Antakaa perinteisille herätyskristityille tilaa kirkossa

Kansainvälisesti kristillisten kirkkojen enemmistökanta on, että pastorina toimiminen on miehen tehtävä. Suomen ev.lut. kirkossa tällä kannalla olevia on viime aikoina kohdeltu todella jäätävästi. Ensin perinteisellä virkakannalla olevilta otettiin pois mahdollisuus saada pappisvihkimys. Sitten osa jo kirkossa vihityistä papeista potkittiin ulos viroistaan. Sen jälkeen alettiin siellä täällä ottaa pois tietyille naispappeuteen ja uuteen avioliittokäsitykseen kriittisesti suhtautuville järjestöille osoitettuja seurakuntien määrärahoja.

Sitten arkkipiispa kielsi Turussa Maata näkyvissä -festareilla ehtoollisen viettämisen ilman naispappeja. Sitten helsinkiläisessä Paavalin kirkossa kiellettiin naispappeuteen ja uuteen avioliittokäsitykseen torjuvasti – juuri Paavalin opetusten tähden – suhtautuvien järjestöjen materiaalin jakaminen.

Nyt viimeksi on esimerkiksi Mikkelissä kielletty perinteisen virkakannan mukaisten jumalanpalvelusten pitäminen. Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen analysoi nykyistä tilannetta kirkossa hyvin tämän viikon Uudessa Tiessä.

NÄYTTÄÄ SILTÄ, että joillekin kirkossa jo pelkkä klassisella virkakannalla olevien, ja sen mukaisesti toimivien, olemassaolo on sietämätön ajatus. Täytyy ihmetellä konservatiivisten kristittyjen kärsivällisyyttä tässä tilanteessa.

Kun kirkolliskokous hiljattain päätti, ettei kirkko laajenna avioliittokäsitystään koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja, ”sateenkaaripapit” päättivät olla välittämättä päätöksestä ja jatkoivat näiden parien vihkimistä.

Sateenkaaririntamaan kuuluva teologian tohtori Vesa Hirvonen toteaa Kotimaa24:n blogissa (23.1.): ”Minusta näyttää siltä, että tilanne kärjistyy, jos seurakuntalainen tai ryhmä tuntee joutuvansa ratkaisevalla tavalla osalliseksi itselleen mahdottomasta asiasta. – – Yhteisen kirkkoon kuuluminen on vaikeaa tai mahdotonta niille, joiden mielestä ei voi kuulua kirkkoon, jossa edes periaatetasolla sallitaan itselle mahdoton asia. Jos riittää, että itse ei asiaa tarvitse hyväksyä tai sen voi käytännössä väistää, voi kuulua yhteiseen kirkkoon.”

Suurin piirtein näin se on. Ihmisten pakottaminen toimimaan omaa vakaumustaan vastaan toimii harvoin.

MUTTA MIKSI SITTEN PITÄISI pakottaa kirkon jäsenet hyväksymään uudistuksia, jotka ovat vastoin Raamatun opetuksia ja kirkon perinteistä vakaumusta? Herätyskristityt voisivat olla välittämättä tällaisista päätöksistä ja jatkaa perinteisten jumalanpalvelusten viettämistä. Miksi ylipäätään pitää anella lupaa viettää klassisen järjestyksen mukaisia jumalanpalveluksia omassa kirkossaan?

Antakaa meidän perinteisellä kannalla olevien seurata vakaumustamme. Älkää kieltäkö meiltä pappisvihkimyksiä, jumalanpalveluksia ja ehtoollista. Antakaa meidän toimia rauhassa, niin kuin mekin annamme teidän toimia.

SATEENKAARIVÄELLE ja heidän ideolo­giaansa kirkossa kannattaville papeille, kirkkoherroille ja piispoille voisi jälleen kerran esittää toivomuksen: antakaa meidän perinteisellä kannalla olevien seurata vakaumustamme. Älkää kieltäkö meiltä pappisvihkimyksiä, jumalanpalveluksia ja ehtoollista. Antakaa meidän toimia rauhassa, niin kuin mekin annamme teidän toimia.

Niin kuin kirkkoherrana toimiva ja perinteisellä kannalla oleville omassa seurakunnassaan tilaa järjestänyt Kaisa Huhtala sanoi jo vuonna 2017: ”Meidän kirkossa on sellaisia ihmisiä, jotka jostakin syystä ajattelevat, että nainen ei voi olla pappi. Minua ei häiritse, että joku ajattelee sillä tavalla. Ei se ole minulta pois.” (Aamulehti 20.11.2017)

Katso alla olevalta videolta, mikä on Uuden Tien näky: