Erilaiset joulukalenterit

KUVA: UNSPLASH/MARKUS SPISKE

Ilahduttaisitko kummilasta WhatsApp -kalenterilla tai tiukilla olevaa ystävää joulukalenterilla, jolla arki helpottuu?

Joulukuun ensimmäisenä päivänä, kuusi vuotta sitten, Niemisen perheen ovikello soi. Oven takaa löytyneet ystävät kertoivat, että Niemisten haastava elämäntilanne homepakolaisina oli koskettanut monia perheen hengellisessä kodissa, ja niin syntyi halu osoittaa välittämistä ja auttaa konkreettisesti. Perheelle ojennettiin joulukalenteri, tosin hieman isompi sellainen.

Ensimmäinen ”luukku” oli Oululaisen tuotekassi, josta löytyi myös kynttilöitä ja viidenkympin seteli. Tulevia päiviä varten perheelle annettiin jättikokoinen lahjakassi, josta paljastui numerojärjestyksessä paketti joka päivälle.

Pöllämystynyt ja liikuttunut perhe kokoontui joulukalenterin äärelle päivittäin ja paketit avattiin yhdessä.

– Joulukalenteri hämmästytti ja oli iso asia koko perheelle. Tuntui, että aina vaan paranee, Annika Nieminen muistelee.

Annika ja Ossi Nieminen saivat vaikeassa elämänvaiheessa ystäviltään yllätyksenä joulukalenterin. KUVA: MARI TURUNEN

”Joulukalenteri osoitti, että meitä ei jätetty yksin”

Vuosi 2013 oli ollut Niemisille raskas, sillä keväällä he olivat joutuneet muuttamaan kodistaan voimakkaiden homeoireiden vuoksi. Terveyshuolien lisäksi tilanne merkitsi luopumista suurimmasta osasta irtaimistoa.

Nelilapsisen perheen asetuttua vuokra-asuntoon oireet palasivat, oli lihaskipua, ihottumaa ja hengitysvai­keuksia. Syyksi paljastui jälleen sisäilma. Taas oli etsittävä uutta osoitetta ja hävitettävä omaisuutta. Joulumieli karkasi kauas.

– Meillä ei ollut tietoa kodista ja rahat olivat miinuksella. Hävetti, että meille oli käynyt näin toistamiseen.

Jälkeenpäin Annika Nieminen huomaa, että hän syytti itseään tilanteesta ja siitä oli vaikeaa puhua.

Sellaisessa tilanteessa muiden osoittama empatia oli iso asia.

– Joulukalenteri oli henkisesti ja taloudellisesti merkittävä osoitus, että meitä ei jätetty yksin.

Näpertelijä laittaa lahjansa likoon

Anu Moilanen on toteuttanut uniikkeja joulukalentereita usea­na vuonna. KUVA: ANU MOILASEN ARKISTO

– Olen tykännyt näpertää ja tehdä yllätyksiä pienestä pitäen. Olin kuusivuotias, kun paketoin vanhoja lelujani paketteihin – itselleni, jouluihmiseksi tunnustautuva Anu Moilanen nauraa.

Niemisten joulukalenterin ideanikkarina toiminut Anu oli toteuttanut uniikkeja joulukalentereita jo aiemmin kummilapsilleen ja ystävilleen.

– Toteutan joulukalentereita ajatuksella ja pienellä rahalla. Kotimaahan palanneelle lähettiperheelle pakkasin korin, josta joka päivälle löytyi runo, raamatunjae tai jotain pientä.

Tavaran valinnassa Anu on halunnut välttää krääsää.

– Amarylliksen sipulin voi hyvin laittaa ensimmäisiin päiviin. Joulukukka ja glögi ei ole välttämätöntä, mutta ne ostaisi kumminkin.

Joulukalenterin ideoinnissa saajan tunteminen auttaa. Myös ajankohdalla on merkitystä.

Ensimmäiseksi Anu ideoi itsenäisyyspäivän, ensimmäisen adventin ja mahdolliset nimipäivät.

