Reilu vuosi sitten pastori, kirjailija Erkki jokinen teki viimein sen, mitä sisin oli kaivannut jo vuosia. Hän jättäytyi pois työelämästä ja vetäytyi hiljaisuuteen. – Kaivossani oli enää kannettua vettä, jota koetin jakaa muille. Lähde oli tukossa.

Hämeenkyrön kumpuilevat maisemat ovat peittyneet paksuun lumivaippaan. Postikortinkauniissa maisemassa mutkitteleva tie vie kohti keltaisen puutalon pihaa. Talon isäntä, Erkki Jokinen, on tullut vierasta vastaan pihalle, mutta tupaan emme mene, vaan jatkamme lumeen kaivettua polkua pihan perälle vanhaan punaiseen mökkiin.

Matalaan majaan astuessa aika humpsahtaa taaksepäin. Tuvan nurkassa nököttää Porin Matti ja kammarin puolella lämpöä antaa pönttöuuni. Vanhat sähköjohdot kiemurtelevat seiniä pitkin pinkopahvin päällä. Tämä piilopirtti on pastori, kirjailija ja luontokuvaaja Erkki Jokisen keidas. Täällä hän on viettänyt päivänsä reilun vuoden ajan lukien, rukoillen ja mietiskellen.

Rohkea repäisy oli tie kosketukseen itsen kanssa

Kummastelevia katseita, ihmetteleviä kysymyksiä. Erkki Jokisen ratkaisu vetäytyä hiljaisuuteen on hämmentänyt monia ja kustantajakin on ollut kiinnostunut, olisiko uutta kirjaa jo tulossa. Mutta mies itse tietää, että hän on juuri siinä, missä nyt pitääkin – rauhassa Jeesuksen lähellä.

Jo vuonna 2014, kun Erkki ja Leena Jokinen muuttivat Helsingistä Hämeenkyröön Leenan ikääntyneiden vanhempien avuksi, Erkistä tuntui, että olisi syventymisen aika. Elämäntilanne olisi antanut siihen mahdollisuuden, sillä viimeinenkin lapsi oli muuttanut kotoa.

Jo tuolloin papin tehtävissä tuntui, että hän on kannetun veden varassa. Sielunhoitotyössä vastaan oli tullut hengellisen kypsymisen tarve. Kuinka kohdata ihmisen hätä syvällä myötätunnolla varjellen samalla omaa erillisyyttään?

Mutta Hämeenkyröön asettumisen jälkeen Jokinen sai työtarjouksia, joihin oli mukava tarttua, ja niin toive vetäytymisestä siirtyi.

– En ole pystynyt suojelemaan tarvettani hiljentymiseen, hän pohtii nyt.

Lopulta marraskuussa vuonna 2017 oli aika. Irtisanoutumistaan seuraavana päivänä Erkki lähti Saariselälle yhdeksän päivää kestäneelle ensilumenvaellukselle. Kiilopäältä hän otti suunnan kohti Saariselän korkeinta huippua, Sokostia. Askel askeleen perään saappaat painuivat maahan. Kävelyn rytmissä jotain alkoi liikahdella miehen sisimmässä. Kyynelet nousivat silmiin.

– Tulin itselleni näkyväksi. Siellä tunturissa paljastui moni epäaito ja teennäinen asia. Vaikka se oli murehduttavaakin, sain olla Jumalan ympäröimä, uskaltaisinkohan sanoa, että Jumalan sylissä. Siinä oli valtavan suuri toivo.

Kaivoa avaamassa

Se, mitä teemme, mitä omistamme ja mitä muut meistä ajattelevat. Erkki Jokisen mukaan nämä kolme asiaa pitävät meidät tiukasti kiinni erilaisissa oravanpyörissä.

– Mitä enemmän elämme Jumalasta käsin, sitä vähemmän nämä narut vetelevät meitä.

Hän huomaa nyt, kuinka tekemisen, omistamisen ja muiden miellyttämisen äänet ovat juoksettaneet myös häntä niin lähetystyöntekijänä kuin papin työssä.

– Olen elänyt pitkälti papin virasta käsin. Irtaantumalla virasta ja ulkoisesta asemasta huomaan, kuinka paljon se on ohjannut elämääni.

Tunturissa liikkeelle lähteneet kyyneleet olivat hyvä alku. Kyyneleet puhdistavat sydämen sumeat ikkunat, jotka likaantuvat sisältäpäin.

– Erämaaisät opettivat, että kyyneleet ovat Jumalan armolahjoja sille, joka etsii puhdistumista ja uudeksi tekemistä.

Nyt kalenterissa on korkeintaan pari menoa viikossa ja aikaa vapautuu tärkeimpään – sydämen puutarhan viljelyyn. Mietiskellessään Erkki on ajatellut paljon kahta uskon esikuvaa: Jeesuksen äitiä ja toista Mariaa, Martan siskoa. He osasivat istua Jeesuksen jalkojen juuressa ja kuunnella sydämellään, pysäyttäen kaiken muun, kun Jeesus oli lähellä.

Ja juuri siinä, Jeesuksen lähellä, myös Erkin sisimmästä on alkanut löytyä uudestaan lähde, joka oli peittynyt monen asian alle.

Sydän on ihmisen syvin olemus

Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde. (San. 4:23.)

Sydämen varjeleminen ei ole itsekästä, sillä se on ainoa, mitä meillä on annettavana läheisille ja Jumalalle.

