Aarre pimeyden kätköstä

Mitä tapahtuu, kun Jeesukseen luottava nainen uskaltautuu kohtaamaan prostituoidun ja muistuttaa tälle, että toivoa on?

Kapkaupungin kadulla oli pimeää, kun lähetystyöntekijä Maarit Eronen hytisi villakangastakkinsa suojassa ja katseli minihameisiin pukeutuneita naisia. Kuinkahan kylmä heillä on, hän ajatteli.

Suomen kevätkuukaudet merkitsevät Etelä-Afrikassa lähestyvää syksyä, ja tuuli puhaltaa silloin raaemmin. Huhtikuussa vuonna 2013 Maarit jalkautui ensimmäisiä kertoja kadulle ystäviensä Anne ja Alex Abokin kanssa, sillä he olivat saaneet näyn tavoittaa prostituoituja.

Verkosta löytyneet poliisiraportit olivat johdattaneet tiimin Kapkaupungin esikaupunkiin Bellvilleen, tavanomaiselle asuinalueelle, joka koostui parista kymmenestä kerrostalosta.

He parkkeerasivat auton McDonald´sin parkkipaikalle, tarkkaillakseen läheistä katua. Onkohan tämä oikea paikka? Hei, tehtiinkö tuossa juuri huumekauppa? Onko tuo tyttö prostituoitu?

Jutustelu pikaruokaravintolan vartijan kanssa avasi silmiä. Vartija kertoi, että jotkut läheisen portin takana olevista kerrostaloista olivat nigerialaisten huumekauppiaiden ja paritta­jien hallussa. Niissä asuvat naiset työskentelivät vuoroissa – kun toiset nukkuivat, toiset työskentelivät kadulla. Portin vartijoilla oli luotiliivit.

– Kaikki oli alkuun epäselvää, eikä meillä edes ollut suunnitelmaa, kuinka edetä. Mutta meillä oli vahva luottamus askel kerrallaan avautuvaan Jumalan johdatukseen, Maarit Eronen muistelee.

Orja vai aarre?

Aina ennen kadulle astumista tiimi rukoili.

– Ne olivat erityisen voimallisia rukoushetkiä.

Kerran rukouksessa mieleen nousi jae Jesajan kirjasta: ”Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan, ja kalleudet kätköistään” (Jes. 45:3.). Siitä syntyi oivallus, ja tiimi alkoi puhua prostituoiduista ja ihmiskaupan­uhreista aarteina, mikä alleviivasi heidän arvokkuuttaan ihmisinä, joilla on omat unelmat ja historia.

– Sanavalinta muovasi asennoitumistamme heihin, ja kertoessamme tavoittavasta työstä aarteiden parissa, myös muiden asenne muuttui.

Tiimi keskusteli ja rukoili naisten kanssa perjantaisin. Usein aarteet liikuttuivat rukouksesta ja sana kiiri kadulla vierailevasta tiimistä.

– Myöhemmin huomasimme miehet, jotka tarkkailivat meitä etäämmältä ja ymmärsimme heidän olevan parittajia. Ymmärsimme, että me häiritsimme heidän bisnestään.

Tiimiä ei kuitenkaan uhattu tai häiritty. Vain kerran eräät somalimiehet koettivat ostaa seksiä Annelta ja Maaritilta.

– Tapa, jolla he katsoivat meitä, sai olon tuntumaan todella likaiselta ja arvottomalta. Aarteet joutuvat kokemaan saman joka päivä kymmeniä kertoja – päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Hillitön rakkauden ikävä

Ihmiskaupan sotkuisuutta kuvaa se, että tiimi havaitsi monien nigerialaisten parittajien olevan itsekin ihmiskaupan uhreja. Heidät oli houkuteltu Etelä-Afrikkaan lupaamalla ura jalkapalloilijana, mutta perillä selvisikin, että mitään jalkapalloseuraa ei ole. Sen sijaan asumismenoihin vetoamalla miehet pakotettiin aluksi myymään huumeita, ja myöhemmin naisia.

Eräs tällainen parittaja, ”miesaarre”, ”Nick”, tuli uskoon ja aloitti hapuilevan tiensä ulos katuelämästä. Hänen kauttaan tiimi tutustui hänelle työskentelevään Kukkaan.

