Arkkipiispalta hämmentävä puheenvuoro

Arkkipiispa Kari Mäkinen puhui piispainkokouksen avauspuheenvuorossaan 25. tammikuuta samaa sukupuolta olevien tulevista avioliitoista. Arkkipiispan kannanotto on vähintäänkin hämmentävä kun ottaa huomioon, että muun ­muassa kirkolliskokous ja piispainkokous ovat jo kymmenisen kertaa kannanotoissaan päätyneet siihen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Mäkisen mukaan kirjava käytäntö tulee olemaan kirkon todellisuutta. ”Se on minusta myönnettävä. Tulee myös olemaan tilanteita, joissa pappi omantuntonsa ohjaamana toimittaa avioliittoon vihkimisen ohjeista huolimatta. Kirkko ei siihen kaadu.”

Kommentti on laajasti ymmärretty arkkipiispan suoranaisena tukena niille papeille, jotka aikovat toimia vastoin kirkon kantaa. Mäkinen peräänkuuluttaa pastoraalista vastuuta ihmisistä ja ihmisten palvelemisesta: ”En usko, että kirkon tulevaisuutta voidaan rakentaa sanktioiden, kurinpidon, kontrollin ja oikeusprosessien avulla. Siksi: mikäli mahdollista ja mikäli se meistä riippuu, tehkäämme kaikkemme, ettei niin käy.”

Avioliittokysymystä ei voi kirkossa ratkaista pakottamalla kaikkia muodolliseen ”yhteyteen”, jossa ­konservatiiveille suodaan vapaus ”ajatella asiasta miten haluavat”, mutta kaikkien on käytännössä pakko toimia niin kuin ­liberaalit päättävät.

Niin totta kuin tämä lause irralleen otettuna onkin, se on arkkipiispalta tässä yhteydessä ristiriitainen. Juuri ”sanktioiden, kurinpidon, kontrollin ja oikeusprosessien” avullahan Kari Mäkinen ja muut piispat ovat viime vuosina olleet paimentamassa kirkon konservatiiveja. Pitäisikö kannanotto ymmärtää niin, että jos ollaan Mäkisen kanssa samoilla linjoilla, silloin kurinpitoa ja kontrollia pitää välttää? Jos sen sijaan ollaan tunnustuskirjoihin ja Raamattuun vedoten eri mieltä Mäkisen kanssa, silloin niitä pitää käyttää?

Seuraavassa toteamuksessa arkkipiispa on oikeassa: ”Olen havainnut, että avioliittokeskustelussa on vain osittain kyse avioliitosta. Se on myös keskustelua uskontulkinnasta, raamatuntulkinnasta, ihmiskuvasta, maailmankuvasta ja jumalakuvasta. Esiin tulleet eroavaisuudet koskevat tämän kaltaisia syviä kysymyksiä.”

Ero on todella syvä. Arkkipiispa Mäkinen kehottaa puheessaan iloitsemaan homosuhteessa elämisestä, kun taas apostoli Paavali Raamatussa varottaa samasta asiasta kadottavana syntinä (1. Kor. 6:9–11). Tätä kysymystä ei voi kirkossa ratkaista pakottamalla kaikkia jonkinlaiseen muodolliseen ”yhteyteen”, jossa konservatiiveille suodaan vapaus ”ajatella asiasta miten haluavat”, mutta kaikkien on käytännössä pakko toimia niin kuin liberaalit päättävät.

Avioliitto ei ole mikään pikkujuttu. Sitä ei voida muuttaa ilman merkittäviä, pitkäaikaisia, henkilökohtaisia, sosiaalisia, hengellisiä ja kirkollisia seurauksia itsellemme ja lapsillemme.