”Armoa ihmettelen edelleen”

Hyppäsimme mukaan Nina Åströmin keikalle Kylmäkosken vankilaan.

Kello 14.00

Vantaalla on kesäisen vehreää. Kun kurvaan pihaan, Nina Åström odottaa jo kerrostalon parkkipaikalla. Hänen mustaan pakettiautoonsa on lastattu keikkakamat: äänentoistoa, kosketinsoitin, ”Loota”, mikit ja johtoja.

Istun Ninan kanssa Toyota Pro Acen takapenkille. Ratin takana on Porvoosta ajellut Jim Hakola, Ninan keikkojen järjestelijä sekä kolmen muusikon muodostaman kokoonpanon komppaaja. Tänään on vuorossa vankilakeikka.

– Olen suhtautunut kaikkiin itseäni määrittäviin juttuihin, eli Euroviisuihin, Hilja Aaltosen lauluihin ja vankilatyöhön, aluksi nihkeästi, Nina naurahtaa.

Nyt hän ei voisi kuvitellakaan työtään ilman vankiloita.

Kun Klinu Laukkanen ja Ilkka Puhakka alkoivat houkutella Ninaa mukaansa Venäjän vankiloihin syksyllä vuonna 2000, hän ihmetteli, ”miten tällainen länsimisu voisi toimia” sellaisessa ympäristössä.

Mutta niin vain seuraavana keväänä hän esiintyi karussa vankilassa Murmanskissa. Kun muusikkoystävä Kaarle Mannila ehdotti ensimmäisen vankilakeikan jälkeen majoituksessa, että katsotaanko Euroviisuja, Nina ei jaksanut. Vain vuotta aiemmin hän oli edustanut Suomea A little bit of love -biisillään Euroviisujen valtavassa spektaakkelissa.

– Vankilassa näin ihmisten silmät ja ymmärsin heitä. Kuin olisin tullut kotiin. Vangit ovat iloisia, että joku tulee. He arvostavat, että olemme ammattilaisia.

Nopeasti selvisi, ettei kannata koettaa olla kovempi kuin mitä on.

– Olen keski-ikäinen isoäiti, joka puhuu hiljaisella äänellä. Itä-Euroopan keikoilla kaikki kollegani ovat ex-vankeja. He sanovat, että juuri erilaisuuteni puhuttelee vankilassa. Moni ihmettelee, kuinka joku hyvätaustainen haluaa seurata Jeesusta.

Sanoja haetaan välillä englannista tai kotikielestä ruotsista. Kädet elävät.

Tulos on kauniimpi yhdessä
Kello 14.27

Sadepisarat ropsahtelevat tuulilasiin, kun Jim ajaa kolmostietä pohjoiseen. Nina soittaa kitaristi Kimmo Suomelalle, joka ajaa keikalle Vaasasta. Hänen kanssaan Nina on tehnyt keikkaa jo melkein kaksikymmentä vuotta.

– Olemme yhdessä keikkamatkalla vaikka eri autoissa. Välitämme, miten toisen matka sujuu, Nina toteaa, kun puhelin hälyttää.

Nuorena Nina kiersi paljon yksin ja osaisi sen edelleen.

– Tulos on vaan kauniimpi yhdessä. Olemme kuin samaa perhettä. Sitä oppii pitämään toisista huolta, kun matkustetaan yhdessä paljon.

Nina keikkailee paljon ulkomailla. Keväällä hän esiintyi Valko-Venäjällä kristillisen musiikin festivaaleilla vaikka harmitteleekin, ettei muutaman kappaleen mittaisilla festarikeikoilla saa niin hyvää yhteyttä yleisöön.

Työssään Nina kohtaa useita kulttuureja, mentoroi nuorempia muusikoita, pitää työpajoja, äänittää levyjä studioissa ja uusimpana tuottaa vlogeja.

– Pääni pysyy kasassa, kun ymmärrän, että lopulta teen vain yhtä juttua: esittelen Jeesusta.

Syksyn keikkakalenterissa on vuorossa muun muassa Ukraina.

– Siellä ollaan kuin valtiovierailulla. Toivon, että osaisin nähdä sen kaiken yli, etten vierastaisi kumpaakaan: loistoa tai karuutta.

Jimille musiikin merkitys on pienentynyt koko ajan.

– Mähän roudaan kamoja ja naputan laatikkoa (Lootaa). En tekisi tätä ilman hengellistä merkitystä. Haluan heijastaa Jeesusta ja kohdata ihmisiä, hän huikkaa ajaessaan.

Keikkapäivässä itse esiintyminen onkin vain pieni siivu kokonaisuudesta. Tänään keikkapaikalle ajo kestää normaalia vähemmän, vain pari tuntia.

Esiintymislava jalkapallomaalin alla
Kello 15.30

Paku kääntyy pikkutieltä kohti Kylmäkosken vankilaa, jota kiertävät piikkilangalla päällystetyt betonimuurit.

Parkkipaikalla odottelee motoristeja ajoasuissaan ja nahkaliiveissään. Christian Motorcyclist Associaton (CMA) on yksi Suomessa toimivista kuudesta kristillisistä moottoripyöräkerhoista.

Parkkipaikalla kätellään, halataan, hymyillään. Kun suunnitelmat on kerrattu, käydään piiriin käsikädessä ja rukoillaan. Illan tavoitteena ei ole järjestää showta, vaan kaikki toivovat, että tänään Jeesus saisi vapauttaa sydämiä, joissa tiukin lukko on sisäpuolella.

Jim ajaa pakun vankilan sisäpihan läpi ulkoilukentälle. Esiintymislavan virkaa hoitaa jalkapallomaali, jonka päälle on heitetty pressu suojaksi.

Kamojen purkaminen alkaa välittömästi. Jim, Kimmo ja Nina tietävät tismalleen mitä tekevät. Taivaalle on kertynyt tummia pilviä, ja kylmä tuuli saa olon hetkessä kohmeiseksi.

Jengit vaikuttavat vankilan sisälläkin
Kello 16.30

Vankilalta näyttää: ikkunoissa on kalterit, ja ulkoilupihan vieressä on verkkoaidalla erotettu painonnostoalue puntteineen.

CMA:n motoristit ajavat päristen paikalle, ja se onkin tapaus suomalaisessa vankilassa. CMA on ainoa kerho, joka saa vierailla vankiloissa moottoripyörillään. Tämä perustuu pitkäaikaiseen yhteistyöhön ja luottamukseen.

Monella vangilla on jengitaustaa. CMA:n Saarijärven chapterin (jaoston) presidentti Vesa Rautasaaren mukaan moottoripyöräilijöiden kesken vaikuttaa kunnioitus.

– Bikeri on bikeri. Jos kaverilla on loppunut bensa tai hän on muuten jäänyt tien päälle, kaikkia autetaan. Ei siinä katsota mitä liivissä lukee.

Katsomoalue on erotettu neljään osaan lippusiimoilla, ja niihin vangit tuodaan pian osastoittain. Osa vangeista ei saa olla tekemisissä keskenään.

CMA:n väki kasaa kenttäkeittiön makkaranpaistoa varten. Tarjolle laitetaan myös Motoristi-Raamattuja ja kerhon esitteitä.

Soundcheck kuuluu taustalla, kun Sikke kertoo, että menossa oli kahdeksas vankilatuomio, kun hän tuli Ruotsissa uskoon.

– Olen tehnyt vankilatyötä kolmekymmentä vuotta. Pastori Vesa Mäkelän kanssa aloitimme Vaasassa kristillisen osaston, ja ne ovat levinneet muihinkin vankiloihin.

Vankilapappi elää vankien keskellä
Kello 16.52

Vankilapappi Vesa Mäkelä kutsuu vieraat kahville työtilan yläkerrassa sijaitsevaan taukotilaan. Saan kuulla, että Mäkelä on pappien keskuudessa erittäin kokenut ja arvostettu. Tuntuvat hänestä pitävän Kylmäkoskella myös vartijat ja vangit.

Muiden kahvitellessa Nina kipaisee laittautumaan ja palaa pian hiukset kiinni kietaistuna.

– Konserttiin on ilmoittautunut 65 vankia, joista viisi ei puhu suomea. Otan sen jotenkin huomioon, Nina miettii ääneen.

Viimeinen vilkaisu peiliin ja sitten mennään.

Jeesus tekee todella vapaaksi
Kello 17.13

Kun apulaisvankilanjohtaja Tapio Vanha-Jaakkola toivottaa kaikki tervetulleeksi, muutamat vangit istuvat puulavoilla toisten seisoskellessa taaempana. Suurin osa on omissa vaatteissaan. Romaneja suorissa housuissa, lihaksikkaita jässiköitä salihousuissa ja shortseissa.

– On nämä mukavia ja tärkeitä vierailuja. Nina on ollut meillä ennenkin, vankien työnjohtajana toimiva Seppo myhäilee kentän laidalla.

Ovat palaneet kaikki sillat, Nina aloittaa.

CMA:n motoristit koettavat saada kontaktin jokaiseen paikalle tulleeseen. He vierailevat vankilassa säännöllisesti tapaamassa vankeja, myös yksittäin.

– Terveisiä taholta, joka tuntee sinut paremmin kuin sinä itse, Nina aloittaa.

Vankilan henkilökunnalle ilta on poikkeustilanne, ja vartijat vaikuttavat rennoilta mutta tarkkaavaisilta. Myös korkean verkkoaidan ulkopuolella on pakettiauto, josta iltaa valvotaan.

