Ihania sanoja, valloittava oppi

Eräs ystäväni kertoi jääneensä ahdistuneena penkkiin istumaan ehtoollisen ajaksi. Saarna oli käsitellyt ehtoollista. Saarnaaja oli puhunut hyvin yksityiskohtaisesti ja hyvin korkealla, analyyttisellä, teologis-filosofisella tasolla. Hän oli tehnyt erilaisten ehtoolliskäsitysten välillä todella hienostuneita, opillisia erotteluja. Ystäväni ymmärrys, vaikka hänellä on teologiasta maisterintutkinto, ei millään riittänyt tajuamaan saarnan sisältöä. Lopuksi saarnaaja oli kuitenkin sanonut, että jos et jaa nimenomaan tätä näkemystä ehtoollisesta, älä osallistu.

Kristikunnassa on uskovia, joille kristillisen opin hiominen ja tarkentaminen ei koskaan näytä riittävän. Opinkohdat hiotaan viimeisen päälle, ja jos joku ei yhdy puhujan kaikkein yksityiskohtaisimpiinkin määritelmiin, hänestä otetaan etäisyyttä. Näin ajattelevia ja toimivia on kuitenkin hyvin vähän. Huomattavasti paljon laajempi on nykyään se joukko, jolle kristillinen oppi, ja jopa sanat ylipäätään, ovat halpoja ja suhteellisen merkityksettömiä. Puhutaan paljon kokemuksesta, omasta sisimmästä, tunteista ja aitoudesta mutta kristillisen opin määrittelyä ja opetusten arviointia halveksutaan.

Raamatussa nämä asiat ovat tasapainossa. Raamattu korostaa sanojemme ja opin merkitystä. Keneltäkään, joka lukee Raamattua, ei voi jäädä huomaamatta, että profeetoille, Jeesukselle ja apostoleille oppi ja sanat ovat hyvin merkityksellisiä. Jo Vanhassa testamentissa tehdään tarkka ero sen välillä, mitkä sanat ja sanomat tulevat Jumalalta ja mitkä nousevat ihmisen omasta petollisesta sydämestä. Uudessa testamentissa Paavali puhuu jopa sydämen kuuliaisuudesta tietylle opin muodolle. Tai niin kuin UT2020 asian ilmaisee: ”Jumalalle kiitos, että te entiset synnin orjat olette alkaneet koko sydämestänne totella sitä opetusta, jonka ohjattavaksi teidät annettiin.” (Room. 6:17)

On ihmeellistä ja suurenmoista, että me voimme puhua Jumalasta hänen itse antamillaan sanoilla. Ja vielä ihmeellisempää on se, että hän puhuu meille sanassaan ymmärrettävästi, totuudenmukaisesti ja rakkaudellisesti.

Me siis sydämestämme seuraamme tiettyä oppia. Parhaimmillaan kristillinen oppi on jotakin niin ihanaa, syvällistä ja vapauttavaa, että sitä haluaa koko sydämestään seurata. Oppi on hyvä ja terveellinen asia. Se pitää kristityn tiellä.  Se varjelee harhoilta ja pettymyksiltä. Opilla kuvataan se Jeesus, johon me uskomme. Jos ei ole mitään oppia Jeesuksesta, ei voi tietää, kuka hän on. Silloin on lopulta mahdotonta erottaa Kristus ja anti-Kristus toisistaan.

Opin esittämiseen tarvitaan sanoja. Jeesuskin käytti sanoja. Eläviä, voimakkaita, vaikuttavia ja elämää antavia sanoja. Hän itse sanoi: ”Ne sanat, jotka minä olen puhunut teille, ovat Henki ja elämä.” (Joh. 6:63) Jeesus puhuu niitä itse suoraan evankeliumeissa ja apostoliensa suulla Uuden testamentin kirjeissä. Me tarvitsemme sanoja ja oppia puhuaksemme Jumalasta totta.

Armossaan ja rakkaudessaan Jumala on antanut meille sellaisia sanoja Raamatussa. On ihmeellistä ja suurenmoista, että me voimme puhua Jumalasta hänen itse antamillaan sanoilla. Ja vielä ihmeellisempää on se, että hän puhuu meille sanassaan ymmärrettävästi, totuudenmukaisesti ja rakkaudellisesti. En usko, että osaamme kiittää tarpeeksi siitä ihmeestä, että Jumala puhuu meille Raamatussa, ymmärrettävästi ihmiskielellä. Mykkä Jumala olisi lähes yhtä paha asia kuin, jos häntä ei olisi olemassakaan. Luther totesi, että kun Jumala todella vihastuu meihin, hän vaikenee. Se on surullinen tila. Jumala on luonut meidät puhuviksi, kuunteleviksi ja kommunikoiviksi. Raamattu korostaa yhä uudestaan, että se, joka kuuntelee Herraa, saa elää.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: