Erilainen kotimatka

Olin työmatkalla lentokoneessa palaamassa kotiin. Kun kerroin lentoemännälle korviani vaivaavasta tinnityksestä, hän suositteli minulle siirtymistä koneen takaosaan. Kohta viereeni istuutui nainen, joka kertoi kärsivänsä astmasta ja allergiasta. Hänelläkin oli paikka toisaalla, mutta lähellä oli koira, jolle hän oli allerginen. Lentoemäntä osoitti hänelle paikan vierestäni.

Juttukaveriksi en aikonut, sillä viikonloppu oli vienyt mehut. Kätkeydyin lehden taakse. Yhtäkkiä huomasin, että vierustoverini vapisi. Sairaskohtaus? Tilanne rauhoittui, kunnes sama toistui. Nyt nainen itki.

Mitä minä teen? Tuntematon voi loukkaantua, jos kysyn, mikä hänellä on. Tuska oli niin ilmeinen, etten voinut katsella sitä vaieten. Panin varovasti käden hänen olalleen. ”Onko sinulla suuri suru?” Nainen nyökkäsi.

Hän oli matkalla sairaalan syöpäosastolle hyvästelemään sisarensa. Sisar sairasti munasarjasyöpää. Hän ja minä olimme olleet syöpähoidoissa samoihin aikoihin. ”Ihanko totta?” kanssamatkustaja hämmästeli.

”Miksi 53-vuotiaan pitää kuolla?” Kerroin, että sisarpuoleni Eija kuoli hiljakkoin syöpään samanikäisenä. Hämmennys kasvoi: ”Oletko kokenut sisaresi kuolemankin?”

Kerroin Eijan toivomuksesta tehdä hautajaisista ylösnousemusjuhlat. Hän tiesi omistavansa Jeesuksessa iankaikkisen elämän.

Mahtoiko naisen sisarella olla suhdetta hengellisiin asioihin? Kyllä, hän oli nuorempana käynyt hengellisissä tilaisuuksissa. Vierustoverikin oli, mutta nyt Jumala oli kuulemma heidät hylännyt.

”Sisareni ei jaksa puhua, enkä osaa sanoa hänelle mitään.” Rohkaisin naista pyytämään hoitajilta Virsikirjan. Sen takakannessa on Herran siunaus. Voisiko hän lukea sen sisarelleen sijoittaen siihen tämän nimen: ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua – – -”? Ehdotus tuntui hänestä hyvältä.

Hyvästelimme toisemme koneessa ihmetys silmissämme. Meidän molempien olisi pitänyt istua muualla. Ettei vain se Jumala, jonka luulemme hylänneen meidät, ole lähempänä kuin aavistammekaan?