– Joku voisi häiriköidä tai yrittää lähettää kamaa dronella, Vesa Rautasaariselittää.

Keikka soljuu eteenpäin, pastori Vesa Mäkelä hymyilee kävellessään.

”Minulla ei ole rikosrekisteriä, mutta olen vieraillut noin 350 vankilassa. Olen oppinut, että vapaus ei tarkoita kaltereiden puuttumista. Kun Jeesus on tehnyt vapaaksi, ihminen on todella vapaa”, Ninan sanat kaikuvat kentällä.

Freedom within the prison walls-biisissä kitarasooloa vinguttavan Kimmo Suomelan ääni seuraa kitaraa kiekuen ja muokuen. Kerrassaan upeaa.

– Kun tarpeeksi kauan asuu metsässä, tulee tuollaiseksi, Nina naurahtaa mikkiin soolon jälkeen, ja Kimmo saa aplodit.

Ja taas todistetaan
Kello 18.00

Kati kääntelee makkaroita grillissä, ja tuulee niin, että pelkään CMA:n katoksen kaatuvan. Ninan äänessä kylmä ei kuulu. Kun hän laulaa Vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi, yksi vanki livahtaa kahden lippusiiman ali jutellakseen miehen kanssa, jonka kasvot ja kaljuksi ajeltu pää on tatuoitu täyteen. Kaksi vartijaa lähtee välittömästi kävelemään miehiä kohti ja ensimmäinen palaa paikalleen.

Makkarat alkavat tuoksua, kun Nina julistaa evankeliumia ja johdattaa rukoukseen.

– Ei täällä oikeastaan muut ryhmät vieraile kuin kristityt. Joskus hengellisyys tulee ulos korvista, nuorempi vartija toteaa.

Osasto 32 ja 12 saavat siirtyä makkarajonoon, ja vapaaseen mikkiin tarttuu Vesa Rautasaari. Hän kertoo, että CMA toimii neljässäkymmenessä maassa ja jäseniä kerhossa on 125 000, heistä 70 Suomessa. Jälleen todistetaan Jeesuksesta.

Moottoripyöräkerholaiset myhäilevät, kohtaamiset ovat onnistuneet.

Illan päätteeksi vangeilla on mahdollisuus kiittää illan vieraita. Kätellään ja joku iskee nyrkillä ylävitoset ennen paluuta omalle osastolle. Nina katsoo jokaista silmiin ja hymyilee.

 

Töitä sai tehdä
Kello 19.23

Nina istuu vilttiin kääriytyneenä Toyotan etupenkillä – paleltaa. Seppo auttelee iloisesti purkamisessa ja pian auto on pakattu. Vesa Rautasaari kiittää vankilan apulaisjohtajaa sanoen, että ”tällainen ilta ei onnistuisi joka vankilassa”.

Kun kaikki on halattu, moottoripyörät starttaavat äänekkääsi. Ajamme peräkanaa porteista ulos.

Autossa on raukea tunnelma.

– Pääsit seuraamaan yhtä haastavimmista keikoista, Jim toteaa.

Hänkin paleli, ja tuulisella säällä äänentoistosta vastaaminen oli haastavaa.

– Kyllähän siinä tiesi tekevänsä töitä. Emme mielellään tee ulkoilmakeikkoja, sillä sisällä tunnelma on intiimimpi, Nina tuumii ja jatkaa:

– Koetimme kertoa evankeliumin selkeästi. Jatko on Pyhän Hengen työtä.

”Nyt vasta tiedän mitä teen”
Kello 20.48

Jim Hakola ohittaa kuorma-autoja, kun Helsinkiin on 67 kilometriä.

– Matkustaminen on iso ja raskain osa tätä työtä. Se on vain hyväksyttävä, Nina Åström sanoo.

Musiikki imaisi kieltenopettajaksi opiskelleen kolmekymmentäviisi vuotta sitten, ja sen jälkeen Nina on keikkaillut.

– Musamaailmassa ihaillaan nuoruutta. Minusta tuntuu, että tiedän vasta nyt, mitä teen. Olen rennompi. Tiedän, että ihmiset on ihmisiä, olipa vastassa Armaniin pukeutunut tai kengätön kerjäläinen.

Taas kädet heiluvat, kun nainen puhuu sydämensä kyllyydestä.

– Armoa ihmettelen edelleen.

Iän myötä näkökyky on parantunut.

– On hyvä tehdä työnsä hyvin, mutta edes parhaani ei tässä riitä. Vain Pyhä Henki voi koskettaa niin, että ihmisen elämä muuttuu.

Kehäkolmosella ilta-aurinko loistaa lempeästi. Kello on 21.48 Toyota pysähtyy omaan parkkiruutuunsa. Kotona ollaan.