Hyvästijätön opettelua

Lehdessämme kerrotaan matkalaukkulasten eli TCK-lasten leiristä. Lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista Third Culture Kids eli kolmannen kulttuurin lapset. Heitä ovat lähetystyöntekijöiden lapset mutta myös muut sellaiset lapset, jotka ovat muuttaneet ulkomaille vanhempiensa työn takia. Näiden lasten ja nuorten on vaikea antaa vastausta kysymykseen ”mistä olet kotoisin?” Matkalaukkulapsella on Suomen passi, mutta siitä huolimatta hän ei välttämättä koe olevansa kotoisin mistään. Suomi on hänen vanhempiensa kotimaa, jonka kulttuurista hän omaksuu joitakin tapoja ja yhdistelee niitä toisen kotimaansa kulttuuriin. Hänestä voi tulla hyvinkin kansainvälinen, joka on kotona kaikkialla, vaikkei ole kotoisin mistään.

Ennen lähettien sopeutumista työ­alueensa maahan korostettiin voimakkaasti. Sen nähtiin olevan merkittävä tekijä, jotta evankeliumia voitiin julistaa uskottavasti. Periaatteena oli olla kreikkalaiselle kreikkalainen ja juutalaiselle juutalainen. Myös lapsilta odotettiin samaa. Kun amerikkalainen vanhempi lähettipariskunta näki meidän nuorten lähettien pukevan lapsemme japanilaiseen asuun, vihjasi hän, että on tärkeätä viettää suomalaisia juhlia ja kasvattaa lapsia suomalaisiksi. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Suomalaisesta ei tule japanilaista – eikä pidäkään tulla.

Varsinainen lähetystyö alkoi Suomesta 1860-luvulla, kun ensimmäiset lähetystyöntekijät matkustivat Ambomaalle. Viimeisimpien Suomen lähetysneuvoston kokoamien tilastojen mukaan vuonna 2013 suomalaiset järjestöt lähettivät 689 lähettiä ulkomaille. Kun mitataan lähettimääriä, olisi mielenkiintoista saada luku myös lähettilasten määrästä.

Vaikka lähetystyötä Suomesta on tehty yli sadan vuoden ajan, vasta 1980-luvulla alettiin kiinnittää huomiota matkalaukkulasten asemaan ja hyvinvointiin. Nykyisin lähtö- ja tulohaastatteluissa ovat mukana lapsetkin ja heidän mielipiteitään ja mielialojaan kysytään tosissaan. Jos lapsi tai nuori on esimerkiksi henkisen avun tarpeessa, häntä ohjataan ammattiavun piiriin.

Viime viikolla Kansanlähetysopistolla Ryttylässä pidetty leiri kokosi kymmeniä matkalaukkulapsia yhteen. Näitä nuoria kohdatessa saattoi aistia sen valtavan pääoman ja kulttuurisen ja kielellisen rikkauden, mikä tähän joukkoon sisältyy, mutta myös epävarmuuden ja vaikeuden, mitä Suomeen paluu voi nuorelle merkitä.
Evankeliumin julistaminen kaikille kansoille on Jeesuksen antama testamentti. Lähetystyöhön lähtö kysyy uhrauksia itse lähtijöiltä, mutta myös lapsilta ja isovanhemmilta. Luopuminen tutusta ympäristöstä ja kavereista on kuin kuoleman harjoittelua.

Lähtö ensimmäistä kertaa on aina sukellus täysin tuntemattomaan. Kun välimatkat olivat aiemmin ajallisesti pidemmät ja viestintävälineet nykyistä hitaampia, lähtö oli hyvin vakava tilanne. Lähettävä ystäväjoukko saattoi laulaa junalaiturilla ”Riennä riemuin eespäin vaan” ja ”Herran tiellä ihanaa elää on ja kuolla.” Joka kerta hyvästellessä on mielessä ajatus, liekö tämä viimeinen kerta, kun tapaamme täällä ajassa. Tätä hyvästijättöä joutuvat myös matkalaukkulapset opettelemaan koko elämänsä ajan.