– Varhaisille kristityille sydän ei ollut vain tunnekeskus, vaan ihmisen syvin olemus, jossa hän kohtaa Jumalan.

Jeesus muistuttaa, että sydämestä lähtee myös kaikki paha ja vahingoittava.

– Olennaista on, kuka sydäntä hallitsee.

Samaisessa Sananlaskujen luvussa kehotetaan katsomaan eteenpäin sivuille pälyilemättä. Sen Erkki Jokinen näkee kutsuksi karsia virikkeitä ja tietotulvaa. Koko ajan ei tarvitse pälyillä, vilkkuuko kännykkä saapuneen viestin merkiksi.

Sydämensä sivuuttaneelle uupuminen tai masennus voivat olla armollisia kutsuja syventyä kuulostelemaan, mitä itselle kuuluu ja mihin Jumala kutsuu.

– Vaatii rohkeutta kyseenalaistaa meihin takertuneet vaatimukset. Mutta Henki puhuu toisin, hän puhuu Jumalan hyvyyden kieltä.

Sydämen varjeleminen on tärkeää.

– Sydän on uskon keskus. Ilman sitä pääntieto ja ymmärryskin kuivettuu. Sydämen varjeleminen ei ole itsekästä, sillä se on ainoa, mitä meillä on annettavana läheisille ja Jumalalle.

Jokinen viittaa Jeesuksen vertaukseen peltoon kätketystä aarteesta. Ostaakseen aarteen sisältämän pellon, mies myi kaiken omaisuutensa.

– Olen tällainen helmen kalastaja. Olen jättänyt kaiken muun löytääkseni aarteen.

Karsiminen kirkastaa painoarvon

On yksi, joka tukee Erkkiä hänen radikaalissa repäisyssään.

– Vaimoni Leena on siunannut minut tälle matkalle itseeni. Hän iloitsee kanssani, ja jaamme yhdessä rukousaiheita, joita päivän aikana kannan Herralle.

Katseeni kiinnittyy ikonein ja kynttilöin koristettuun rukousalttariin. Sen edessä on polvistumistuki.

1950-luvulta lähtien psykoterapiassa on nähty, että ihminen löytää itsensä suhteessa toiseen. Jokiset pohdiskelevat minuutta, mikä onkin luontevaa, sillä Leena työskentelee psykoterapeuttina ja perheneuvojana.

Pitkä avioliitto tuntuu suurelta siu­naukselta, lahjalta.

– Suhteessa Leenaan olen alkanut tulla itsekseni, Erkki pohdiskelee.

Kun elämä on hidastunut ja turhia virikkeitä on karsittu, myös tuosta läheisimmästä ihmissuhteesta on tullut yhä tärkeämpi.

– Kun asiat kasvavat merkityksellisemmiksi, ne ottavat isomman tilan. Siksi aidosti tärkeitä asioita voi olla vähemmän.

Huikaiseva Kristus-salaisuus

Pikkutuvan seiniä kiertävät kirja- ja levyhyllyt. Erkki Jokinen on kuluneen vuoden aikana lukenut Raamattua, eksegetiikkaa, Uuden testamentin teologiaa, Novumia(kreikankielinen Uusi testamentti), patristiikkaa, uskonpuhdistajia ja moderneja teologeja kuten Jürgen Moltmannia. Parhaillaan hän lukee japanilaisen luterilaisen teologin Kazoh Kitamorin ajatuksia Jumalan kivun teologiasta.

– Kun Jeesus kuoli ristillä, kärsimys ei koskenut vain Poikaa, vaan myös Isä kärsi Pojan rinnalla. Tässä Isän ja Pojan kivussa voimme löytää myötätunnon lähteen.

Jokinen kokee, että hän saa nyt kerrata teologiaa, johon ei tullut uppouduttua opiskelijana.

– Olin teologian opinnoissa varautunut ja suojauduin. Varautuneisuuteeni vaikutti varmaan taustani herätyskristillisessä nuorisotyössä.

Varhaisten kirkkoisien ajatukset ja muiden kirkkokuntien löydöt ovat olleet rikastuttava kokemus. Erityisesti ortodoksien ja katolisten teologien oivallukset syvästä yhteydestä tai yhdeksi tulemisesta Jeesuksen kanssa (unio mystica) on ollut suuri löytö. Kun sen yhdistää luterilaiseen vanhurskauttamisoppiin, kuva Jeesuksesta on tullut täyteläisemmäksi.

Selittäminen vaihtuu palvonnaksi

Jo tullessaan uskoon 12-vuotiaana Erkki Jokinen koki ihmeellistä iloa. Galatalaiskirjeen äärellä Paavali sanoitti järisyttävää Kristus-salaisuutta, joka resonoi pienen Erkin sisimmässä: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota vielä tässä ruumiissani elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” (Gal.2:20.)

Tämän järisyttävän riemun rinnalla sisintä riepovat houkutukset: tekeminen, omistaminen ja muiden mielipiteet hiljenevät.

– Vastavoima kiusaajan houkutuksille löytyy syntien anteeksisaamisesta ja syvästä yhteydestä Kristukseen.

Seuratessaan erämaaisien esimerkkiä, Erkki Jokinen on toteuttanut sen, mistä moni haaveilee. Tämä kohtaaminen saa minutkin kaipaamaan lähteelle, läheisempään sydämen yhteyteen Mestarin kanssa. Sinne, missä Jokisen mukaan puhuminen muuttuu kuuntelemiseksi ja vastaanottamiseksi. Selittäminen vaihtuu salaisuuden palvonnaksi.