”Jumalasta voi puhua, ja siksi kirkko ei saa vaieta hänestä.”

Mökillämme on vanhat stereot, LP -levyjä ja saunassakin kaiuttimet. On melko psykedeelistä kuunnella löylyssä vaikkapa M.A. Numminen auf deutsch levyllä olevaa, Wittgensteinin sanoihin tehtyä sotilasmarssia ”Vowon man nicht sprechen kann, darüber muss mann schweigen.”

Wittgenstein kirjoitti nuo sanat ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava” kommentiksi Jumalasta puhumiseen. Itselleni niistä tulee mieleen niiden täydellinen vastakohta: Jumalasta voi puhua, ja siksi kirkko ei saa vaieta hänestä. Kirkon on puhuttava Jumalasta. Siksi, että Jumala on olemassa. Siksi, että julkinen Jumalasta puhuminen on uutta ja radikaalia.

Jumalasta puhuessaan kirkko astuu epämukavuusalueelleen. On helpompaa puhua julkisuudessa siitä, että kirkossa tehdään sosiaalista auttamistyötä. Sekään ei vielä ole kovin ”profeetallista”, jos kirkossa puhutaan siitä, että yhteiskunnan on huolehdittava heikoimmassa asemassa olevista. Senhän tietävät kaikki jo muutenkin. Mutta se on profeetallista, jos ihmisille puhutaan Jumalasta, joka on maailman Luoja ja ihmisen Pelastaja.

Jumalapuheen radikaalisuus näkyy vaikkapa siinä, että julkinen sana on Suomessa luopumassa koko sanasta ”Jumala”. Sen tilalle on tullut pienellä kirjoitettu ”jumala”. Nykyisin sanomalehdessä voisi lukea vaikkapa näin: ”Munkki Sergei kertoo rukoilevansa jumalaa viisi kertaa päivässä.” Julkinen sana ei tajua, että eihän Sergei mitään ”jumalaa” rukoile, hän rukoilee Luojaa, Kaikkivaltiasta, Kaikkihyvää ja Kaikkikaunista Jumalaa. Se kieltää jo oikeinkirjoituksen tasolla Jumalan olemassaolon ja vihjaa, että Sergei ja muut rukoilevat ”jumalaa”, omien toiveidensa taivaalle heijastamaa projektiota.

Tuollainen vie yhteiskunnan kyynisyyteen ja paaduttaa umpeen ilon lähteen. Ihminen on nimittäin Jumalasta sairas olento. Siksi ainoa parannuskeino on Jumala. Mikään ”jumala” ei auta, vaan lääkkeeksi tarvitaan hänet, josta tauti on tullutkin, Jumala; hän joka ei ole meidän heijastumamme, vaan jonka luomia me olemme. Kirkon ei pidä puhua siitä, miten paljon hyvää kirkossa tehdään. Hyvää pitää tehdä, mutta siitä ei pidä puhua (Matt. 6:1-3). Pitää puhua Jumalasta.

Miksi? Siksi, että Wittgenstein oli väärässä. Jumalasta voi puhua. Hän on luonut universumin ja tästä on jäänyt siihen jälkiä. Hän on Jeesuksessa syntynyt ihmiseksi ja ylittänyt Luojaa ja luotua erottavan kuilun. Siksi Jumalasta voi puhua.

Toki jotkut puhuvat ”jumalistaan” tai hyvän tekemisistään tai siitä, että ”uskonnollisuus ei ole kadonnut mihinkään, se on vaan muuttanut muotoaan.” Jeesuksen takia kirkon ei pidä tyytyä sellaiseen. On ryhdyttävä siihen, mitä ylipapit pelkäsivät, täytettävä koko maa Jeesuksen mahdollistamalla Jumala-opetuksella (Apt. 5:28).