Tuomaksen tavoitteena on tehdä myös opetustyötä teologisissa seminaareissa kielitaidon kartuttua.
– Olen nähnyt useilla Japanin-kiertueilla, miten voimakkaasti musiikki voi koskettaa. Hengellinen musiikki voi antaa alkusysäyksen uskon tiellä, Mari-Kaisa mainitsee.
Auvisilla on selkeä visio tulevasta työstään: He haluavat yhdistää evankeliumin julistamisen ja musiikin. Tavoitteena on järjestää konsertteja, joissa on hengellisten laulujen lisäksi todistuspuheenvuoroja ja konsertin päätteeksi mahdollisuus kohtaamiseen ja keskusteluun. Lähetteinä he toteuttavat evankelioimisprojekteja yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa.
– Tahdomme tukea nimenomaan paikallisia kristittyjä ja haluamme nostaa esiin lahjoja, joita siellä jo on. Paikallisethan jäävät, vaikka me jonain päivänä lähdemme pois kentältä, Auviset sanovat.
Pariskunnan toiveena on päästä konsertoimaan myös japanilaisten taiteilijoiden kanssa. Jos ovet aukeavat, he voisivat konsertoida myös esimerkiksi yliopistoissa. Mari-Kaisan sydämellä on myös naistyö ja sielunhoito. Hän muistuttaa, että Japanissa naisten asema on edelleen erityisen haavoittuva. Tässä seurakunnat voisivat tulla vastaan.
– Kysyin kerran uskoontulleelta japanilaiselta, että mikä oli suurin muutos uskoontulossa. ”Että saa antaa anteeksi!”, kuului vastaus, Mari-Kaisa Auvinen muistelee.
Kahden kulttuurin kasvatti
Tuomas Auviselle lähetystyö on tullut tutuksi muun muassa siksi, että hänen isänsä on työskennellyt pitkään lähetysjärjestön palveluksessa. Tosin perheen vanhemmat Ville ja Jaana Auvinen olivat lähetystyössä Sambiassa, kun perheen lapset olivat jo aikuisuuden kynnyksellä . Mari-Kaisa Auvisella on entisenä lähetyslapsena pysyvästi kahden kulttuurin ”silmälasit”. Japani on rakas maa, hän vietti siellä 12 vuotta vanhempiensa Sirkka-Liisa ja Pekka Huhtisen ja sisarustensa kanssa lähetystyössä.
– Lähetystyö on valtavan arvokasta. On hienoa, kun Japanissakin on jo kolmessa polvessa kristittyjä niissä perheissä, joita vanhempani opettivat. Hyvä hedelmä moninkertaistuu, Mari-Kaisa sanoo.
Pysyvästi perhe asettui Suomeen, kun tyttö oli 15-vuotias. Sopeutuminen oli todella vaikeaa. Se vei kymmenen vuotta. Hän kokee, että vahva kontakti synnyinmaahan syntyi Tuomaksen kautta seurusteluvaiheessa.
– Sain ihanan oman perheen, se on viimeistään juurruttanut minut Suomeen.
Auvisten perheessä japanilainen kulttuuri on aina ollut läsnä: Mari-Kaisa valmistaa herkullista japanilaista ruokaa. Perheellä on japanilaisia ystäviä, tytöille on luettu japaninkielisiä lastenkirjoja ja Mari-Kaisa on kertonut lapsille juttuja lapsuudestaan Japanissa. Perhe on käynyt myös japaninkielisessä raamattupiirissä. Mari-Kaisa seuraa tiiviisti myös Japanin uutisia. Hän kertoo, että Olympialaisten peruuntuminen oli japanilaisille järkyttävä shokki.
– Niiden takia oli tehty valtavasti töitä. Japanilaiset ovat valtavan vieraanvaraisia. Heitä järkyttää, että kaikki valmistelut menevät hukkaan, Mari-Kaisa kertoo myötätuntoa äänessään.
Ilmainen armon evankeliumi haastaa Japanin vastalahjakulttuurin
apanilainen kansallinen identiteetti perustuu shintolaisuuteen. Shintolaisuus on Japanin maaperällä syntynyt animistinen uskonto, jonka mukaan ympäröivässä luonnossa uskotaan olevan esimerkiksi miljoonia kami-jumalolentoja. Kotialttareilla toimitettavat rituaalit sitovat japanilaisia pelonsekaiseen kunnioitukseen esi-isiä kohtaan. Kotialttareiden hoitaminen on usein perhekunnan esikoispojan vastuulla. Siksi juuri heille kristinuskoon kääntyminen on erityisen vaikeaa. Shintolaisuudesta luopuminen merkitsisi syvimmän japanilaisen identiteetin hävittämistä.
– Ulkomailla japanilaiset luopuvat nopeasti shintomenoista. Siksi olisi ehkä helpompaa evankelioida heitä muualla kuin Japanissa, Tuomas Auvinen pohdiskelee.
Seremoniat sitovat
Toinen Japanin valtauskonto, buddhalaisuus, on kiinalaista tuontitavaraa. Arkipäivän synkretismi, eli uskontojen sekoittuminen, on japanilaisille tuttua. Moni japanilainen viettää esimerkiksi häitään shintolaisin menoin, mutta tulee haudatuksi buddhalaiseen tapaan.
– Japanilaiset rakastavat seremonioita. Tärkeää eivät ole uskon sisällöt, vaan ulkonaisten menojen noudattaminen edeltävien sukupolvien tapaan, Mari-Kaisa Auvinen sanoo, ja Tuomas jatkaa ajatusta:
– Japanilaiset eivät ajattele uskontoja dogmaattisina rakennelmina. Siksi ei tunneta opillisen ajattelun hyötyjä tai tarpeellisuutta. Toisaalta ehkä myös siksi japanilainen voi olla myös avoin kristinuskolle, hän arvelee.
Auviset näkevät, että Raamattu ja kristinusko ravistelevat shintolaisuuden luomaa harmoniaa. Kristitty ei voi kumartaa epäjumalia. Kristinuskossa vanhempien kunnioittaminen ei tarkoita, että heitä automaattisesti seurattaisiin vakaumukseen liittyvissä valinnoissa.
Japanissa kristilliset seurakunnat saavat toimia avoimesti, mutta kristinusko on eksklusiivinen, eli muut poissulkeva uskonto. Lisäksi se nähdään usein länsimaisena uskontona, joka ei kuulu Japaniin. Muun muassa näistä syistä johtuen kristinuskon sanomaan saatetaan suhtautua varauksellisesti.
Anteeksi saa antaa
Mari-Kaisa Auvinen toteaa, että Raamatun mukaan sielun pelastus on lahja, ja sitä on vastalahjakulttuurissa kasvaneiden japanilaisten erityisen vaikeaa käsittää.
– Jumala antoi Poikansa meidän syntiemme tähden, me sanomme. Japanilainen kysyy välittömästi, että mikä on sitten meidän tehtävämme, hän sanoo.
Japanissa synti mielletään rikokseksi. Niinpä enemmistö japanilaisista ei koe olevansa syntisiä. Jeesus vei syntikäsityksen pidemmälle; ajatuskin voi olla synti. Minä tarvitsen anteeksiantoa, ei vain paha rikollinen. Anteeksiantamattomuus onkin japanilaisten keskuudessa iso ongelma. Jeesus kuitenkin vapauttaa antamaan anteeksi. Japanilaisessa kontekstissa onkin tärkeää painottaa, että anteeksiantaminen ei tarkoita, että halveksimme sitä, jota vastaan on rikottu.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta:
