Hyvä uutinen ja huono kysymys

Ihminen voi päästä taivaaseen ainoastaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Hän kärsi meille kuuluvan pyhän Jumalan rangaistuksen meidän sijaisenamme. Näin hän hankki meidän syntiemme sovituksen. Hyvä uutinen on se, että tämä Kristuksen työ yksin riittää pelastamaan meidät. Siihen ei tarvitse lisätä mitään.

Koska Jumala on valmistanut meille täydellisen pelastuksen Jeesuksessa, armo on laskettu niin alas, että se ulottuu kaikille. Niin kuin tunnetussa laulussa sanotaan: ”Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois, hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.”

Tätä evankeliumin sanomaa ei voi kyllin ihmetellä. Se on kirjaimellisesti iankaikkisen kiitoksen aihe. Jumala lahjoittaa syntiselle Kristuksessa sen vanhurskauden ja pyhyyden, jota syntisellä ei itsessään ole. Kelvottomasta tulee näin taivaskelpoinen toisen ansioilla, ilman omia hyviä tekoja. Ihmiseltä puuttuu vanhurskaus ja puhtaus Jumalan edessä. Hänelle luetaan hyväksi Kristuksen vanhurskaus. Kun tämä uskosta vanhurskauttaminen lopulta pitkän etsinnän jälkeen kirkastui Lutherille, se oli riemullinen ja vahva kokemus. Hän kuvaa sitä kuin menemiseksi paratiisin porteista sisälle. Hän tunsi itsensä kuin uudestisyntyneeksi.

Uuden testamentin ajoista lähtien monet tämän ehdottoman evankeliumin kuulijat ovat tehneet kysymyksen: Jos kerran pelastus on kokonaan Jumalan työtä, ilman yhtään hyvää tekoa minun puoleltani, onko väliä, miten minä elän? Voinko elää ihan miten itse haluan, ja tehdä niin paljon syntiä kuin haluan, koska pelastus on yksin armosta?

Usko yksin pelastaa. Se usko, joka pelastaa, ei kuitenkaan koskaan jää yksin.

Tämä kysymys on huono ja sopimaton. Kuvitellaanpa vaikka tilanne, jossa ihminen on hukkumassa merellä, ilman mitään mahdollisuutta pelastaa itseään. Toinen tulee paikalle ja pelastaa hänet. Pelastaja vie hänet sairaalaan, hoitaa hänet kuntoon ja maksaa laskun. Sen jälkeen pelastaja lahjoittaa hänelle loppuelämäksi uuden asunnon ja maksaa kaikki hänen kulunsa, niin kauan kuin hän elää. Olisiko pelastetun sopivaa kysyä tällaiselta henkilöltä: ”Tarkoittaako tämä nyt sitä, että minä voin halveksia sinua, lapsiasi ja ystäviäsi vapaasti ja kohdella teitä kaikkia huonosti? Voinko minä nyt puhua sinusta pahaa ja levittää sinusta valheita mielin määrin?”

Kuka järjissään oleva ihminen kysyisi näin? Eikö olisi pikemminkin terve ja luonnollinen seuraus kunnioittaa ja kiittää maallista hyväntekijää kaikin tavoin, loppuelämänsä ajan? Kuinka paljon enemmän meidän tulisikaan kiittää Jumalaa, joka on antanut meille lahjaksi koko elämämme, pelastanut meidät ja valmistanut meille paikan iankaikkisesti luonansa taivaassa. Kaiken tämän hän on tehnyt sulasta rakkaudesta ja armollisuudesta meitä kohtaan.

Usko yksin pelastaa. Se usko, joka pelastaa, ei kuitenkaan koskaan jää yksin. Se muuttaa ihmistä ja kantaa aina monenlaista hedelmää hänen elämässään. Tämä hedelmä ja muutos ei kuitenkaan koskaan ole osa sitä perustaa, jolla meidän pelastuksemme lepää. Perusta on yksin Kristus.