Tämä moneen kertaan muiden pettämäksi ja riistetyksi tullut ihmisraunio ei kyennyt alkuun luottamaan Maaritin tiimin hyväntahtoisuuteen, eikä ihme.

Jos Kukan tarina olisi elokuvan käsikirjoitus, sitä pidettäisiin yliampuvana, niin musertavan surullinen se on.

Kukan lapsuudessa köyhyydessä rimpuilevat aikuiset käänsivät huomionsa päihteisiin, ei pieneen tyttöön. Kukan elämä olikin ensi hetkistä alkaen täynnä hylkäämistä, rakkaudettomuutta, nälkää, kylmyyttä ja väkivaltaa. Lopulta syöksykierre vei teiniäidiksi tulleen Kukan kadulle myymään itseään.

– Kukka oli kuin teflonia. Tavallaan hän kiinnostui evankeliumin toivosta, mutta ei oikeasti tarttunut siihen kiinni. Näin jatkui kaksi vuotta.

Musertava häpeä ja voimakkaasti koukuttava metamfetamiini pitivät Kukkaa vahvassa otteessaan, eivätkä Maaritin ponnistelut saada hänet huumevieroitukseen tuottaneet tulosta. Kolmekymppisenä Kukka ymmärsi itsekin, että sillä menolla hän tulisi kuolemaan. Niin hän rukoili apua Jeesukselta.

– Kymmenen minuuttia myöhemmin hän sai aivohalvauksen, Maarit kertoo.

Sitkeästi vierellä

Tarvittiin siis aivohalvaus, jotta Kukka vapautui huumeriippuvuudesta. Vihdoin hän oli valmis jättäytymään Jeesuksen syliin.

Maaritista tuli Kukan hengellinen äiti, joka opetti uuden elämän ensi askelissa. Koska Kukan lapsuudesta oli puuttunut tavallisuus: kaupassa käyminen, postimerkin ostaminen, ruoan laitto – kaikki arjen perusasiat oli opeteltava alusta pitäen.

– Hänen kanssaan asiat täytyy kerrata moneen kertaan, mikä toisinaan koettelee kärsivällisyyttä. Kukan elämä on ollut niin traumaattinen, että se on vaikuttanut hänen aivojensa kehitykseen. Lisäksi hän käytti kymmenen vuotta kristallia (metamfetamiinia), joka tuhoaa aivoja. Ja sitten oli vielä se aivohalvaus. Tämän ymmärtäminen on tärkeää.

Osana sisäistä paranemistaan Kukka alkoi kertoa omaa tarinaansa turvakodin hierojalle. Myöhemmin Kukka pyysi Maaritia saattamaan liuskanipun kirjaksi. Se olikin syvällisempi urakka, kuin Maarit aluksi arvasi.

– Kertasimme tarinaa kokopäiväisesti neljän kuukauden ajan. Kun Kukkaa alkoi itkettää, rukoilimme yhdessä.

Maarit kokee saaneensa yliluonnollista rakkautta Kukkaa kohtaan, mikä on antanut sitkeyttä rinnalla kulkemiseen.

– On rakkautta antaa huomiota, välittää ja armahtaa, kun toinen epäonnistuu. Toisinaan se on palautteen antamista vaikkapa siitä, miten poseerataan kuvissa kauniisti, mutta siveästi.

Jumala voi

Kukan tarina auttaa ymmärtämään millaisessa todellisuudessa niin monet tytöt ja naiset elävät ihmiskaupan uhreina, Maarit Eronen muistuttaa.

– Kirja avaa ihmiskauppaan liittyvää dynamiikkaa ja sitä, miten mahdotonta siitä maailmasta on päästä irti omin voimin. Ennen kaikkea se on tositarina, kuinka toivoton elämäntilanne voi muuttua Jumalan voimasta.

Buttercupmerkitsee niittyleinikkiä. Se valikoitui englannin kielisen kirjan nimeksi, sillä aivohalvauksesta kuntoutuessaan Kukka sai puheterapeutiltaan harjoiteltavaksi sanan but-ter-cup.

Nähdessään kuvan niittyleinikkipellosta, Kukka ihastui.

– Hän halusi juosta kuvan auringossa kylpevään maisemaan, kukkien keskelle – ja ojentautua Jeesusta kohti, kuin niittyleinikki kohti aurinkoa.