Elämä on lyhyt – iankaikkisuus on loputon

Miksi jokaisen ihmisen, silloinkin kun hän on terve, voimissaan ja menestynyt, on hyvä pysähtyä ajattelemaan iankaikkisuutta? Oikeastaan se on ilmeistä. Jos iankaikkisuus on olemassa, tulen viettämään äärettömän paljon enemmän aikaa siellä kuin täällä. Se ei tarkoita, että tämä elämä olisi merkityksetöntä. Päinvastoin. Jos tässä elämässä ratkeaa se, missä ja minkälaisissa oloissa vietän iäisyyteni, silloin tämä elämä on – jo senkin takia – mittaamattoman merkityksellinen.

Iankaikkisuuden todellisuus tekee tässä ja nyt elettävästä elämästä vakavasti otettavaa ja syvällistä. Kukaan meistä ei tiedä, milloin elämä loppuu. Se voi tapahtua äkillisesti, odottamattomasti, tai sitten meillä on vielä jonkin verran, mutta lopulta hyvin vähän aikaa. Itse asiassa meitä muistutetaan joka päivä elämämme lyhyydestä. Päivittäin tiedotusvälineissä esitetään jatkuvasti kasvavat koronaan kuolleiden luvut. Samalla me tiedämme, että kaikki ne, jotka eivät kuole koronaan, kuolevat johonkin muuhun. Kaikki ihmiset tietävät kuolevaisuutensa.

Kristityn, jonkinlaisena nerona pidetyn ja lyhyehkön elämän eläneen ranskalaisen matemaatikon Blaise Pascallin (1623-1662) mukaan ihminen pettää itsensä juuri siinä, että hän tuntee totuuden mutta hylkää sen. Itsensä pettäjä tunnistaa totuuden, kavahtaa sitä ja yrittää tietoisesti korvata sen valheella. Pascal kirjoittaa: ”Ihminen haluaisi päästä eroon totuudesta, ja koska on kykenemätön tuhoamaan sen sellaisenaan, hän tuhoaa sen parhaan kykynsä mukaan omasta ja muiden tietoisuudesta.” (William Wood: Blaise Pascal on Duplicity, Sin, and the Fall, Oxford Press, 2013, siv. 11)

Joku on kutsunut koko hyvinvointiyhteiskuntaa jättiläismäiseksi tavarataloksi, jossa on myytävänä mielikuvituksellinen määrä tavaraa. Sen tarkoitus on auttaa meitä työntämään kuolevaisuutemme pois tietoisuudestamme.

Joku on kutsunut koko hyvinvointiyhteiskuntaa jättiläismäiseksi tavarataloksi, jossa on myytävänä mielikuvituksellinen määrä tavaraa. Sen tarkoitus on auttaa meitä työntämään kuolevaisuutemme pois tietoisuudestamme. Me kuolemme, koska elämme synnin ja katoavaisuuden alaisuudessa. Blaise Pascalin mukaan ihmiskunta ei ole ainoastaan tietämätön langenneisuudestaan, vaan se tahtoo olla siitä tietämätön. Me vihaamme totuutta itsestämme, ja siksi me hylkäämme sen. Ennen kaikkea ihmiset eivät halua ajatella omaa syntisyyttään, ja siksi ”ihmiset halveksivat uskontoa, he vihaavat sitä, ja pelkäävät, että se voisi olla totta”.

Elämän lyhyys ja kuolevaisuutemme ovat vuorenvarmoja, väistämättömiä asioita. Mutta entä iankaikkisuus? Sekin on Raamatun mukaan istutettu syvälle sydämemme tietoisuuteen. (Saarnaaja 3:11) Olemme perimiltään tietoisia siitä, että kaikki ei lopu kuolemaan. Lisäksi, jos haluaa näyttöä iankaikkisuuden olemassaolosta, meillä on Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus. Jeesus tuli iankaikkisuudesta, eli ja opetti keskuudessamme. Hänet tapettiin ristiinnaulitsemalla, mutta hän nousi kuolleista ja osoitti näin olevansa elämän ja kuoleman Herra. Hänen mukaansa meidätkin tullaan herättämään kuolleista ja tuomitsemaan. Tuomiolta meidät lähetetään joko iankaikkiseen taivaaseen tai iankaikkiseen kadotukseen. Se kumpi on päämäärämme, ratkeaa tämän elämän aikana. Se ratkaistaan sen perusteella, mikä on suhteemme Jeesukseen Kristukseen ja hänen opetukseensa. On vielä useita muitakin syitä, mutta tämä on tärkein syy, miksi meidän jokaisen on hyvä ajatella omaa iankaikkisuuttamme.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: