Aarne Nummela iloitsee Jeesuksesta

Turkulaisen Aarne Nummelan on helppo puhua Jeesuksesta. Rukoustyö sairaaloissa, tilaisuuksissa ja arjessa täyttää miehen päivät. – On ihanaa nähdä, kuinka Pyhä Henki toimii. Minä elän sillä onnella, jonka Jeesus antaa, hymyilee äskettäin 80 vuotta täyttänyt Aarne Nummela. Onni on ollut myös puoliso, sairaanhoitajana elämäntyönsä tehnyt Ulla, jonka kanssa Aarne avioitui nuorena miehenä. – ”Aarne, ole…

lehteen-ok

Turkulaisen Aarne Nummelan on helppo puhua Jeesuksesta. Rukoustyö sairaaloissa, tilaisuuksissa ja arjessa täyttää miehen päivät.

– On ihanaa nähdä, kuinka Pyhä Henki toimii. Minä elän sillä onnella, jonka Jeesus antaa, hymyilee äskettäin 80 vuotta täyttänyt Aarne Nummela.

Onni on ollut myös puoliso, sairaanhoitajana elämäntyönsä tehnyt Ulla, jonka kanssa Aarne avioitui nuorena miehenä.

– ”Aarne, ole sitten kiltti Ullalle”, antoi uskova äitini ohjeeksi, kun menin Ullan kanssa naimisiin. Se opetus on meitä kantanut jo yli 60 vuotta, Aarne Nummela kertoo.

Nummela teki maallisen elämäntyönsä Turun Sanomissa ensin tekstinlatojana, sitten taittajana. Puoliso työskenteli sairaanhoitajana lukuun ottamatta aikaa, jolloin lapset Leif ja Anne olivat pieniä.

Herätys koko perheeseen

Hengellisiin asioihin Aarne pysähtyi viisikymppisenä.

– Kerran, kun palasin illalla lehdenteosta kotiin, Leif tuli vastaan pitkä tukka hulmuten. Hän hihkui, että ”mä olen löytänyt Jeesuksen, mä olen Jeesuksen oma”. Keskustelimme aamuneljään asti, Aarne Nummela muistelee.

– En kuitenkaan heti tullut uskoon. Leifin jälkeen uskoon tuli Anne, sitten Ulla ja vasta lopuksi minä, hän jatkaa.

Hengellinen koti löytyi heti Kansanlähetyksestä. Ryttylässä oli hyviä lyhytkursseja, joissa pääsi pureutumaan Raamatun opetuksiin. Nummela kulki mielellään saarnamiesten mukana ja käytti todistuspuheenvuoroja seuroissa ja kirkkotilaisuuksissa.

– Erään vanhan tädin kanssa kuljimme sairaaloissa. Hän lauloi, ja minä puhuin. Hoitajat järjestivät tuoleja potilaille, että nämä pääsivät kuuntelemaan, mies kertoo.

Rukoustyöstä on tullut Aarne Nummelalle yhä tärkeämpää. Hän on aina kokenut olleensa tervetullut sairaaloihin. Jumala johdattaa, kun vain lähtee liikkeelle ja haluaa olla hänen käytössään. Moni on halunnut jättää elämänsä Jeesukselle.

– Minä en tiedä asioita, mutta Pyhä Henki tietää. Hän pysäyttää jonkun sängyn viereen niin, että en kerta kaikkiaan saa jalkojani liikkeelle. Viimeksikin olin sairaalasta palatessani tosi iloinen! Jos minulla olisi laulunääntä, olisin kyllä lujaa laulanut autossa kotimatkalla! Nummela hymyilee.

Vuodesta 1991 lähtien hän on vetänyt myös Kansanlähetyksen miestenpiiriä, joka kokoontuu joka viikko kesätaukoa lukuun ottamatta. Nyt on menossa Jeremian kirja.

– Olen pojille sanonut, että keskustelkaa asioistanne Jeesuksen kanssa! Jeesus voi muuttaa mieltä painavat asiat kiitosmieleksi, hän vakuuttaa.

Syöpä pysäytti

Noin vuosi sitten Aarne Nummela sai lääkäriltä pysäyttävän soiton: ”Teillä on pahanlaatuinen eturauhassyöpä.”

– Se veti hiljaiseksi. Yöllä ei oikein uni tahtonut aamulla. Aamulla avasin Raamatun ja sieltä tuli kohta ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu”, hän kertoo.

Mies tiesi, että kaikki on Jumalan kädessä ja hänelle myös mahdollista.

Urologien mielestä Aarne Nummela oli liian vanha hoitoihin. Hän kuolisi joka tapauksessa viiden vuoden sisällä. ”Teillä on niin monta sairautta, että teitä ei voida hoitaa, ja minulle on nyt tulossa toinen puhelu”, totesi yksi lääkäri lakonisesti.

– Kysyin lääkäreiltä, mistä te tiedätte, milloin minä kuolen. Kaikkihan on kiinni taivaallisesta ylilääkäristä, joka on sekä minun ylilääkärini että teidän ylilääkärinne, Nummela kertoo.

Lopulta neljäs lääkäri suostui kirjoittamaan hänelle lähetteen syöpäosastolle hoitoon. Siellä Aarnea tutkittiin tunnin verran ja hänelle laadittiin tarkka hoito-ohjelma. Mies pidätteli kyyneleitään: joku halusi ihan oikeasti, että hän paranee, vaikka onkin vanha!

– Lopuksi sanoin, että ”tohtori, minun on ollut täällä niin ihana olla, että tekisi mieli halata teitä”. Lääkäri nousi tuolinsa takaa ja tuli rutistamaan. Ja lujaa rutistikin, Aarne Nummela kertoo.

Hänen paranemisensa puolesta myös rukoiltiin paljon Vuorikodilla ja muuallakin. Ja nyt syöpä on selätetty.

– Syöpä on hoidettu pois, sanoo mies kiitollisena taivaalliselle ylilääkärille.

Aarnen tapauksen myötä moni jo iällä oleva on avautunut kertomaan kivustaan, jota aiheuttaa se, että hoito evätään korkean iän takia. Yhteinen kokemus yhdistää ja tuo myös uskonasiat lähelle.

Jumalan armosta ja Jumalan kunniaksi Aarne Nummela saa jatkaa työtään sielunhoitajana ja rukoilijana, seuraavaksi Turku-aktiossa Henrikin kirkossa.

Lue lisää koskettavia elämäntarinoita joka viikko Uusi Tie -lehdestä. Tilaa lehti tästä.