Evankelikaalit ja ortodoksit etsivät yhteyttä

– Jos me taistelemme toisiamme vastaan, me kiellämme evankeliumin, Anglikaanikirkon rovasti Mark Oxbrow painottaa.

Viime viikolla 63 kutsuvierasta eri puolilta maailmaa osallistui kulttuurikeskus Sofiassa pidettyyn konsultaatioon vahvistamaan evankelikaalien ja ortodok­sien yhteyttä. Sille onkin tarvetta, sillä jännitteitä riittää. Makedonialainen Kostake Milkov elää protestanttina keskellä ortodoksista valtaväestöä, jonka suhtautuminen pienempiin kristillisiin ryhmiin vaihtelee.

– Joskus ortodoksikirkon jäsenyys mielletään meillä enemmän etnisenä asiana kuin uskonnollisena vakaumuksena. Minä olen jo viidennen polven protestantti ja makedonialainen. Joillekin se on vaikea yhtälö.

Positiivisena esimerkkinä lähentymisestä hän kertoo, että maan ortodoksikirkon sisällä on ryhmä, joka tunnustaa, että muihinkin traditioihin kuuluvat henkilöt voivat olla Jeesuksen seuraajia.

– Romaniassa kommunismin aikana kristityt kunnioittivat toisiaan, mutta yhteisen vihollisen romahdettua kristityt hajosivat eri suuntiin, Milkov naurahtaa.

Kylmän sodan päätyttyä rajat avautuivat ja monet evankelikaalit tekivät innokkaasti lähetysmatkoja Itä-Eurooppaan ja Venäjälle. Anglikaanikirkon rovasti Mark Oxbrow oli aktiivisesti mukana.

– Matkojen organisoijana vierailin eri maissa ja näin omin silmin, mitä virheitä teimme puolin ja toisin. Paikoitellen ortodoksit vaikeuttivat työtämme ja me taas kuvittelimme, ettei maassa ollut kristittyjä ennen meidän tuloamme.

Vaikeuksista huolimatta Oxbrow alkoi pikku hiljaa ymmärtää, että hänellä on paljon opittavaa ortodokseilta.

Kristityt ahtaalla Lähi-idässä

Lähi-idässä kristityt elävät vähemmistönä ja viime vuosina arabikevät, Syyrian sota, Isisin nousu ja pakolaisvirrat ovat ravistelleet aluetta rajusti. Tällä kaikella on vaikutuksensa myös alueella eläviin kristittyihin.

Koptikirkon piispa Angaelos huomauttaa, että vielä 30 vuotta sitten Lähi-idän asukkaista 25 prosenttia oli kristittyjä, nyt enää 5 prosenttia. Jäljelle jääneistä suurin osa asuu Egyptissä.

Yksi syy vähenemiseen on kristittyihin kohdistunut väkivalta. Libanonilainen kreikkalais-ortodoksisen kirkon pappi Alexi Chehadeh’n mukaan vuonna 2013 syyrialainen ja kreikkalais-ortodoksinen piispa siepattiin, eikä heistä ole kuultu sen koommin. Lisäksi useita pappeja ja maallikkokristittyjä on siepattu ja tapettu.

Järkyttävien tapahtumien keskellä piispa haastaa kirkkoja vaikuttamaan kansainväliseen yhteisöön, jotta se auttaisi Syyriaa löytämään rauhan.

– Auttakaa ihmisiä, että he voisivat pysyä kotimaissaan. Kristittyjen määrä vähenee koko ajan ja jos tämä jatkuu, 20 vuoden päästä Lähi-idässä ei ole enää yhtään.

Syyriassa on sodittu jo vuodesta 2011, ja pakolaisia virtaa Libanoniinkin päivittäin.

– Tämän keskellä meidän velvollisuutemme on todistaa evankeliumin pelastuksesta yhtenä rintamana. Emme halua korostaa vähemmistöasemaamme, sillä eihän suolan merkitys ole määrässä, vaan vaikuttavuudessa.

Chehadeh’n mukaan yhteinen keskustelu ovat avain, oli sitten kyse kristittyjen välisen yhteyden rakentamisesta tai Syyrian tilanteesta.

Sovinto kuuluu evankeliumiin

Konsultaatiossa keskityttiin pohtimaan evankeliumin olemusta. Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri ja ortodoksipappi Heikki Huttunen kiitteleekin korkeatasoista teologiaa.

– Täällä myönnetään, ettei teologiaa voi tehdä ilman uskonkokemusta, ja se on virkistävää. Samalla myönnetään, että kokemus tarvitsee rationaalisuutta selkärangakseen.

Mark Oxbrow pitää konsultaatiota erittäin merkittävänä.

– Jos me kristityt taistelemme toisiamme vastaan, me kiellämme evankeliumin. Evankeliumiin kuuluu sovinto, ja tätä meidän tulisi opetella myös toinen toisemme kanssa.

Grace Mathewsin mukaan pääsemme tähän, kun myönnämme historian haavat ja teologiset eroavaisuutemme, samalla etsien yhdessä tietä kohti Jumalan missiossa. Delhissä asuva evankelikaali kertoo, että Intiassa kristittyihin kohdistuneet vainot ovat painaneet kristittyjä yhteen.

– Nykyään kristityt johtajat tapaavat kaksi kertaa vuodessa, ja Delhissä järjestimme ulkoilmatapahtuman, jossa tuhannet ihmiset rukoilivat yhdessä. Mukana oli muun muassa katolinen arkkipiispa, ortodoksi piispa sekä herätyskristittyjä ryhmiä.

Heikki Huttusen mukaan neuvotteluun osallistuneet voisivat opettaa suomalaisia kristittyjä elämään vähemmistönä.

– Me kuvittelemme vielä elävämme kristillisesä kulttuurissa, mutta se ei ole koko totuus. Meidän olisi löydettävä terve itsetunto kristittyinä monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja opittava kirkkona olemisen muoto ilman läheistä suhdetta valtiovaltaan, hän huomauttaa.

Yhteys voi löytyä

Yhteyden rakentaminen evankelikaa­lien ja ortodoksien välillä sai alkusykäyksen vuonna 2010 Lausannen liikkeen kongressissa Kapkaupungissa. Tuolloin Egyptin koptikirkon piispa Angaelos osallistui kongressiin tarkkailijana.

– Olin otettu, että minut oli kutsuttu mukaan. Seuraavana vuonna Lontoossa tapasimme pienemmällä kokoonpanolla ja niin sai alkunsa prosessi, jonka tarkoituksena on rakentaa Lausannen liikkeen ja ortodoksien välistä yhteyttä.

Prosessin ensimmäiset konsultaatiot järjestettiin Albaniassa. Kolmas tapaaminen haluttiin tuoda Suomeen kirkkokuntien toimivan yhteyden vuoksi.

– Moni pitää kristittyjen yhteyttä merkityksettömänä tai toimimattomana. Halusimme tarjota osallistujille kokemuksen, että yhteys voi toimia, Grace Mathews korostaa.

Heikki Huttunen myöntää, että Suomessa solidaarisuus luo hyvää pohjaa, mutta näkee myös parantamisen varaa toisten perinteiden tuntemisessa.

– Suomeahan pidetään ekumenian mallimaana, ja on siinä varmasti tottakin. Suomessa kristityt ovat oppineet luottamaan siihen, että toisen kirkkokunnan tai toisenlaisen perinteen edustaja on kristitty.

Hän muistuttaa kuitenkin, että ekumenia ei ole itsestäänselvyys. Jokaisen sukupolven on löydettävä se uudelleen.