– Viikonpäivilläkin on väliä, ja esimerkiksi askartelutarvikkeita ei kannata laittaa maanantaille, vaan mieluummin viikonloppuun, kun on enemmän aikaa. Ja joku jysäys on hyvä olla jouluaattona.

Lähimmäisen rakkautta pakettiin käärittynä

Lahden Kohtaamispaikka-yhteisössä diakonisen joulukalenterin toimivuus oli testattu jo kerran aiemmin.

Niemisille annettavasta joulukalenterista kerrottiin sähköpostitse ja samalla neuvottiin, miten mukaan pääsee.

– Ihmiset antoivat avokätisesti varojensa mukaan. Saimme lahjakortteja, leffalippuja ja lippuja uimahalliin. Tuli tavaraa ja rahaa.

Lahjoitusten jälkeen Anu kääri hihat ja ryhtyi siihen, minkä hän osaa ja mistä hän nauttii. Hän kääräisi paketteihin suklaarusinoita, sukat koko perheelle, puuvärit ja seimikuvat, kynttilöitä, tonttulakit, joulukorttien askartelutarvikkeet. Lahjakortteja hän ripotteli pitkin joulukuuta ja koetti ajoittaa niitä samaistuen perheen tarpeisiin joulun lähestyessä. Jokaiseen pakettiin kuului rukous, raamatunlause tai tarina.

– Annikan nimipäiväksi osuvaan pakettiin käärin kampaamo-lahjakortin, joka sisälsi Annikalle hiusten leikkauksen ja värjäyksen sekä hiusten leikkaukset koko perheelle.

Niin ja se jysäys, se oli tuhannen euron lahjakortti Ikeaan. 

Kerroimme Niemisen perheen tarinan 31.8.2016. Juttu on luettavissa Uuden Tien verkkolehdestä https://uusitie.com/rakenna-taivasta-maan-paalle/

WhatsApp -joulukalenteri kuroi umpeen välimatkaa kummilapsiin

Pieni tulitikkurasia – siitä se idea lähti.

Jyväskylän kristillisessä koulussa luokanopettajana työskentelevä Elina Hänninen toteutti luokassaan ”viikon jakeen” siten, että jae löytyi Raamatun näköiseksi tuunatun tulitikku­rasian sisältä.

– Oppilaat pitivät viikon jakeista kovasti ja ajattelin, että siinähän olisi vinkeä tapa välittää sanaa myös kummilapsilleni.

Hännisen 10–17-vuotiaat kummilapset asuvat kaukana, eikä yhteiseen aikaan ole usein mahdollisuutta. Hänninen keksi ottaa sosiaalisen median avuksi.

Viime joulukuussa Elina kuvasi kännykällään videon, jossa hän avasi Raamatun näköisen tulitikkurasian ja luki ääneen sisältä löytyneen jakeen. Videot hän jakoi kummilapsista kootussa WhatsApp-ryhmässä. Kuulostaa simppeliltä, ja sitä se olikin.

– Nuoret katsovat videoita mielellään. Valitsin rohkaisevia ja kauniita jakeita, sillä halusin näyttää kummilapsilleni, että Raamatusta löytyy näin koskettavia kohtia.

Kummitädin joulukalenteriin nuorten vastasivat hiljaisuudella, mutta se ei lannistanut Elinaa.

– Uskon, että Jumalan sana on elävä, tuli reaktioita tai ei. Videoita katsotaan usein uudestaan ja niihin voi palata myöhemminkin.

Myöhemmin paljastui, että videoita olivat katsoneet myös kummilasten perheenjäsenet.

– Tätini mainitsi ideastani sukujuhlissa ja näytti pojanpoikansa saaman videon. Itse näytin yhden videon lapsuudenystävälleni ja siitä poiki hedelmällinen keskustelu, Elina iloitsee.

Piditkö artikkelista? Katso alla olevasta videosta, miten Uusi Tie -lehteä tehdään! Tilaa lehti tästä.